Intian valtameren saarivaltio Sri Lanka on kärsinyt pahoin maailmanlaajuisesta elintarvikkeiden ja energian hinnannoususta. Hinnat ovat nousseet alkuvuoden aikana noin 30 prosenttia.
Elintarvikkeiden ja polttoaineiden hinnat ovat karanneet monien köyhien srilankalaisten ulottumattomiin. Saarivaltiossa on ollut laajoja mielenosoituksia jo yli kuukauden ajan, ja tiistaina 10. toukokuuta maan puolustusministeriö antoi käskyn ampua vastaantulevat mellakoijat.
Opposition mielenilmaukset kohdistuvat Sri Lankaa hallitsevaan veljespariin, pääministeri Mahinda Rajapaksaan ja hänen veljeensä, presidentti Gotabaya Rajapaksaan.
Pääministeri Mahinda Rajapaksa erosi tehtävästään maanantaina 9. toukokuuta. Tämä ei kuitenkaan riittänyt oppositiolle, vaan laajat mielenosoitukset raivosivat monilla paikkakunnilla. Ainakin seitsemän ihmistä sai surmansa ja yli 200 loukkaantui päivän kahakoissa.
Mielenosoittajat vaativat myös presidentti Gotabaya Rajapaksan eroa. Monen johtavan puolueen kärkipoliitikon talo poltettiin.
Mielenosoitukset laantuivat vasta, kun armeija kutsuttiin kaduille ja koko maahan määrättiin keskiviikkoaamuun kestävä ulkonaliikkumiskielto.
Taustalla myös huonoa onnea ja väärää politiikkaa
Sri Lankan ongelmat ovat kärjistyneet Ukrainan sodan aikana, jolloin inflaatio on kiihtynyt maailmanlaajuisesti.
Jo tätä ennen koronapandemia lamaannutti Sri Lankan nousevan matkailuteollisuuden. Lisäksi Sri Lankassa tapahtui pääsiäisenä 2019 pommi-iskuja, jotka säikäyttivät monet turistit. Pommi-iskujen takana oli tiettävästi Isis-terroristijärjestöön yhteyksissä ollut ryhmä.
Turismi on ollut Sri Lankalle erittäin tärkeä ulkomaisten tulojen lähde. Kun maan 30 vuotta kestänyt sisällissota päättyi vuonna 2009, Sri Lankassa valittiin talouspoliittinen linja, joka keskittyi kotimaan markkinoihin. Maan laaja tekstiiliteollisuus menetti merkitystään.
Kun Sri Lankan vienti väheni ja tuonti kasvoi, maan talous velkaantui. Viime vuosina ulkomaankaupan alijäämä on ollut vuosittain noin 3,5 miljardia euroa. Hallitus on ottanut Kiinalta vastaan suuria lainoja, joilla on rahoitettu suuria infrastruktuurihankkeita. Opposition mielestä monet hankkeet ovat olleet tarpeettomia.
Rajapaksat ovat vallassa ollessaan toteuttaneet populistista politiikkaa. Vuonna 2019 presidentiksi noussut Gotabaya Rajapaksa hyväksyi huomattavat veronalennukset.
Näiden toimien takia Sri Lankan valtion rahavarat ovat huvenneet, ja valtion kassa on nyt lähes tyhjä. Valtiovarainministeri Ali Sabry kertoi viime viikolla, että valtiolla oli ulkomaanvaluuttaa jäljellä alle 50 miljoonaa dollaria.
Valtiolla on nyt suuria vaikeuksia ostaa ulkomailta välttämättömiä tarvikkeita, kuten lääkkeitä. Myös elintarvikkeista on pulaa.
Hallitus yrittää hillitä kriisiä
Rahavaikeudet eivät ole tulleet hallitukselle täytenä yllätyksenä, mutta yritykset ratkaista niitä ovat olleet huonoja. Viime keväänä hallitus yritti säästää ulkomaanvaluuttaa kieltämällä ulkomaisten lannoitteiden tuonnin. Seurauksena oli surkea sato, mikä pakotti hallituksen vain lisäämään ruuan ostamista ulkomailta.
Usein käytetty keino viennin elvyttämiseen on maan valuutan devalvoiminen. Sri Lankan hallitus kieltäytyi pitkään devalvoinnista, mutta maaliskuussa paine kävi ylivoimaiseksi. Sri Lankan rupian arvo putosi yli 30 prosenttia.
Huhtikuussa luottoluokituslaitos Standard & Poor's luokitteli Sri Lankan osittain maksukyvyttömäksi.
Rajapaksat ovat myöntäneet, että heidän tekemänsä ratkaisut ovat pahentaneet kriisiä.
Yksi väärä ratkaisu oli viivytellä avunpyyntöä. Vasta maaliskuussa presidentti Rajapaksa pyysi apua Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Sen toivotaan laativan pelastussuunnitelman.
Sri Lankalla on ulkomaanvelkaa noin 50 miljardia dollaria, ja velanhoitokulut ovat tältä vuodelta noin seitsemän miljardia dollaria. Neuvottelut lainoittajien kanssa velanhoitomenojen helpottamiseksi ovat käynnissä, mutta ratkaisujen saaminen kestää todennäköisesti kuukausia.
Sri Lankan ongelmat ovat kärjistyneet kansainvälisen tilanteen takia, mutta maan johto on pahentanut kriisiä. Vastaavanlaisia hintojen noususta johtuvia yhteenottoja voidaan nähdä muissakin alikehittyneissä maissa.
Juttua päivitetty kello 18 tiedolla, että Sri Lankan puolustusministeriö on käskenyt maan turvallisuusjoukkoja ampumaan vastaantulevat mellakoijat.
Lisää aiheesta:
Sri Lankan pääministeri erosi, levottomuuksissa kuoli kolme ja loukkaantui toistasataa
Köyhä Sri Lanka luisuu ahdinkoon – teenpoimijalla on varaa vain yhteen ateriaan