Mikkeliläinen Otto Ravantti palasi sunnuntai-iltana neljän päivän avustusreissulta Ukrainan Lviviin.
Ennen haastattelua hän on kirjannut ylös matkan ajankäyttöä: matkalla yhteensä 87 tuntia, josta 67 tuntia bussissa ja muutama tunti lautalla. Yli 3 000 kilometrin meno-paluumatka oli intensiivinen kokemus.
– Oma osuuteni kuljetuksessa on varmistaa turvallisuustekijät ja se, että me pysymme lain kirjaimen puitteissa ajoaikojen suhteen. Ja tietenkin vastuu meidän matkustajista takaisin päin tullessa. Sen huomaa sitten kotona, että reissu on ollut rankka, vaikkakin antoisa ja hyvä.
"Rajalla tilanne on jännittävä kaikille"
Mikkeliläinen kuuden hengen avustusryhmä lähti kohti Lviviä torstaiaamuna. He veivät sota-alueelle muun muassa pyörätuoleja, kainalosauvoja ja vauvanhoitotarvikkeita.
Ryhmään kuuluivat Ravantin lisäksi sosiaalialan ammattilainen Miia Koppi, hänen lähihoitajapoikansa, Pelastuslaitoksen kenttäjohtaja, lääkäri ja Ukrainasta Suomeen muuttanut Inna Huz, joka toimii ryhmän tulkkina.
Kotimatkalla heidän kyydissään oli 32 ukrainalaista, joista lapsia oli kahdeksan.
– Lapsia olen ihmetellyt joka reissulla. Nämä lapset jaksavat sen 28 tuntia bussissa. He ovat hyvin rauhallisia ja iloisia, siellä ei paljon valitusta kuulu, Ravantti kuvaa.
Venäjällä juhlittiin maanantaina 9. toukokuuta voiton päivää. Mikkeliläisten ukrainalaiset kontaktit olivat etukäteen huolissaan siitä, miten päivä vaikuttaa Venäjän ohjusiskuihin. Lviviin on kohdistunut useita iskuja.
– Kun päästiin rajalta Ukrainasta Puolaan, niin koko Ukrainaan tuli ilmahälytys. Se toi paljon lisäjännitettä turvallisuudesta.
Ravantin mukaan Lvissä kansalaiset pyrkivät elämään mahdollisimman tavallista elämää sodasta huolimatta.
– Heidän mentaliteettinsa on sellainen, etteivät he suostu pelkäämään. Ehdimme käydä vanhassa kaupungissa syömässä, siellä oli ravintoloita auki ja lapset leikkivät aukion suihkulähteellä. Ilmahälytyksen tullessa kaikki poistuvat pommisuojiin. Hälytyksen jälkeen jatketaan normaalia elämää.
"Viron rajalla tuntuu siltä kuin tulisi kotiin"
Ravantille Ukrainan reissu oli neljäs. Joka kerralla Viron rajavartiosto on tehnyt häneen vaikutuksen inhimillisyydellään.
– He haluavat aina, että pääsemme jatkamaan matkaa mahdollisimman nopeasti ja ovat hyvin ystävällisiä. Olen aina sanonut heille, että Viroon tullessa tuntuu siltä kuin tulisi kotiin. Puolassa näin ei ole. Siellä muodollisuudet saattavat olla hankalia ja kestää kauan.
Rajalla Ravantin on keskityttävä paperiasioihin. Hän on silti vaistonnut, että tilanne on ukrainalaisille jännittävä.
– Kun pääsimme Puolan puolelle, niin bussissa hurrattiin ja taputettiin kuin keihäsmatkoilla konsanaan, kun oltiin EU:n puolella.
Haastatteluhetkellä Miia Koppi on Mikkelin poliisilaitoksella ukrainalaisten kanssa. Heidän on mahdollista hakea Suomesta tilapäistä suojelua.
Etelä-Savossa pakolaisia majoittavat Mikkelin vastaanottokeskuksen yksiköt. Lisää majapaikkoja on perustettu huhti-toukokuussa Pieksämäelle, Savonlinnaan, Juvalla ja Mikkelin Ristiinaan.
Mikkeliläisen avustusryhmän mukana tulleet ukrainalaiset tiesivät etukäteen, millaiseen maahan ovat tulossa.
– Kielitaito on esteenä, mutta töitä halutaan tehdä. He ovat hyvin ahkeraa ja maanläheistä porukkaa, Otto Ravantti sanoo.
Voit keskustella aiheesta 12.5. klo 23.00 saakka.