Hyppää sisältöön

Tässä ovat miesten Superpesis-kauden suurimmat ennakkosuosikit ja merkittävimmät siirrot – mestarijoukkueen ex-pelinjohtaja nosti esiin kaksi mahdollista yllättäjää

Miesten Superpesis käynnistyy toden teolla. Viime syksynä ensi kertaa SM-kultaa juhlinut Manse PP on jälleen ennakkosuosikki.

Manse PP:n mestaruusjuhlat alkoivat Kaupin pesäpallostadionin kentällä voittoisan viidennen finaalin jälkeen. Vastassa oli Kouvolan pallonlyöjät.
Viime kausi päättyi Manse PP:n mestaruushumuun. Sen uusiminen on tällä kaudella realismia. Kuva: Miikka Varila / Yle
Janne Karinkanta,
Mika Halonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Miesten Superpesis alkaa toden teolla torstai-iltana, kun Joensuun Maila isännöi Pattijoen Urheilijoita ja Sotkamon Jymy Imatran Pallo-Veikkoja.

Toki pari joukkuetta otti jo varaslähdön huhtikuussa, kun Espanjan Fuengirolassa Sotkamo voitti Imatran 1–0. Fuengirolassa pelatussa naisten ottelussa Seinäjoen Maila-Jussit voitti helsinkiläisen Roihuttaret 2–0.

Miesten Superpesiksen viime kausi päättyi ensi kertaa tamperelaisen Manse PP:n mestaruusjuhliin. Mansen pelinjohtajana toimi Matti Iivarinen. 57-vuotias Iivarinen pääsi juhlimaan ensimmäistä kertaa SM-kultaa pelinjohtajana. Pelaajana kahdesti vuoden lukkariksi valittu Iivarinen oli voittanut SM-kultaa Alajärven Ankkureissa 1988 ja 1989.

Lue lisää: Kommentti: Pesäpallon mystisin mies sai vihdoin ansaitsemansa kruunun uralleen

Iivarinen lopetti uransa pelinjohtajana viime syksyn mestaruuteen. Nyt Manse PP:tä johtaa Juhani Lehtimäki, joka luotsasi Joensuun Mailan mestariksi 2019.

Matti Iivarinen pohti Yle Urheilulle, millaisista asetelmista lähdetään miesten Superpesiksen kauteen 2022.

Ennakkosuosikit

– Olen samaa mieltä kuin moni muu siitä, että Manse tuntuu vahvimmalta joukkueelta ja on ykkössuosikki. Viime kausi oli hyvä kausi. Jonkinlainen pohja saatiin tehtyä ja uskoisin, että siihen saa rakennettua. Joukkueessa on tehty pieniä muutoksia, jotka virkistävät. Juhani Lehtimäki on noussut pelinjohtajaksi. Hyviä ratkaisuja on tehty, Iivarinen tuumaa.

Tuomas Jussila syöksyy pesälle.
Neljän SM-kullan Tuomas Jussila, 32, aloittaa toisen kauden Mansessa. Jussilan rooli ulkopelissä polttolinjassa on suuri. Kuva: All Over Press

Toiseksi ennakkosuosikiksi Iivarinen nostaa Kouvolan Pallonlyöjät, joka on ollut loppuottelun häviävänä osapuolena kahdesti putkeen. Iivarinen uskookin, että finaalitappiot ovat kasvattaneet nälkää Kouvolassa.

– Yleensä se sillä tavalla menee. Uskon, että he ovat käsitelleet finaalitappion oikealla tavalla ja vieneet toimintaa eteenpäin. Hyvinkäältä hankitut Patrik Vartama ja Teemu Nikkanen ovat sopivan oloisia pelaajia siihen ryhmään.

Sen lisäksi Iivarinen nostaa suosikkien joukkoon vahvistuneen Joensuun, joka viime vuonna hävisi puolivälierissä Sotkamon Jymylle otteluvoitoin 2–3. Lisäksi Iivarinen uskoo, että kestomenestyjät Vimpeli ja Sotkamo laittavat kampoihin. Viime kaudella Vimpeli päihitti Sotkamon pronssipeleissä.

– Ratkaisuthan tapahtuvat usein niin, että kuka saa sen pelinsä parhaimpaan kuntoon ja pelaa parasta peliään sitten syksyllä. Tästä viisikosta kaikilla on siihen mahdollisuudet.

– Aikaisemmat kaudet ovat näyttäneet, että lähes poikkeuksetta joku joukkue, jota ei ole povattu kärkeen, ylittää itsensä. Uskon, että sellainen löytyy tänäkin vuonna. Tahko ja Kempele voisivat olla sellaisia joukkueita. Olen veikannut Kempelettä jo pidemmän aikaa, siellä on tehty pitkäjänteistä työtä.

pesäpallo.
12 SM-kullan lyöjätykki Roope Korhonen jatkaa Sotkamon Jymyn kotiuttajana. Kuva: All Over Press

Merkittävät siirrot

Nuorena superlupauksena jo 2016 ja 2017 Vimpelissä SM-kultaa juhlinut Perttu Ruuska, 21, siirtyi Vimpelistä Manseen, jossa hän pääsee taas pukemaan lyöjäjokerin paidan päällensä. Kaksi viime kautta Ruuska pelasi Vimpelissä lukkarina. Ruuska korvaa Mansen jokeritontilla Juha Niemen, joka siirtyi Hyvinkään Tahkoon.

– Molemmat ovat huippukotiuttajia, mutta kuten sanoin, pieni muutos on aina paikallaan ja tuo sytykettä. Ruuska tietää lyöjäjokerin ajatusmaailman ja osaa siihen valmistautua. Hänen tekemisensä näytti vankalta talven hallipeleissä. Uskon, että Ruuskalta nähdään iso kausi, ja niin uskoo moni muukin.

Perttu Ruuska lukkarina Vimpelissä kaudella 2021.
Vielä viime kaudella Perttu Ruuska (kuvassa) toimi lukkarina. Mansessa sitä roolia kantaa kokenut Juha Puhtimäki. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Topi Kososen siirtymistä Joensuuhun pitäisin isona juttuna. Ville Väliaho toisena lukkarina, millä tavalla toimii, pelaavatko molemmilla? Onnistuessaan he saavat Kososesta paljon irti sekä ulkona että sisällä, pohtii Iivarinen.

40-vuotias Kosonen lukkaroi Pattijoen Urheilijoissa vuodesta 2004 lähtien. Hän pääsi juhlimaan SM-kultaa 2008, jolloin hänet valittiin myös vuoden pesäpalloilijaksi. Viime kaudella ehdittiin jo uutisoida Kososen uran päättymisestä, mutta Joensuu saikin houkuteltua hänet vielä riveihinsä.

Topi Kosonen.
Topi Kososen ura jatkuu sittenkin. Kuva viime kauden Itä–Länsi-ottelusta. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Lisäksi Iivarinen nostaa esille Elmeri Liedon, joka siirtyi Joensuuhun Seinäjoelta. Sisäpelissä Lieto, 22, on pelannut vaihtajana/kotiuttajana ja ulkopelissä polttolinjassa.

– Nuori kaveri, joka on jo pelannut hyviä kausia Seinäjoella. Uskon, että pystyy Joensuussa vielä parantamaan napsun, Iivarinen sanoo.

Lisäksi Iivarinen aikoo seurata Siilinjärveltä Vimpelin Vedon lukkariksi siirtynyttä Teemu Kinnusta. 30-vuotias Kinnunen pelasi kasvattajaseurassaan Siilinjärven Pesiksessä pääsarjatasolla kolme viime kautta.

Kaikkien aikojen pesäpalloilija Toni Kohonen jatkaa peliuraansa vielä yhden kauden ajan. Viime kaudella Kouvolan Pallonlyöjiä edustanut Kohonen, 45, pelaa Imatran Pallo-Veikoissa. Kymmenen Suomen mestaruuden pesislegenda ilmoitti tammikuussa, että kausi on uran viimeinen.

Lue lisää: Pesäpallolegenda Toni Kohonen vaihtaa seuraa – edessä huikean uran viimeinen rutistus: "Oli lähellä, että olisin lopettanut viime kauteen"

Juhlakausi ja lukkarit

Superpesiksessä vietetään tällä kaudella juhlakautta, kun virallisen kilpailutoiminnan alkamisesta on 100 vuotta. Se tuo kauteen mukavasti lisäväriä.

– Se on varmaan sellainen juttu, mikä näkyy koko ajan touhussa jollain tavalla. Tapaamisia järjestetään ja touhu on aktiivisempaa kuin normaalisti. Jokainen seura järjestelee omannäköisiä tapahtumia enemmän kuin aikaisemmin, pohtii Iivarinen.

Entisenä lukkarina Iivarinen seuraa juhlakauden aikana erityisellä mielenkiinnolla nuorten lukkarien kehittymistä.

– Lukkaripeli on vähän sellaista touhua, että se vaatii paljon kokemusta. Se kehitys ei tapahdu yhdellä napsauksella. Se kehittyy pikkuhiljaa ja vaatii paljon työtä, mutta sitä on kiva seurata.

Esimerkeiksi lukkareista, joiden kehittymistä on kiehtovaa seurata, Iivarinen nostaa Hyvinkään Tahkon 20-vuotiaan Petteri Alasen sekä Kempeleen Kirin 20-vuotiaan Aatu Saastamoisen.

Petteri Alanen.
Petteri Alanen siirtyi Mansesta Hyvinkään Tahkoon viime kaudeksi. Kuva: All Over Press / Emil Hansson

Lue lisää:

Raju polvivamma opetti paljon Emilia Itävaloa – pesäpalloura ei päättynyt, vaan tuli Suomen mestaruus: "Koen olevani erilainen urheilija"

Seksuaaliseen häirintään syyllistynyt Petri Kaijansinkko jättää tehtävänsä Kirittärissä

Pesäpallolegenda Toni Kohonen vaihtaa seuraa – edessä huikean uran viimeinen rutistus: "Oli lähellä, että olisin lopettanut viime kauteen"

Pesäpallotähti Janette Lepistö avautui häirinnästä ja vaikenemisen kulttuurista urheilussa – pian hän alkoi saada järkyttäviä yksityisviestejä

Manse PP värväsi Superpesiksen tähdeksi nousseen entisen "ihmepojan" – Perttu Ruuska kertoo, miksi jätti Vimpelin

Manse PP:n puheenjohtaja kertoo mestaruusjuhlista ja pesäpallon kasvusta: "Ehdottomasti kasvattanut lajin kiinnostavuutta"

Kommentti: Pesäpallon mystisin mies sai vihdoin ansaitsemansa kruunun uralleen

"En olisi tässä ilman Mattia" – Manse PP:n mestaruusjuhla alkoi tunteikkaalla halauksella, kun lautaskammon selättänyt Juha Puhtimäki liikuttui pelinjohtajakonkarin mestaruudesta

Suomen mestaruus ratkesi lyönnillä, jossa Pesäkarhujen sankari ei ollut onnistunut koko kauden aikana – "Sanoin, että nyt tippuu"

Suosittelemme