Varhain alkutalvesta tulleet kovat pakkaset olivat suomalaisille syysöljykasveille kohtalokkaita. Paikoin jopa kaksi kolmasosaa sadosta on menetetty.
– Vaikein talvi miesmuistiin. Viime syksynä kylvettiin Suomessa ennätysmäärä yli 10 000 hehtaaria syysrypsiä ja -rapsia. Nyt niistä on jäljellä muutamia tuhansia hehtaareja. Etelä-Suomessa varsinkin syysrapsin sadot on täysin menetetty, sanoo maatalousyrittäjä ja yksityinen neuvoja Kari Alasaari Lapualta.
Maailmantilanne on aiheuttanut kasviöljypulaa koko Euroopassa.
– Öljykasveista on ollut alituotantoa Suomessa jo pitkään. Myös Eurooppa on ollut alituotantoalue tähän asti. Eurooppaan on aika paljon tuotu Ukrainan ja Venäjän suunnalta öljyjä ja öljypuristeita, etenkin auringonkukasta tehtyjä, Alasaari jatkaa.
Hinnat korkealla
Öljykasvien ja niistä tehtyjen kasviöljyjen hinnat lähtivät nousuun jo viime vuonna ja hinnan odotetaan pysyttelevän korkealla.
Etelä-Pohjanmaalla Alavuden öljynpuristamon tehtaalta lähtee vuodessa jopa 800 000 litraa rypsiöljyä markkinoille. Kohonnutta raaka-aineen hintaa on hankala siirtää kaupan hyllyllä olevaan öljypulloon.
– Vaikeaa se on ollut, mutta pakko ne kustannukset on tuotteen hintaan saada, muutenhan tuotantoon ei ole mahdollisuuksia, toimitusjohtaja Hanna Yli-Kuha sanoo.
Yli-Kuha kuitenkin uskoo kotimaisen rypsinviljelyn tulevaisuuteen.
– Monella sektorilla Suomessa tehdään työtä rypsinviljelyn kehittämiseksi. Ratkaisuja etsitään tuholaispaineisiin ja satotasojen nostoon. Rypsi on mielestäni erittäin merkittävä kasvi viljelyn monimuotoisuudessa.
Rypsin viljelyala voitaisiin Suomessa jopa kolminkertaistaa. Kotimainen rypsiöljy kilpailee kauppojen öljyhyllyillä esimerkiksi oliiviöljyn puristuksessa.
Yli-Kuha uskoo kuitenkin kotimaiseen tuotteeseen, mutta rypsiöljyn mielikuvaa on jatkossa varaa parantaa.
– Pienellä yrityksellä on rajalliset resurssit. Yritämme tuoda esille koko rypsin viljelyn ketjua. Tiedämme mistä raaka-aine tulee ja pullossa voimme kertoa, että rypsi on viljelty Ylistarossa, Kauhavalla, Lapualla, Hailuodossa tai Jalasjärvellä. Öljyillä on alkuperä ja oikeasti tiedetään mistä ne ovvat tulleet, Yli-Kuha pohtii.
Alasaari arvelee, että lähiaikoina ruokaöljyjen saatavuudessa voi kuitenkin esiintyä häiriöitä.
– Enemmän on käyttöä kuin tuotantoa. Uskon, että rypsiöljyt saadaan pysymään kauppojen hyllyissä Suomessa, mutta varmasti hyllyillä on myös tyhjää jatkossa.
Lue lisää aiheesta:
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun keskiviikkoon 18.5. kello 23:een saakka.