Näyttelijä Sanna Stellanilla on neljä biologista lasta ja puolisonsa puolelta vielä bonuslapsia. Perhe on asuttanut vanhaa kyläkoulua Sipoossa viime syksystä lähtien.
Vanha puutalokoti on ollut Stellanille unelmien täyttymys vaikka esimerkiksi lasten pidemmät koulumatkat ovat tuoneet uutta twistiä aamuihin.
– Se hinta, että saamme asua tuolla on, että joudun kuljettamaan lapsia nyt pidemmälle kouluun. Se lisää vähän kierroksia.
Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Stellan tuskailikin, ettei ole oppinut järjestelmälliseksi ihmiseksi vaikka lapsiperhe-elämää on eletty jo 13 vuotta.
– Ne aamut ovat ihan horroria, ihan kauheita. Voi että, kuinka haluaisin olla ihminen, joka on viikannut asiat valmiiksi aamuksi edellisiltana. Kyllähän ne aamut rähinäksi usein menee ja pikkusen liian myöhään lähdetään, Stellan nauraa.
"Monien mielikuvat synnytyksistä perustuvat tv-sarjoihin"
Stellan ei nuorempana juurikaan edes miettinyt äitiyttä ja synnytyskin suorastaan kammotti. Hän kertoi olleensa pitkään hyvin synnytyspelkoinen. Mielikuvat synnytyksistä perustuivat televisiosarjojen ja elokuvien kuvastoon, kuten monilla muillakin.
– Kauhutarina on se, joka saa aina palstatilaa. Se näyttää kivemmalta elokuvassa ja tv-sarjassa. Eihän sellaista voi laittaa, että kaikki meni hyvin. Me saamme joka puolelta informaatiota, että synnytys on kammottavaa ja siinä voi mennä kaikki pieleen ja siinä tapahtuu hirveitä asioita, Stellan lataa.
Stellanille olikin valtava yllätys, kun hän kohtasi Lontoossa asuessaan ystävän, joka oli synnyttänyt kotonaan ja toisen, joka oli kaksi päivää synnytyksen jälkeen jo hyvinvoivana kahvittelemassa. Näillä kokemuksilla oli mullistava vaikutus hänen omaan suhtautumiseensa.
"Synnytyksessä kaikki voi mennä tosi hyvin"
Näistä huomioista ja omista kokemuksista syntyi tarve tuoda esille niitä muitakin synnytystarinoita.
Stellanilta ilmestyi vajaa kuukausi sitten Hyvien synnytystarinoiden kirja, johon on koottu paitsi hänen omia synnytyskokemuksiaan myös muiden tarinoita.
– Synnytyspelko on lisääntynyt paljon ja Suomessa on pitkät matkat synnyttämään, kun synnytyssairaaloita keskitetään isompiin yksiköihin. Haluan tällä kirjalla mennä siihen rakoon, että synnytys voi olla tosi hyvä kokemus ja kaikki voi mennä todella hyvin.
Stellan synnytti lopulta kaikki omat lapsensa niin sanotusti luomuna ilman kivunlievitystä. Hän toivookin kirjan antavan lukijoille myös rohkeutta synnyttää juuri niin kuin itse parhaana kokee.
– Toivon, että kirja antaisi naisille voimaa uskoa, että minä pystyn tähän ja kehoni on kykeneväinen synnyttämään niin, että se menee hyvin ilman komplikaatioita.
Katso koko lähetys Areenasta: