Hyppää sisältöön

The Rasmus on valmiina Euroviisujen finaaliin, ja tavoitekin on jo asetettu: "Kaikki on viimeiseen minttiin viritetty"

Euroviisujen finaali kisataan illalla Italian Torinossa. Suomen The Rasmus esiintyy neljäntenä.

The Rasmus valmiina Euroviisujen finaaliin
Ville Vedenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

TORINO The Rasmuksen Lauri Ylönen näyttää verinaarmua rystysestään. Se syntyi viisulavalla perjantain finaalitreeneissä, kun Emppu Suhonen vahingossa raapaisi laulajan kättä kitarallaan.

Yhtye oli edellisenä iltana selvittänyt tiensä semifinaalista finaaliin. Tuolloin bändi oli ollut erityisen latautunut, mutta seuraavissa harjoituksissa meno oli jopa liiankin rentoa.

– Blind Channelin jätkät sanoivat, että he olivat semifinaalissa ihan kusessa, mutta sitten rentoutui. Mä luulen, että meillä on samalla tavalla, sanoo rumpali Aki Hakala.

– Mutta liian rento ei saa olla. Äskeisessä harjoituksessa oltiin ehkä vähän liian rentoja, kun me kolhittiin toisiamme, sanoo Suhonen.

The Rasmus esiintyy viisufinaalissa neljäntenä. Yleensä parhaana esiintymispaikkana pidetään toisen puoliskon loppuosaa, sillä silloin kappale jää paremmin ihmisten mieliin.

Vaikka Suomi esiintyy aivan alussa, rockbändi tulee erottumaan, sillä ennen ja jälkeen ovat kisan rauhallisimmat biisit Portugalista ja Sveitsistä.

– Kauheasti on kuullut kaikkea analyysiä, tilastoa ja taikauskoa kaikista paikoista, mutta lopulta se on kiinni siitä, mitä me tehdään siellä stagella ja mikä jää ihmisillä mieleen, Suhonen sanoo.

– Ehdimme jo juhlia sitä, että saadaan ne jännitykset siihen alkuun ja sitten mennään katsomaan muiden esityksiä, sanoo basisti Eero Heinonen.

The Rasmus leijuvassa pallomeressä.
The Rasmuksen viisuesityksessä olennaisessa osassa ovat ilmapallot ja keltamusta väristys. Kuva: Rolf Klatt / Shutterstock / All Over Press

The Rasmuksen yhtenä tavoitteena oli päästä Euroviisujen finaaliin. Nyt kun se on saavutettu, bändi voi mennä nautiskelemaan esiintymisestä.

– Mulla on ainakin itsevarma ja rauhallinen olo. Keho ja mieli ja kaikki on viimeiseen minttiin viritetty, sanoo laulaja Lauri Ylönen.

– Meidän tavoite oli päästä finaaliin. Me tehtiin se ja me osataan meidän esitys ja meillä on omaan tekemiseen luotto ja hyvä ja rento fiilis, että eihän tässä muuta kuin nautitaan tunnelmasta ja vedetään helvetin hyvin, kuittaa Suhonen.

Vedonlyöntitilastojen perusteella The Rasmus olisi sijoittumassa 15 parhaan joukkoon.

– Realistinen tavoite on päästä top10:een ja epärealistinen tavoite on päästä top5:een ja jotain sen päälle on sen päälle, sanoo Ylönen.

Torinon Euroviisujen finaali esitetään suorana TV1:ssä, Areenassa ja Radio Suomessa klo 22 alkaen.

Lue myös:

Listasimme The Rasmuksen kovimmat kilpailijat tänä iltana – Euroviisujen finaali alkaa kello 22

Yle Odessassa: Ukrainalaiset uskovat, että Euroopan sympatia tuo voiton euroviisuissa – mutta ulkonaliikkumiskiellon takia he eivät voi juhlia sitä

Höyhenpuuhkia ja bling-blingiä – Euroviisut huipentuvat Torinossa ja hämeenlinnalaisella kotisohvalla

The Rasmus jännitti viisufinaalipaikan julkistamista: "Hetkellisesti mureni itseluottamus"

Lordi innostui The Rasmuksen biisistä: "Se on tosi kova" – uskoo kuitenkin Ukrainan vievän Euroviisujen voiton

The Rasmus unohti tehdä Euroviisujen kotiläksyt, ja yhdet treenit päätyivät katastrofiin: "Nyt me tiedämme, mitä me teemme"

Suosittelemme