21-vuotias Viivi on tehnyt vuokratyöfirman kautta osa-aikatöitä suuressa päivittäistavarakaupassa puolitoista vuotta. Yksinäisyys oli totaalista koko ensimmäinen vuoden: Viivi söi yksin ja oli käytännössä hiljaa työpäivien ajan.
Vaikka tilanne on helpottanut hieman, Viivi kokee yhä ulkopuolisuutta ja myös tahallista ulossulkemista, joka liittyy työpaikan hierarkiaan: verkkokauppaostosten keräilijät ja hyllyttäjät ovat työpaikan alinta kastia.
Hänen mukaansa kyse on myös osin iästä. Kaikki samaa työtä tekevät ovat nuoria naisia.
– Toivon, ettei nuoria pidettäisi uhkana. Me ei olla uhka vaan mahdollisuus. Toinen toive on, että ihmiset yrittäisivät asettua toisen asemaan. Se välillä unohtuu.
Kaupan alalla ja sittemmin vuosia sosiaalityössä työskennellyt Noora, 29, uskoo myös, että ikä vaikuttaa. Mitä nuorempi hän on ollut, sitä enemmän hän on kokenut tulevansa jätetyksi työyhteisön ulkopuolelle. Nooran neuvo nuorille on selvä:
– Älä siedä. Jokaisen pitää kunnioittaa itseään niin, ettei anna kohdella itseään ihan miten vain.
Terveessä työpaikassa kaikilla on paikka
Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton HelsinkiMissio on aloittanut Work to belong -ohjelman, joka pyrkii vähentämään yksinäisyyttä työyhteisöissä. Sen ensimmäiseen barometriin työelämän yksinäisyydestä vastasi yli tuhat työntekijää.
Kysely osoittaa, että joka neljäs suomalainen kokee työyhteisössään yksinäisyyttä, joka kymmenes jatkuvaa. Sosiaalista ulossulkemista eli ostrakismia taas kokee joka kuudes, mutta alle 30-vuotiaista peräti lähes joka kolmas.
Nuorelle tilanne on erityisen vaikea.
– Siinä pitää olla tervettä itsetuntoa, resilienssiä ja kykyä ymmärtää, ettei kyse ole vain hänestä. Nuorella harvoin ehkä on, sanoo yksinäisyystyön päällikkö Maria Lähteenmäki HelsinkiMissiosta.
Eristäminen voi olla tahatonta eli asiaa ei vain hoksata. Se voi olla myös tahallista: tehdään kuppikuntia ja piirejä, joihin ei noin vain pääse. Nuorta ei ehkä oteta mukaan yhteisöön, koska ajatellaan hänen olevan paikalla vain hetken.
– Se on epäterve työkulttuuri, sillä jokainen on tutustumisen ja työyhteisössä myös osallisuuden arvoinen, sanoo Lähteenmäki.
Jos kyse on työpaikan toimintatavasta, edes se olisi hyvä sanoa ääneen.
– Nuori voi ajatella, että tilanne johtuu hänestä, ja sillä voi olla todella ikävät vaikutukset omaan työidentiteettiin: että ei kelpaa eikä pärjää. Jos nuori kuulisi, että työpaikassa on vaikkapa kiireen takia sellainen kulttuuri, se voisi muuttaa näkemyksen.
Noora kokee, että sijaisen rooli on vaikea
Nooran pahin kokemus on parikymppisenä kaupan alalta. Hän joutui alusta asti muutaman kollegan silmätikuksi ja tuli nolatuksi asiakkaiden nähdenkin. Häntä ei tervehditty eikä hänelle juteltu, ja töihin meneminen tuntui pahalta.
– Siellä koin olevani yksinäisempi kuin koskaan.
Syytä tilanteeseen hän ei löytänyt itsestään tai työnjäljestään, mutta koki tilanteen henkilökohtaiseksi, sillä myöhemmin tulleet otettiin vastaan avosylin. Työsuhde loppui sairaslomaan.
Myöhemmin sosiaalialalla Noora koki usein sijaisen rooliin liittyvää sorsimista, ja porukasta eristäminen tuntui jo sosiaaliselta väkivallalta.
– Kohdeltiin niin, että ei tiedä mitään ja koska on töissä vain hetken, ei tarvitse myöskään perehdyttää. Pahimpia olivat keski-ikäiset, joista osalla oli sellainen asenne, että kun tuo on sijainen, en edes puhu sille. Oli välillä tosi paha mieli.
Noora koki, että varsinkin haastavissa yksiköissä sisään ajaminen olisi ollut jo turvallisuuskysymys. Hän ymmärtää silti, että kaiken avaaminen kaikille voi olla raskasta. Sosiaalinen kylmyys tuntuu vielä kovemmalta.
– Jos osa tervehtii ja osa ei, syntyy olo, ettei ole tervetullut. Vaikka on saanut myös osalta ihmisistä hyvää kohtelua, jostain syystä huonot kokemukset muistaa ja niistä jää se fiilis.
Jos työyhteisön hyvinvointia ja jaksamista tuettiinkin, sijaiset jäivät sen ulkopuolelle: sijaiset sijaistavat silloin, kun vakiväki voimaantuu.
Noora jätti sosiaalityön vuosien työkokemuksen jälkeen ja kouluttautuu nyt elokuva- ja tv-alalle. Syy oli ammatillinen, mutta avoimeksi jää, olisiko toimiva työyhteisö voinut muuttaa tilanteen.
– Olisiko tilanne toinen, jos olisi ollut joku superihana työyhteisö sosiaalialla? Sellaista minulla ei ole ollut.
Yksinäisyystyön päällikkö Maria Lähteenmäki muistuttaa, että kilpailu hyvistä työntekijöistä käy yhä kovemmaksi. On työyhteisön arvovalinta, miten ihmiset otetaan vastaan ja heistä pidetään huolta.
Viivi törmäsi työpaikan hierarkiaan
Viivi kokee yksinäisyytensä johtuvan osittain omasta persoonasta. Vaikka hän on sosiaalinen, työpaikan yhteen hitsautuneeseen porukkaan ei ole ollut luonteva tunkea väkisin mukaan. Kun työporukka pieneni ja ihmisten kanssa pääsi olemaan kaksin, tutustuminen helpottui.
Toisaalta työpaikan hierarkia on johtanut selkeään ulossulkemiseen. Keräilijät ja hyllyttäjät eivät pääse samaan taukohuoneeseen vakituisten kanssa, eikä pukuhuoneeseenkaan ole menemistä, vaan vaatteet on vaihdettava vessassa.
Vakiväki myös antaa herkästi ikävää palautetta, Viivin mukaan usein turhaan. Jatkuva nokkiminen voimistaa ulkopuolisuuden tunnetta.
– Välillä mietin, olenko päiväkodissa vai työpaikalla. Hämmentää, että keski-ikäiset käyttäytyvät niin: ottavat nokkiinsa siitä, että yrittää tehdä työnsä hyvin.
Viivi uskoo, että työporukasta ulossulkeminen tapahtuu osittain tahattomasti.
– Ehkä asiaa ei edes ajatella. Mutta hierarkia on selkeästi tahallista.
Viivi on pysynyt työpaikallaan, sillä pitää itse työstä ja on tyytyväinen palkkaansa. Yksinäisyys syö kuitenkin viihtymistä.
– Töihin ei ole kiva tulla eikä päivän aikana ole iloinen. Se, ettei saa sosiaalisia kokemuksia, tekee työstä puuduttavampaa.
Työyhteisö on oman tekemisen peili
Nuoret ja ikääntyneet kokevat yleisesti ottaen muita enemmän yksinäisyyttä, mutta työikäisetkään eivät ole sen ulkopuolella. Työpaikalla yksinäisyys voi tuntua erityisen julmalta, sillä ihmisten keskellä ei ajattelisi joutuvansa olemaan yksin.
Seuraukset voivat olla karut, sillä yksinäisyys vaikuttaa laajasti kokemukseen terveydestä ja jaksamisesta. Se heijastuu myös työsuoritukseen ja kokemukseen kompetenssista.
– Työyhteisöstä haetaan peiliä, ja siksi palautteen merkitys on suuri. Yksinäisyys tekee kriittiseksi itseä kohtaan: omasta tekemisestä voi olla jokin käsitys, ja palaute ohjaisi ihmistä oikeaan suuntaan – toisin kuin epätietoisuus, sanoo yksinäisyystyön päällikkö Maria Lähteenmäki Helsinki Missiosta.
Vaikka työntekijänkin on tehtävä osansa, suurin vastuu on työyhteisöllä. Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden ilmapiiri jää näennäiseksi, jos kaikkia ei oteta mukaan. Eri mieltä olevien kuuleminen ja tilanteen katsominen ulkopuolelta ei aina ole helppoa tai mukavaa, mutta tarpeellista se on, sanoo Lähteenmäki.
Lähteenmäki kannustaakin kysymään kokemuksia yksinäisyydestä myös työhyvinvointikyselyissä ja nostamaan asiaa esiin tiimeissä. Kovin usein niin ei vielä tehdä.
Viivi ja Noora eivät esiinny jutuissa oikeilla nimillään asian arkaluontoisuuden ja nykyisen työnsä takia. Heidän henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.