Osa puolueista vastustaa Frenckellin arvokiinteistön myyntiä
Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto vastustavat myyntiä.
– Kyseessä on kulttuurihistoriallisesti merkittävä jalokivi, joita ei tehdä enää lisää, valtuutettu Lassi Kaleva (ps.) sanoo.
Kalevan mukaan uuden virastotalon rakentaminen ei välttämättä toteudu, jos rakennuskustannukset nousevat nykyistä tahtia. Siinä tapauksessa kaupungin olisi Kalevan mukaan outoa olla vuokralla ennen omistamassaan Frenckellissä.
Myös vasemmistoliitto vastustaa kauppaa. Milka Hanhelan mukaan arvokiinteistöstä ei tulisi luopua tässä taloustilanteessa, koska kaupunki on investoinut Frenckellin kiinteistöön jo Hanhelan mukaan 20 miljoonaa euroa.
SDP:n Atanas Aleksovski sanoo, että rakennus pysyy kyllä nykyisellä paikalla, mutta yksityisellä rahalla voidaan saada uutta ja uudenlaista toimintaa. Hän kannattaa kauppaa kuten suuri osa puolueista viime kerralla.
Samoin sanovat Jaakko Stenhäll (vihr.) ja Ilkka Sasi (kok.). He muistuttavat, että kyseessä oli muotovirhe kun asia käsiteltiin kiireellisesti, hallinto-oikeus ei ottanut kantaa kauppaan. Petri Rajala (kok.) muistuttaa, että tontti jää kaupungille, vain rakennus myydään.