Hyppää sisältöön

Katso tästä, miten kansanedustajien äänet jakautuivat historiallisessa Nato-äänestyksessä

Ylivoimainen enemmistö kansanedustajista äänesti Natoon hakemisen puolesta. Tästä jutusta näet, miten yksittäiset kansanedustajat äänestivät.

Kansanedustajia eduskuntasalissa.
Eduskunta äänesti Natoon hakemisesta tiistaina iltapäivällä. Kuva: Juha Kivioja / Yle
Matti Koivisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Eduskunnan historiallinen Nato-äänestys ei jättänyt jossittelun varaa.

Kansanedustajista 188 kannattaa ja vain 8 vastustaa Suomen hakemista Naton jäseneksi. Kolme kansanedustajaa oli poissa.

Suurin osa vastaan äänestäneistä on odotetusti vasemmistoliitosta. Sen eduskuntaryhmästä kuusi vastusti Natoon hakemista, mutta yhdeksän kannatti. Lisäksi vastustajien joukkoon kuuluu perussuomalaisten Mika Niikko sekä Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainen.

Vasemmistosta vastaan äänestivät Katja Hänninen, Veronika Honkasalo, Anna Kontula, Merja Kyllönen, Markus Mustajärvi ja Johannes Yrttiaho.

Poissa äänestyksestä olivat Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.), Suna Kymäläinen (sd.) ja Matti Semi (vas.). Semi ja Kymäläinen joutuvat jäämään pois koronan takia ja Heikkinen on juuri saanut kolmannen lapsensa.

Alta näet grafiikan äänestystuloksesta sekä taulukon siitä, miten yksittäiset kansanedustajat äänestivät.

Kansanedustajien äänien jakautuminen Nato-äänestyksessä.
Kuva: Voitto-robotti

Taulukkoa ladataan

Suosittelemme