Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) vaatii eduskunnan kyselytunnilla kauppoja maksamaan korkeampia hintoja maataloustuottajille lakimuutosten uhalla.
– Totean kaupan herroille ja rouville, että maksakaa oikea hinta siitä ruoasta. Mikäli ette maksa, niin tulen tuomaan eduskuntaan lakimuutoksia muun muassa elintarvikemarkkinalakiin, Kurvinen sanoo.
- Kyselytunti näytettiin suorana klo 16 Areenassa ja Yle TV1 -kanavalla.
Kurvinen vastasi perussuomalaisten kysymykseen, joka koski suomalaisen ruoantuotannon kriisiä ja ruoan hinnan nousua.
Kysymyksen esittänyt perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso vaati polttoainekustannusten laskemista ja tiloille kohdistuvia veronalennuksia.
Vastauksessaan Kurvinen viittasi hallituksen 300 miljoonan euron pakettiin ruoantuottajille, josta päätettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan lähipäivinä on ratkeamassa myös EU-komission kanta maatilojen tuotantorakennuksille myönnettävään verohuojennukseen.
Hallitus poistaisi maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron kuluvan vuoden verotuksessa, mikäli toimi on EU-oikeudellisesti hyväksyttävä. Saarikon mukaan asia voisi edetä niin sanotun Ukraina-poikkeuksen nimissä.
Nato hallinnut poliittista keskustelua viikon aikana
Eduskunta kokoontui kyselytunnille poikkeuksellisen viikon päätteeksi.
Alkuviikosta täysistuntosalissa käytiin yöhön asti keskustelua Suomen hakemisesta sotilasliitto Naton jäseneksi ja tiistaina eduskunta näytti jäsenhakemukselle vihreää valoa ylivoimaisella enemmistöllä äänin 188–8.
Eilen keskiviikkona Suomen ja Ruotsin Nato-hakemukset luovutettiin Brysselissä Naton pääsihteerille Jens Stoltenbergille, mutta juhlallista tunnelmaa varjosti Turkin vastahanka. Nopeaksi luvattu prosessi mutkistui heti alkumetreillä, kun mediatietojen mukaan Turkki esti hakemusten käsittelyn Naton neuvostossa.
Nato-asia on kuitenkin nyt poissa eduskunnan käsistä ja moni kansanedustaja toivoo jo palaamista politiikan peruskysymysten äärelle. Kyselytunnilla Nato-aiheeseen ei enää palattu.
Lisää aiheesta: