Hyppää sisältöön

Itäsuomalaiset hotellit odottavat kiireistä kesää

Suomalaisten kaukokaipuusta huolimatta hotellialalla uskotaan, että lähestyvästä kesästä on tulossa vilkas myös kotimaassa.

Yleisöä Kuopiorockissa kesällä 2021.
Kesätapahtumat täyttävät hotellit. Kuopiorockin yleisöä heinäkuussa 2021. Kuva: Anna Ronkainen / Yle
Reetta Huhta
Avaa Yle-sovelluksessa

Kesä pitää Itä-Suomen hotellit kiireisinä tänäkin vuonna. Etenkin erilaisten tapahtumien odotetaan tuovan asiakkaita hotelleihin sankoin joukoin.

Koronarajoitusten hellitettyä tapahtumia päästään jälleen järjestämään, mikä saa suomalaiset liikkeelle. Itä-Suomessa esimerkiksi Kuopio tanssii ja soi -tapahtuma sekä Joensuussa järjestettävät Kalevan kisat ja Ilosaarirock houkuttelevat ihmisiä matkustamaan paikan päälle ympäri Suomen.

Vaikka suomalaisten oletetaan matkustavan viime vuosiin verrattuna enemmän myös ulkomaille, ei sen uskota merkittävästi laskevan kotimaan matkailua.

– Nyt kun pari vuotta on ollut mahdollista matkustaa lähinnä Suomen sisällä, on nälkä kotimaan tutkimiseen kasvanut ja toivottavasti tullut jäädäkseen. Uskon, että vaikka kaukokaipuu on kasvanut, ei se vie kotimaan matkailulta mitään pois, pohtii Joensuun Huoneistohotelli Lietsun pääemäntä Maria Saastamoinen.

Hotellialalla ounastellaan, että myös ulkomaalaisia kävijöitä nähdään aiempiin vuosiin verrattuna enemmän.

– Ulkomaalaiset pääsevät nyt paremmin tulemaan Suomeen, koska rajoitukset ovat höllentyneet niin, että esimerkiksi Euroopasta on helppo tulla tänne, kommentoi Lapland Hotels Kuopion hotellinjohtaja Miia Siltala.

Suosittelemme sinulle