Sen piti olla Barcelonan ilta.
Kotimaansa ja Euroopan kenttiä suvereenisti hallinnut katalonialaisjätti oli kulkenut voitosta voittoon. Espanjan liigassa Barcelona voitti kaikki 30 pelaamaansa ottelua murskaavalla maalierolla 159–11. Mestarien liigassa se oli hävinnyt kymmenestä ottelusta vain yhden. Siinäkään ei juuri ollut panosta, sillä Barcelona oli voittanut välierien avausottelun Wolfsburgia vastaan 5–1. Maaliero oli 37–7 Barcelonan hyväksi.
Asiantuntijat ympäri maailman uskoivat Barcelonan nostavan Torinossa pokaalia, osa jopa murskalukemin. 2010-luvun eurooppalaista naisten seurajalkapalloa suvereenisti hallinneella Lyonilla ei pitänyt olla minkäänlaisia mahdollisuuksia.
Toisin kuitenkin kävi. Lyon marssi vakuuttavan esityksen jälkeen historian kahdeksanteen mestaruuteen. Kun suomalaistuomari Lina Lehtovaara vihelsi pilliin ottelun päättymisen merkiksi, komeilivat taululla lukemat 3–1 Lyonin hyväksi.
Yleisö ehkä yllättyi, mutta Lyonin pelaajat eivät.
– Emme epäilleet itseämme hetkeäkään. Olemme työskennelleet kovasti ja keskittyneet siihen, mitä meidän tulee tehdä, jotta saamme luotua nämä maalintekopaikat. Tiesimme kohtaavamme todella hyvän joukkueen ja valmistauduimme siihen hyvin, Lyonin toisen maalin iskenyt Ada Hegerberg vakuutti NRK:lle.
Ensimmäisen naisille jaetun Ballon d'Or -palkinnon vuonna 2018 pokannut Hegerberg oli pelikentiltä pitkään sivussa. Hän loukkasi eturistisiteensä tammikuussa 2020, minkä jälkeen loukkaantumiset seurasivat toisiaan ja paluu tositoimiin viivästyi.
Torinossa norjalaishyökkääjä osoitti kuitenkin, että vammat on selätetty ja muistutti, miksi hänestä puhutaan yhtenä maailman parhaista. Läpi ottelun vahvasti pelannut Hegerberg puski Lyonin 2–0-johtomaalin 21-vuotiaan laitapuolustaja Selma Bachan hienosta alustuksesta ja alusti itse Catarina Macarion 3–0-osuman.
Naisten Mestarien liigan kaikkien aikojen paras maalintekijä myönsi ottelun jälkeen, että voitto merkitsee hänelle paljon.
– Se merkitsee minulle älyttömän paljon. Tämän takana on niin paljon työtä. Vielä vuosi sitten istuin sohvalla jalka kohti kattoa. Ja nyt olla takaisin täällä... Minulla ei ole sanoja, Hegerberg kommentoi liikuttuneena.
Hegerberg oli sivussa Lyonin edellisestä Mestarien liigan finaalista 2020 juuri polvivamman vuoksi. Kevään 2019 finaalissa Barcelonaa vastaan hän oli laukonut hattutempun, kun Lyon voitti 4–1.
Jalkapalloyleisö saa nauttia norjalaishyökkääjän esityksistä myös kesän EM-kisoissa, sillä Hegerberg palasi maajoukkueeseen viiden vuoden tauon jälkeen. Hän vetäytyi maajoukkueesta kehnosti sujuneen EM-turnauksen jälkeen vuonna 2017 ja kritisoi maan jalkapalloliiton toimintaa naisten maajoukkuetta kohtaan.
BBC:lle norjalaistähti lupasi, että hänen otteitaan saadaan seurata vielä pitkään.
– Olen vasta 26-vuotias, joten eiköhän anneta tämän jatkua!
Ei tekosyitä
Lyonin esitys oli vakuuttava, sillä joukkue onnistui riisumaan Barcelonan aseista. Se prässäsi korkealta ja pani Barcelonan puolustuksen ahtaalle. Katalonialaiset eivät olleet tottuneet pelaamaan tappioasemassa, eivätkä joukkueen tähdet yltäneet loppuottelussa tasolleen.
Barcelonan avaukset olivat hitaita eikä viimeistely toiminut. Viime vuonna maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Alexia Putellas onnistui Barca-leiristä ainoana maalinteossa, kun hän jatkoi Caroline Graham Hansenin keskityksen ilmasta maaliin avausjakson lopulla.
– En halua antaa tekosyitä. Meidän olisi pitänyt pelata nopeammin, pelaajamme taitavat sen kyllä. Hyökkäyspelimme olisi pitänyt olla parempaa, Barcelonan päävalmentaja Jonatan Giraldez myönsi.
– Jokainen tappio sattuu, mutta tiesimme, että tämä ottelu oli erityinen. Meillä oli mahdollisuus muuttaa historiaa hyväksemme.
Giraldez ei onnistunut nappaamaan ensimmäistä Mestarien liigan voittoaan päävalmentajana. Vielä viime kaudella hän toimi joukkueen apuvalmentajana, mutta hyppäsi päävalmentajaksi heinäkuun alussa, kun menestysvalmentaja Lluís Cortés sai yllättäen lähteä.
Lyon-luotsi Sonia Bompastorin pelisuunnitelma sen sijaan onnistui. Lyon rankaisi tehokkaasti Barcelonan puolustuspään virheistä ja puolusti toisella jaksolla johtoasemaansa mainiosti. Bompastorista tuli ensimmäinen Mestarien liigan voittanut naisvalmentaja ja ensimmäinen nainen, joka on voittanut kilpailun sekä pelaajana että valmentajana. Entinen maajoukkuepelaaja juhli Lyonin kanssa pelaajana kahdesti Mestarien liigan voittoa 2011 ja 2012.
Bompastor nousi seuran akatemian johtajan paikalta joukkueen päävalmentajaksi viime kauden lopussa, kun Lyon näytti ovea Jean-Luc Vasseurille. Viime kaudella seura tippui Mestarien liigasta puolivälierissä ja hävisi mestaruustaiston PSG:lle.
Samaan aikaan Barcelona teki vakuuttavaa jälkeä niin maansa liigassa kuin Euroopassa. Moni oli valmis antamaan valtikan Barcelonalle jo etukäteen.
– Me näytimme koko Euroopalle, että olemme yhä täällä, Lyonin akatemian kasvatti Selma Bacha huomautti.
Lue myös: