Hyppää sisältöön

Kalle Rovanperä osaa välttää Jari-Matti Latvalan kompastuskiven – tallipäällikkö uskoo, että nuorukaisen ylivoima nakertaa jo muita

Toyotan tallipäällikkönä nykyään toimiva Jari-Matti Latvala ei omalla menestyksekkäällä ralliurallaan koskaan voittanut kahta MM-osakilpailua peräkkäin. Kalle Rovanperä on vasta kolmannella kaudellaan yltänyt jo kolmeen peräkkäiseen voittoon.

Kalle Rovanperä suihkuttaa shampanjaa voiton jälkeen.
Kalle Rovanperä on päässyt juhlimaan voittoa jo kolmessa peräkkäisessä MM-rallissa. Suomalaiskuljettaja on pystynyt vastaavaan viimeksi vuonna 2009. Kuva: Lehtikuva
Emma Hyyppä,
Tomi Tuominen
Avaa Yle-sovelluksessa

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala äimistyi, kun tallin superlahjakkuus Kalle Rovanperä otti kolmannen peräkkäisen voittonsa rallin MM-sarjassa.

– Tämä oli huikea viikonloppu. Taas tuli jotain sellaista, mitä en olisi uskonut. Kalle Rovanperä lähti ensimmäisenä autona tähän ralliin ja tuli, otti ja voitti, Latvala sanoo Yle Urheilulle Portugalissa.

Aloitettuaan Tommi Mäkisen seuraajana Toyotan tallipäällikkönä vuoden 2021 alussa Latvala ei olisi uskonut, että jo seuraavalla kaudella MM-voitto olisi suomalaisnuorukaiselle realismia. Kausi on Rovanperälle vasta kolmas rallin MM-sarjassa.

– Nyt liikutaan sellaisella alueella, että nyt on nousemassa suomalainen, joka voi todella voittaa rallin maailmanmestaruuden tänä vuonna. Paljon aikaisemmin kuin mitä olen voinut kuvitella, Latvala sanoo.

Rovanperä on nyt voittanut kolme kauden neljästä MM-rallista ja johtaa MM-sarjaa ylivoimaisesti 46 pisteen erolla Hyundain Thierry Neuvilleen.

Kalle Rovanperä ajaa sillan yli Portugalissa.
Kalle Rovanperä otti kärkipaikan itselleen lauantaina ja piti sen Portugalin MM-rallin loppuun saakka. Kuva: Getty Images

Muut kuljettajat alkavat jo turhautua

Latvala innostuu vertaamaan Rovanperän tilannetta Sebastien Ogierin huimaan voittokulkuun kaudella 2013. Volkswagen-kuski Ogier voitti kauden 13:sta osakilpailusta peräti yhdeksän. Hän päätti kauden pysäyttämättömään vireeseen ja neljään peräkkäiseen voittoon.

Tuolloin ranskalaistähden tallikaverina ajanut Latvala voitti yhden osakilpailun ja nappasi kuusi muuta palkintosijaa. Hän oli vuoden 2013 MM-sarjassa lopulta kolmas.

– Olemme samassa tilanteessa Kallen kanssa kuin Ogier oli vuonna 2013 Volkkarilla. Hän oli niin vahva, että kukaan ei pystynyt häntä voittamaan, en minäkään. Se nakertaa ja on tosi rankkaa muiden kuljettajien mentaalipuolelle, kun noin nuori kaveri tulee ja vetää tuota vauhtia, uransa vuonna 2020 lopettanut Latvala sanoo.

Jari-Matti Latvala keskustelee ihmisten kanssa Portugalin MM-rallissa.
Nykyään Toyotan tallipäällikkönä toimiva Jari-Matti Latvala (vasemmalla) kertoo, että hän innostui omalla ralliurallaan voitoista niin paljon, ettei koskaan onnistunut voittamaan kahdesti peräkkäin. Kuva: IMAGO/PanoramiC/ All Over Press

Vaikka Latvala, 36, voitti urallaan 18 MM-rallia, ei hän kertaakaan onnistunut voittamaan kahdesti peräkkäin. Mitä nuori Kalle Rovanperä sitten tekee eri tavalla kuin Latvala aikoinaan?

– Innostuin niin paljon voiton jälkeen, että seuraavassa en malttanut enää. Yritin liikaa. Kallella on se vahvuus nyt, että hän malttaa. Kalle on käsittämättömän hyvä hallitsemaan malttinsa. Hän ei lähde ylilyönteihin eikä tee virheitä.

Latvala arvelee, että voitto toisensa jälkeen ennemmin ruokkii Rovanperän rauhallisuutena ilmenevää itseluottamusta.

– Kun on kylmäpäinen, hermot kestävät ja auto toimii, asiat lähtevät vain rullaamaan oikealla tavalla. Siinä pääsee flow-tilaan, jolloin kaikki onnistuu, Latvala sanoo.

Edellinen kolmeen peräkkäiseen voittoon yltänyt kuljettaja oli Ott Tänak. Virolainen voitti vuonna 2018 peräjälkeen Suomen, Saksan ja Turkin osakilpailut.

Suomalaisista samaan ovat pystyneet Ari Vatanen (1984), Tommi Mäkinen (1996, 1998) ja Marcus Grönholm (2007). Mikko Hirvonen (2009) ja Timo Salonen (1985) puolestaan voittivat peräti neljä peräkkäistä osakilpailua.

Sardiniassa vaikeammat lähtökohdat

Neljäs peräkkäinen voitto kahden viikon päästä Sardiniassa on Latvalan mukaan kiven alla.

– Sardiniassa tulee olemaan vaikeampi ajaa voitosta. Pitää varautua siihen, että aura-auton rooli on vielä vaikeampi kuin täällä Portugalissa, Latvala toteaa.

Kalle Rovanperä hyppää autollaan Portugalissa.
Kalle Rovanperä oli nopein myös Portugalin MM-rallin päättäneellä Power Stagella. Ero tallikaveri Elfyn Evansiin kasvoi lopulta 15 sekuntiin. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Toyota otti Portugalissa kaksoisvoiton, kun Elfyn Evans oli toinen 15 sekunnin erolla Rovanperään. Latvala on tyytyväinen tallinsa suoritukseen, vaikka kolmoisvoitto mureni viimeisellä erikoiskokeella. Hyundain espanjalaiskuljettaja Dani Sordo kiri Power Stagella Takamoto Katsutan ohi kolmanneksi.

– Taas saatiin valmistajapisteissä nostettua johtoa ja tiedetään, että auto on nyt nopea myös suoralla. Se antaa hyvän luottamuksen jatkoon, Latvala sanoo.

Lue myös:

Hurjaa dominointia! Kalle Rovanperälle jälleen voitto MM-rallissa – nousi harvalukuiseen suomalaisjoukkoon

Rovanperä tukevaan johtoon MM-sarjassa, näin suomalainen nousi komeaan voittoon – tässä kaikki Portugalin rallin käänteet

Katso koko Kalle Rovanperän ällistyttävä suoritus kuljettajan silmin – reaktio juuri ennen maalia kertoi kaiken: "Joo, ei voi muuta"

Harri Rovanperä hehkuttaa poikansa paineensietokykyä – rallitähden isä ei yllättynyt hurjasta voittoajosta: "Tiesin, että nyt tulee kova veto"

Kalle Rovanperän huiman vireen taustalla "tarkan markan peliä" – asiantuntija muistuttaa lähimmän työtoverin merkityksestä: "Ei tahdota arvostaa samalla tavalla"

Suosittelemme sinulle