Maa- ja metsätalousministeriö esittää tiukennuksia pienpetorautojen käyttöön. Ministeriön tiedotteen mukaan asetusehdotuksen tavoitteena on varmistaa, ettei rautojen käytöstä aiheudu vaaraa muille kuin pyydystettäville eläimille.
Itä-Suomen poliisi sai viime kesän aikana yhteensä kolme ilmoitusta karhuista, jotka olivat loukanneet itsensä pienpetorautaan. Poliisin mukaan kyse oli erittäin poikkeuksellisesta tilanteesta. Poliisi päätti antaa karhuille lopetusmääräyksen niin Lieksassa, Enossa kuin Sonkajärvelläkin.
Ministeriön ehdotuksen mukaan maalla käytettävät raudat olisi sijoitettava suojarakenteen sisälle niin, että raudat laukeavat suojarakennetta liikutettaessa. Suojarakenteen suuaukon läpimitta saisi olla enintään kuusi senttimetriä.
Jos raudat ovat yli 150 senttimetrin korkeudessa, suojarakenteen suuaukon läpimitta saisi olla enintään kahdeksan senttimetriä. Rautojen suojaukseen voisi käyttää erilaisia materiaaleja ja rakenteellisia ratkaisuja.
Ministeriöstä muistutetaan, että jalkaraudat ja muut suojaamattomat raudat, joihin karhu tai muu eläin voi astua, ovat jo kiellettyjä. Metsästysasetuksen mukaan raudat eivät saa aiheuttaa vaaraa ihmisille eivätkä muille kuin pyydystettäville eläimille. Ministeriön mukaan sääntelyä on kuitenkin syytä tarkentaa rautojen suojaamisen osalta.
Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja asetusmuutoksista. Niitä voi toimittaa 26. kesäkuuta asti.
Lue myös: