Hyppää sisältöön

Käräjäoikeus hylkäsi leikkuupuimurin kuljettajan syytteet kuolemantuottamuksesta – kone tukki tien, mutta autoilijan olisi pitänyt huomata se

Henkilöauton kuljettaja kuoli syksyllä 2020 törmättyään leikkuupuimuriin Orimattilassa. Käräjäoikeus antoi puimurinkuljettajalle sakkotuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Keltainen  leikkuupuimuri peltojen keskellä menevällä tiellä. Kuvan etualalla näkyy henkilöauton etuosaa. Pilvinen iltataivas.
Todisteena käytetyssä polisin kuvassa on havainnoillistettu puimurin sijainti tien oikeaan ja vasempaan reunaan nähden. Kuva: Hämeen poliisi
Sini Ojanperä
Avaa Yle-sovelluksessa

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on hylännyt leikkuupuimuria kuljettaneen miehen syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta onnettomuudessa, jossa henkilöauto törmäsi koneeseen. Kolari tapahtui Orimattilassa syksyllä 2020.

Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn sakkoihin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi hänen on maksettava rikosuhrimaksu ja korvattava asianajokuluja.

Onnettomuus tapahtui pienellä tiellä, jonka koko leveyden leikkuupuimuri vei. Syytetty oli ennen törmäystä kuljettanut 6 metriä leveällä yleisellä tiellä 7,7 metriä leveää leikkuupuimuria. Puimurin leveys ylitti tien leveyden siten, ettei konetta voinut kohdata tai sivuuttaa.

Leveys johtui siitä, että leikkuupöytä oli kiinnitettynä puimurin eteen. Koneen leveys ilman leikkuuosaa on 4 metriä.

Henkilöauton kuljettaja tuli tiellä leikkuupuimuria vastaan ja törmäsi siihen. Hän kuoli kolarissa.

Ilmakuva, jossa näkyy rusehtavien peltojen keskellä menevä autotie. Tien keskellä on keltainen puimuri ja sen lähellä poliisiauto, paloauto ja ambulanssit.
Poliisin ilmakuva onnettomuuspaikasta. Kuvassa vasemmalla on pelto, jonne puimuria oltiin ajamassa. Kuljettajan oli tarkoitus käyttää puimurin etupuolella vasemmalle pellolle johtavaa tietä. Kuva: Hämeen poliisi

Oikeus: puimurin kuljettaja ei tehnyt ajovirhettä

Käräjäoikeus totesi, että henkilöauton kuljettajan havainnointivirhe vaikutti onnettomuuden syntymiseen. Vaikka syytetty oli ajanut enimmäisleveyden ylittänyttä konetta, hän ei kuitenkaan tehnyt ajovirheitä, eikä hänellä ollut mahdollisuutta väistää autoilijaa.

Käräjäoikeuden perustelujen mukaan puimuri on ollut helposti havaittavissa tiellä ja olosuhteet olivat hyvät. Oikeus totesi, että vahinkoriski ja erityisesti kuolemanvaara olivat vähäiset, kun kuljettaja lähti ajamaan puimuria. Syytetty ei voinut olla tietoinen siitä, että hänen menettelynsä voisi aiheuttaa toisen liikenteenkäyttäjän kuoleman.

Leikkuupöytää olisi silti voinut kuljettaa niin, ettei se olisi tukkinut tietä. Käräjäoikeudessa jäi kuitenkin epäselväksi, olisiko onnettomuus ollut vältettävissä, jos leikkuupöytä ei olisi ollut kytkettynä.

Päätöksen mukaan puimurinkuljettajalla on ollut oikeus luottaa siihen, että muut tien käyttäjät noudattavat liikennesääntöjä ja muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta sekä varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Käräjäoikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen eli siitä on mahdollista valittaa hovioikeuteen.

Juttua muokattu 25.5.2022 klo 12.35 ja 15.22: muutettu kuolemantuottamus törkeäksi kuolemantuottamukseksi. Korjattu törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi.

Suosittelemme