Hyppää sisältöön

Havainto myrskyn kaatamasta metsästä osoitti, ettei puiden istutukseen välttämättä tarvita ihmistä – nyt tutkijat haluavat toistaa saman Vöyrillä

Pienaukkohakkuista toivotaan parempaa tuottoa metsänomistajille ja apua myrskytuhojen ehkäisyyn.

Vöyrillä tutkitaan metsän pienaukkouudistamista
Tuomo Rintamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Luonnonvarakeskus on aloittanut keväällä Vöyrin Maksamaalla Bodön tutkimuspalstalla kokeilun, jonka tarkoituksena on selvittää metsän pienaukkouudistamisen vaikutuksia.

Pienaukkouudistaminen tarkoittaa sitä, että metsään hakataan pieniä noin 1000-3000 neliömetrin kokoisia aukkoja, joiden annetaan uudistua luontaisesti. Hakattuun aukkoon ei istuteta uusia puuntaimia tilalle.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Kristian Karlsson kertoo, että Bodön tutkimusmetsässä myrsky oli kaatanut pieniä alueita metsää, joista kaatuneet puut korjattiin pois. Alueille alkoi kasvaa sekametsää ilman istutuksia.

– Tämä oli mielenkiintoinen havainto. Se johti siihen, että muissakin meidän kokeissa alettiin tekemään pienaukkoja. Jos kerran metsä näin hyvin uudistuu pienaukoissa, niin miksei ihmisen toiminnalla voisi tuottaa saman lopputuloksen, Karlsson sanoo.

Pienaukot uudistuvat hitaasti ja toiveena olisi mäntyvaltainen sekapuusto, jossa eri puulajien hyvät ominaisuudet yhdistyvät. Karlssonin mukaan kuusivaltaistuminen on uhka, koska se tuottaa rannikolla heikommin ja on alttiimpi tuhoille.

Pienaukkohakkuu on metsänhoidon suosituksissa vaihtoehtoinen metsänhoidon menetelmä, joka ei vielä ole yleistynyt Pohjanmaan rannikolla.

Myrskytuhot ovat koko rannikkoseudulle yhteinen, ilmastonmuutoksen myötä paheneva ongelma ja pienaukkouudistamisesta toivotaan apua myrskytuhojen ehkäisyssä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 26.5. kello 23:een saakka.

Suosittelemme