Moni puutarhuri raapii nyt päätään myyrätuhojen edessä. Lumen alta on paljastunut ristiin rastiin kulkevia tunneleita ja istutuksia on saatettu popsia parempiin suihin, joko juurista tai maanpäällisistä osista.
Vanha uskomus on, että myyriä voi karkottaa esimerkiksi istuttamalla valkosipulia tai keisarinpikarililjoja. Keisarinpikarililjan sipulin sanotaan haisevan myyrän nenään sietämättömälle, jolloin se jättäisi istutukset ja kenties koko pihamaan rauhaan. Osa vannoo kalanperkuujätteiden tai kahvinporojen tehoon.
Luken johtava tutkija Otso Huitu pitää keskustelua mielenkiintoisena, mutta vippaskonsteihin hän ei usko.
– En ole vielä törmännyt yhteenkään tekniseen, ultraääneen tai tärinään perustuvaan karkottimeen, joka tutkimustiedon mukaan toimisi. Nämä otukset tottuvat kaikennäköisiin vekottimiin.
Konstit on monet
Niin kutsuttuja kansanperinnekeinoja, kuten kahvinporojen tai kalanperkuujätteiden viljelyä myyränkoloihin Huitu pitää niin ikään tehottomana. Myyrät voivat toki kadota pihamaalta, mutta yleensä selitys löytyy Huitun mukaan kolmevuotisesta myyräsyklistä.
– Torjuntakeinoja viritellään usein sellaisen talven jälkeen, kun myyrätuhot paljastuvat lumen alta. Ensinnäkään kesäaikaan myyrätuhoja ei tule, sillä niille löytyy mieluisampaa ravintoa muualta. Toisekseen runsaan myyrävuoden jälkeen tulee hiljainen talvi.
Huitu puhuu näennäisestä onnistumisen tunteesta torjunnassa, vaikka oikea syy löytyy hänen mukaansa luonnollisesta kannanvaihtelusta. Sitä esiintyy myyrien lisäksi muillakin eläinlajeilla.
Pelto- ja metsämyyrillä huippuvuosi on noin joka kolmas vuosi, sen jälkeen kanta romahtaa kunnes se hiljalleen lähtee taas nousuun.
– Tätä on tutkittu paljon, jo toistasataa vuotta. Kun myyriä on paljon, niiltä yksinkertaisesti loppuu alkutalvesta ruoka. Se, yhdessä petojen saalistuksen kanssa, romauttaa kannan.
Kuka siellä kaivaa?
Jos puutarhaa on talven aikana tärvelty, asialla on ollut joko pelto-, metsä- tai vesimyyrä. Myös rauhoitettu kontiainen on saattanut ahertaa maanmylläyshommissa. Näistä neljästä vesimyyrä tuhoaa maan alla ja herkuttelee kasvillisuuden juurilla. Se on myyristä isokokoisin. Kontiainen syö selkärangattomia eikä koske puutarhan kasveihin.
Pelto- ja metsämyyrät eivät kaivaudu, vaan elävät maan rajassa lumipeitteen alla. Taimituholaisista peltomyyrä on pahin, ja se on puutarhoissa yleinen. Kalutut omenapuiden rungot ovat todennäköisesti sen tekosia. Metsämyyrä sen sijaan rouskuttaa havupuiden taimia ja yleensä latvoja, eikä sitä lehtipuut kiinnosta.
Huitun mukaan missään Suomessa ei tällä hetkellä näyttäisi olevan poikkeuksellisen paljon myyriä. Kevään seurantapyynnit ovat kuitenkin vielä kesken, eikä kokonaiskuvaa voi muodostaa. Paikallisia vaihteluita kuitenkin löytyy, ja esimerkiksi Tampereen alueella yksittäisiä tuhohavaintoja on tehty suhteellisen paljon.
– Voi hyvin olla, että kanta on ainakin tällä alueella lähtemässä kasvuun. Muuten merkit eivät viittaa millään tavalla tiheään myyräkantaan, oikeastaan päinvastoin.
Sellaisina vuosina kun myyriä on laajalti paljon, sen todella huomaa. Myyrille suotuisissa elinympäristöissä ero edelliseen vuoteen voi olla monisatakertainen. Jos etenkin loppukesästä seisoo hiljaa niityn tai taimikon keskellä, saattaa myyrän jopa nähdä.
– Yksi merkki runsaasta myyrävuodesta on se, että viljelysmailla näkyy paljon petolintuja kuten tuulihaukkoja. Kyllä niitä on jonkun verran näkynyt nytkin, mutta ei valtavasti.
Mahdollisista myyrähuipuista puhutaan vasta syksyisin, lisääntymiskauden jälkeen. Myyrävuosi ei koskaan ole samanlainen jokapuolella Suomea. Kannat vaihtelevat aina eri tavalla ja eri tahdissa.
Kantojen seuranta ollut vaikeaa
Otso Huitu kertoo, että esimerkiksi lounaisessa Suomessa on viime vuosina ollut haastava ennustaa myyrien kannanvaihteluita, sillä ne eivät ole noudattaneet monivuotista sykliä.
– Tulokset ovat olleet ihan mitä sattuu. Välillä siis säännönmukaisuus näissä hajoaa ja silloin on melko mahdoton ennustaa tulevaa.
Huitun mukaan tilanne on tyypillinen Etelä- ja Lounais-Suomessa. Pohjoisempana Suomessa tilanne on toinen ja ennustaminen helpompaa.
Huitu täsmentää myös, että Luke seuraa vain pikkumyyrien eli tässä tapauksessa metsä- ja peltomyyrien kannanvaihteluita. Vesimyyrä ei kuulu seurattavien joukkoon.
– Se on hyvin paikallinen laji. Ne ilmestyvät jonnekin ja sitten taas häviävät useaksi vuodeksi. Määrien ennustaminen ja niiden seuraaminen on käytännössä mahdotonta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida keskiviikkoon kello 23:een.