Jalkapallon Mestarien liigan finaali on odotettu revanssi vuoden 2018 finaalista, jossa Real Madrid löi Liverpoolin 3–1. Se on myös uusinta viime vuoden puolivälieristä, kun Real oli parempi yhteismaalein 3–1.
Kiovan finaaliottelu 2018 muistetaan Gareth Balen huiman saksipotkumaalin lisäksi Liverpoolin maalitykin Mohamed Salahin loukkaantumisesta Sergio Ramosin kynsissä sekä Liverpoolin maalivahdin Loris Kariuksen mokailuista.
– Meillä on asioita selvitettävänä, on Liverpoolin rakastettu egyptiläishyökkääjä Salah ilmoittanut haastatteluissa.
Real Madrid on voittanut Mestarien liigan tai sen edeltäjän Euroopan cupin useimmin, 13 kertaa. Toiseksi eniten mestaruuksia, seitsemän, on AC Milanilla. Liverpool on voittanut kuusi kertaa.
Liverpool on nyt finaalissa kolmatta kertaa viiteen vuoteen. Realin edellinen finaali oli juurikin 2018 voitto Liverpoolista.
Valmennuspuolella vastakkain ovat Liverpoolin saksalainen Jürgen Klopp ja Realin italialainen Carlo Ancelotti.
Pelikentällä lauantaisen finaaliottelun mielenkiintoisin kaksinkamppailu nähdään ehdottomasti Liverpoolin oikealla, Realin vasemmalla, laidalla.
Laitapakki, Liverpoolin tärkein hyökkäysase
Liverpoolin oikea pakki Trent Alexander-Arnold eli 23-vuotias TAA on mullistanut koko käsitteen laitapuolustajista Valioliigassa. Toki moni muukin laitapuolustaja, kuten Chelsean Reece James ja Manchester Cityn Joao Cancelo kuuluivat hehkutettuihin pelaajiin päättyneellä liigakaudella.
Ne, jotka ovat katsoneet Liverpoolin otteluita, ovat voineet nähdä maaleja, joissa syöttäjänä on Trent Alexander-Arnold ja viimeistelijänä Andrew Robertson, tai toisinpäin. Siis laitapakki syöttäjänä ja laitapakki viimeistelijänä.
Jalkapallossa on viime vuosina puhuttu paljon wing-backeista. Tällöin joukkueella on kentällä kolme topparia ja näiden lisäksi laidoilla ylös-alas viilettävät laitapelaajat eli wing-backit.
Liverpoolin pelisysteemissä kentällä on kuitenkin kaksi topparia sekä laitapakit Robertson ja Alexander-Arnold. Toki eroja syntyy myös esimerkiksi siinä, kuinka keskikentän pelaajat täyttävät tiloja laitapakkien noustessa tukemaan hyökkäyksiä.
Robertson on työhevonen, joka painaa laidallaan väsymättä fyysisen kapasiteettinsa turvin.
Liverpoolin oikean laidan yhteistyö perustuu usein Alexander-Arnoldin, keskikenttäpelaajien ja Salahin liikkumiseen. Salah saattaa pysyä leveällä, jolloin Alexander-Arnold voi liikkua keskempänä kenttää. Jos Alexander-Arnold nousee laidalta, ovat tämän kierteiset oikean jalan keskitykset kaunista katsottavaa – unohtamatta, millaisia vapaapotkuja tämä on täräyttänyt.
Alexander-Arnold on pelannut Valioliigassa vasta kuudella kaudella. Hän on syöttänyt jo 45 osumaa ja noussut puolustajien kaikkien aikojen syöttötilastossa viidenneksi. Koko uransa puolustajana pelanneista eniten maalisyöttöjä on Leighton Bainesilla, 53.
Päättyneellä Valioliigan kaudella Liverpoolin hyökkääjä Salah voitti syöttöpörssin 13 maalisyötöllä. Toisena oli Alexander-Arnold (12) ja jaetulla kolmossijalla Robertson (10). Salah voitti myös maalikuninkuuden 23 osumalla.
Alla tilastosivu OptaJoen twiitti tammikuulta 2022.
Alexander-Arnold on laitapakki, joka on pallon saadessaan jatkuva uhka. Niin tarkkoja ja voimakkaita entisen keskikenttäpelaajan keskitykset ja laukaukset ovat. Laitapuolustajaa on kuvailtu jopa Liverpoolin tärkeimmäksi pelintekijäksi.
Alexander-Arnoldin pelaamista on analysoitu esimerkiksi Coaches' Voice -sivustolla, jonka mukaan Alexander-Arnold pystyy pitämään pelissä kovaa tempoa ja keskittämään pallon ensimmäisellä tai toisella kosketuksella laadusta tinkimättä. Tällöin hän pystyy keskittämään tai syöttämään palloa luukulle, kun puolustajat ovat vielä juoksemassa kohti omaa maaliaan.
Hän pystyy jakamaan kierteisiä keskityksiä kuin David Beckham konsanaan, paitsi että Alexander-Arnold on nopeampi ja kykenee harhauttamaan vastustajia.
"Alexander-Arnold ei osaa puolustaa" – Klopp raivostui
Liverpool-luotsi Klopp kuvaili Alexander-Arnoldia laitapakiksi, laitahyökkääjäksi, keskikentän kuutospaikan ja -kasipaikan pelaajaksi, mitä tilanne sitten kutsuukaan.
Mutta. Valioliigassa Liverpool hallitsee palloa ja prässää korkealta sekä kovaa. Alexander-Arnold ei ole parhaimmillaan, kun hän joutuu puolustamaan omaa aluettaan tai Liverpool jää paineen alle. Tästä nuori laitapakki on saanut niin paljon kuraa, että Klopp pillastui maaliskuussa.
– Jos joku sanoo, että Trent ei osaa puolustaa, tulkoon puheilleni, tyrmään hänet. Rehellisesti sanottuna, en jaksa kuunnella sitä enää. En tiedä, mitä pojan pitäisi vielä tehdä, Klopp raivosi The Athleticin mukaan.
Tämä on kuitenkin yksi syistä, miksi Alexander-Arnold ei ole noussut Englannin maajoukkueessa samaan arvoon kuin Liverpoolissa.
Vuosi sitten Real Madrid iski juuri Alexander-Arnoldiin
Nyt vastaan tulee Real Madrid, jonka vasemmalla laidalla viilettää Mestarien liigan kaudella kolme maalia tehnyt ja kuusi maalisyöttöä jakanut Vinicius Junior. Nuori brassi on pitänyt laitapakkeja pilkkanaan läpi kauden, ja kun syöttöjä on jakamassa Luka Modricin tapainen keskikentän päällikkö, riittää Liverpoolin puolustajilla kiirettä.
Vinicius Junior ja konkarihyökkääjä Karim Benzema olivat Espanjan liigan kauden kaksi parasta pelaajaa.
The Guardian nosti esille viisi tekijää, jotka voivat ratkaista finaalin. Niistä ensimmäinen on "tila Alexander-Arnoldin selustassa". Viime kauden Mestarien liigan pudotuspeleissä Real Madrid pudotti Liverpoolin, ja kaksi maalia syntyi tilanteista, joissa Vinicius Junior sai pallon Alexander-Arnoldin tyhjäksi jättämään tilaan. Tuohon tilaan Real lähetti pitkiä syöttöjä jatkuvasti.
The Athletic muistuttaa, että Alexander-Arnold on mainettaan parempi puolustaja 1 vs. 1 -tilanteissa, minkä hän osoitti esimerkiksi FA Cupin finaalissa Chelseaa vastaan. Mutta ongelmia syntyy, kun hän nousee yltiöpäisesti ja jättää taakseen tyhjiä tiloja. Toisaalta hänen on tehtävä niin, koska hän on Liverpoolin hyökkäämisen kultakimpale.
Kloppin valmentaman Liverpoolin jalkapallosta on käytetty termejä gegenpress (vastaprässi) ja heavy metal football. Fyysisesti äärimmäisen vaativa pelitapa on hieman rauhoittunut, mutta Mestarien liigan finaalissa ei ole varaa säästellä, ei ainakaan, jos Trent Alexander-Arnoldista halutaan paras hyöty irti.
The Guardian näkee, että paras tapa suojata Alexander-Arnoldin jättämiä tiloja, on prässätä niin kovaa, etteivät Modric, Toni Kroos ja kumppanit pääse jakamaan rauhassa syöttöjään. Silti Realin ääritaitavat konkarit jokusen pitkän syötön perille saavat ja pystyvät myös ajoittain pitämään pelin syvällä Pool-päädyssä. Kuinka Liverpool selvittää nämä tilanteet?
Real Madrid voitti neljännesvälierissä PSG:n yhteismaalein 3–2, puolivälierissä Chelsean 5–4 ja välierissä Manchester Cityn 6–5. Jokaisessa parissa Real nousi jatkoon tappioasemasta.
The Guardianin mielestä Real Madridin pelejä on leimannut kaaos. Eikä kukaan Euroopan kärkijoukkueista ole yhtä hyvä kaaoksen keskellä kuin Liverpool.
Kenttä on täynnä tähtipelaajia, mutta yhden asian uskaltaa ennustaa: ratkaisevan maalin syöttää Trent Alexander-Arnold tai Vinicius Junior.
Jalkapallon miesten Mestarien liigan finaali Liverpool–Real Madrid pelataan lauantaina 28.5. Pariisissa kello 22 alkaen.
Lue lisää: