Lohenkalastus on kiellettyä Tenolla myös tänä kesänä. Eduskunta hyväksyi lain lohenkalastuksen määräaikaisesta kieltämisestä Tenojoen vesistössä täysistunnossaan tiistaina.
Kalastuskielto on voimassa vuoden loppuun asti. Kielto astuu kuitenkin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen voimaan todennäköisesti vasta 7. kesäkuuta.
Kiellon tavoitteena on pysäyttää Tenon lohikantojen voimakas heikentyminen sekä luoda edellytykset lohikantojen elpymiselle kestävälle tasolle.
Lohestus oli Tenolla kiellettyä myös viime kesänä.
Tornion-Muonionjoella odotetaan hyvää kautta
Tornion-Muonionjoen lohestuskausi alkoi keskiviikkona. Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön mukaan Väylä houkuttaa jokilaaksoon vuosittain yli 10 000 vapakalastajaa.
Saalistilastojen mukaan anteliain kohta jokea on yleensä Kolarissa, mutta myös muiden kuntien alueilta saadaan tavallisesti hyviä saaliita.
Alkukesästä nousevat yleensä kaikista suurimmat lohet, joille painoa voi kertyä jopa yli 20 kiloa. Eniten lohta nousee yleensä kesä-heinäkuun vaihteessa.
Lohestus on kiellettyä viikoittain sunnuntaista kello 19 maanantaihin kello 19. Lohen kalastus Väylällä jatkuu elokuun loppuun saakka.
1.6. klo 12:34: Juttuun lisätty tieto siitä, että kielto tulee alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen voimaan todennäköisesti vasta 7. kesäkuuta.
Lue lisää: