Kuopio tanssii ja soi -yhdistyksen hallitus on valinnut yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi Kuopiossa asuvan Salima Peipon. Henkilövaihdos tapahtuu syyskuussa.
Hän pitää tärkeänä, että Kuopio tanssii ja soi pysyy ajan hermolla ja on myös jatkossa yksi suunnannäyttäjistä.
– Minulla on suuri kunnioitus ja arvostus Kuopio tanssii ja soi -festivaalia ja sen perinteitä kohtaan. Tapahtuma on yksi Kuopion lippulaivoista ja ehdoton kruununjalokivi.
Peippo on pitkän kansainvälisen uran tehnyt kulttuurialan monitoimija ja yrittäjä. Oman taiteilijauransa lisäksi hän on ollut isossa roolissa useiden kansainvälisten ja suomalaisten kulttuuritapahtumien organisoinnissa ja tuottamisessa sirkuksen, tanssin ja teatterin saralla.
Yllättävän ylivoimainen
Kuopio tanssii ja soi ry:n puheenjohtaja Mika Sutisen mukaan keskeisimmät vaatimukset pestiin olivat kokemus suurten tapahtumien järjestämisestä sekä erityisesti yksityisen rahoituksen ja yritysyhteistyön rakentamisesta.
Lisäksi toiminnanjohtajalta haluttiin vahvaa kielitaitoa, esiintymiskokemusta ja yksiselitteistä sitoutumista Kuopioon.
– Meille oli lopulta yllätys, kuinka ylivoimainen Salima oli hakijajoukosta. Olemme hallituksena tästä valinnasta innoissamme, sillä uskomme että Salima voi viedä Kuopio tanssii ja soin ihan uudelle tasolle, Sutinen sanoo.
Toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen toiminnasta ja on festivaalin johtaja. Festivaalin taiteellisena johtajana jatkaa Riku Lehtopolku ja tuottajana Sirpa Miettinen.
– Salimasta välittyy rohkeus ja määrätietoisuus uusia avauksia kohtaan, ja odotankin innolla alkavaa yhteistyötä, Lehtopolku sanoo.
Lue myös: