Mitaliteline, palkintoteline ja pöytä. Näillä sanoilla nuoria jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa palkinnonjaossa avustaneita naisia on kuvailtu.
– Kaikkein hämmentävintä on se, että ikävä kommentointi on tullut vain sosiaalisessa mediassa ja suurimmaksi osaksi muilta naisilta, Ella Kangasalusta, 19, sanoo suoraan.
Kangasalusta toimi vapaaehtoisena Tampereella järjestetyissä kisoissa. Hän avusti palkinnonjaossa ja oli mukana yhdeksän ottelun palkinnonjakoseremoniassa.
Kisojen jälkeen alkoi kuitenkin keskustelu siitä, onko enää nykypäivää, että seremoniassa avustavat nimenomaan naiset. Tilalle ehdotettiin somen keskusteluissa esimerkiksi jääkiekkojunioreita, joita nähtiin kisoissa nytkin lipunnostossa. Suurimmaksi osaksi puheissa olivat kuitenkin vain junioripojat, eivät jääkiekkoa harrastavat tytöt, Kangasalusta sanoo.
– Ihmiset kommentoivat sitä, että junioripojat olisivat voineet olla jakamassa palkintoja meidän sijaan. Onhan junioreissa tyttöjäkin, ja se olisi ollut heillekin yhtä lailla hieno mahdollisuus.
Ella Kangasalustalle kisat olivat upea kokemus
Naisten taustalla seisominen ja hymyileminen koettiin keskusteluissa esineellistäväksi. Kangasalustan kokemus on toisenlainen.
– Minä eikä kukaan muukaan kuuden hengen palkintojenjakoporukasta kokenut vähättelyä tai esineellistämistä kisoissa, hallilla tai kisaorganisaatiossa sen takia, että olemme naisia.
Hän ymmärtää kuitenkin, miksi keskustelua käydään, ja se on hänestäkin tärkeää. Hän pitää somessa haukkumista silti vääränä tapana, eikä voinut edes kuvitella, että keskustelu menee tällaiseksi.
– Ihmiset näkevät meidät vain parin minuutin ajan televisiosta, ja ymmärrän toki, miltä se näyttää. Kisat olivat kuitenkin kaikille palkinnonjakoporukkaan kuuluneille kaikin puolin hieno kokemus.
Varsinkin finaalin palkinnonjaossa työ oli jo melko fyysistä. Mitalilautanen oli erittäin raskas ja se painoi varmaan parikymmentä kiloa, Kangasalusta arvioi.
– Videoilta varmaan näkyy, kun koetin pitää sitä kaikin voimin paikallani, hän nauraa.
Jääkiekon MM-kisat järjestetään ensi vuonna jälleen Tampereella. Kangasalusta menee kisaorganisaatioon ehdottomasti uudelleen mukaan, jos vain pääsee. Vapaaehtoisia on kisojen aikana monissa eri tehtävissä, ja ensi vuonna heitä tullaan varmasti näkemään myös palkinnonjaossa.
– Uskon, että reaktion ollessa tällainen palautevyöryyn tartutaan ja ensi vuonna palkintojenjakoon tulee muutoksia, Kangasalusta sanoo.
Kisajärjestäjät olisivat halunneet järjestää palkinnonjaon eri tavalla jo tänä vuonna ja ottaa mukaan ihmisiä sukupuolesta riippumatta, mutta siihen ei suostuttu. Kansainvälisen jääkiekkoliiton markkinointioikeudet omistavan yrityksen Infrontin ohjeessa sanotaan nimenomaan, että tehtävässä on oltava nainen.
Palautteesta huolimatta kisakokemus oli Kangasalustalle ikimuistoinen.
– Vaikka keskustelu on ollut tällaista, en silti sanoisi kokemukselle ei. Kommentit eivät menneet ihon alle.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 3.6. klo 23:een asti.