Hyppää sisältöön

Kaksi loukkaantui lievästi kahden auton kolarissa Nurmijärvellä

Toinen autoista oli törmännyt toisen kylkeen. Jumiin autoon jäänyt henkilö saatiin ulos ripeästi.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Kahden onnettomuudessa loukkaantuneen vammat olivat lieviä, pelastuslaitokselta kerrotaan. Kuva: Yle
Otso Karhu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi autoa kolaroivat tänään maanantaina Nurmijärvellä. Auto törmäsi toisen auton kylkeen, jonka seurauksena kyydissä ollut henkilö jäi autoon jumiin.

Onnettomuus sattui noin puoli kahdeltatoista aamupäivällä Klaukkalan kehätien ja Lopentien risteyksessä.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen työntekijät saivat jumiin jääneen henkilön autosta ulos. Hän ja toinen autossa ollut saivat lieviä vammoja, ja heidät kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

– Kolmas kyydissä ollut henkilö säästyi vammoilta, kertoo päivystävä palomestari Tomi Airaksinen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Onnettomuuspaikalle hälytettiin kaksi poliisipartiota, yksi pelastuslaitoksen ensihoidon yksikkö, kaksi pelastusyksikköä ja yksi johtoyksikkö.

Poliisi kavensi ajokaistaa jälkitöiden ajaksi, mutta hinausauto saatiin paikalle ripeästi.

Nyt liikenne Klaukkalan kehätiellä kulkee normaalisti.

Suosittelemme