Harva asia on herättänyt minussa yhtä primitiivistä raivoa kuin Juuso-karhu.
Koska elämme tätä typerää aikaa, pyydän heti anteeksi, jos lausunnoistani on syntynyt kuva, että vihaan Juuso-karhua, sen omistajaa Sulo Karjalaista tai karhuja tai karjalaisia. Niin ei ole asia, vaan hysteriani taustalla on sukupuolen lisäksi henkilökohtainen trauma.
Toimittajat huokailivat ihastuksesta, kun karhu kieri vanerilevyjen päällä.
Joitakin vuosia sitten olin nuori ja tarvitsin rahaa, mikä ajoi minut epätoivoisiin tekoihin, kuten kesätöihin suomalaisiin mediataloihin. Erään sellaisen kesän aikana elettiin Juuso-karhu-hysterian syvintä ja synkintä vaihetta. Karhu oli edellisenä syksynä "alkanut maalata", ja talviunien jälkeen vauhti kiihtyi. Toimittajat huokailivat ihastuksesta, kun karhu kieri vanerilevyjen päällä.
Juuso-karhu on Kuusamon Picasso, julisti yksi, Juuson teosten äärellä virtaa rakkaus, henkäili toinen. Kun sain toimeksiannon tiedottaa kulttuurisivuilla, että Aamulehden aulassa on esillä Juuso-karhun teos Odottelen ystävääni ja käynnissä hunajakeräys Suurpetokeskuksen hyväksi, tuntui kuin vähäisinkin järki olisi kadonnut maailmasta. Kahdessa viikossa ihmiset lahjoittivat noin 160 kiloa hunajaa. Seuraavana keväänä näyttelyä kävivät katsomassa tuhannet.
Kriittiset äänet jäivät tuolloin piipitykseksi. Sittemmin lakkautetussa Tampereen ylioppilaslehdessä Aviisissa asiantuntijat yrittivät selittää, ettei karhun "tekemä" "taide" ole taidetta, koska karhu ei ole taiteilija.
"Närkästynyt" taiteilija protestoi "karhutaidetta" vastaan maalaamalla teoksia samalla metodilla kuin Juuso-karhu ja kauppaamalla niitä 4 500 euron kappalehintaan. Samalla hän huomautti, että on vastuutonta kannustaa ihmisiä antamaan karhuille hunajaa, sillä karhut aiheuttavat mehiläistarhaajille vuosittain satojen tuhansien eurojen vahingot.
Viime viikkoina on tullut selväksi, ettei media ole ollut ainoa, joka on toiminut vastuuttomasti. "Karhujen orpokodissa" on toistuvasti laiminlyöty eläinsuojelulain velvoitteita.
MTV Uutiset kertoi toukokuun puolivälissä, että viranomaiset ovat jo vuosia olleet huolissaan Kuusamon Suurpetokeskuksen toiminnasta. Tarkastuskäynneillä on kiinnitetty huomiota esimerkiksi aitausten huonoon kuntoon, virikkeiden vähäiseen määrään ja eläinten sisäsiittoisuuteen. Ilvekset lisääntyivät hallitsemattomasti. Ylimääräiset lopetettiin. Yhden repivät kappaleiksi viereisen tarhan koirasudet. Vuonna 2018 maalarimestarista tehtiin eläinsuojeluilmoitus.
Pari viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomat paljasti, ettei työntekijöidenkään kohtelu ollut hääviä. Työilmapiiri oli huono, eikä palkkoja maksettu työehtosopimuksen mukaisesti.
Hurmioituneen median myötävaikutuksella Suurpetokeskus on MTV:n mukaan tehnyt toiminnallaan valtavia voittoja. Kassassa oli viime vuoden lopussa yli miljoona euroa. Lahjoituksille olisi ollut kipeämpiäkin tarvitsijoita.
Kuusamon suurpetokeskuksen väärinkäytökset saivat jatkua vuosia median silmien alla – kirjaimellisesti, sillä kerran karhu yritti tulla aidasta ali MTV:n kuvausryhmän edessä – ja siunauksella. Odottelen ystävääni -"teos" oli Aamulehden mukaan Suurpetokeskuksen kiitos lehden ja sen lukijoiden tuesta vuosien aikana. Miten se on mahdollista?
Tavanomaisten syiden (tiedättehän, lehdistön talousvaikeudet, klikit, kiire, kyllä nämä kiinnostavat ihmisiä eli ovat tärkeitä juttuja jne jne) lisäksi selitystä voi hakea eläimiä inhimillistävästä kulttuurista.
Ihminen unelmoi ihmisen ja eläimen välisen raja-aidan ylittämisestä. Heppatyttö haluaa uskoa olevansa hoitohevoselleen erityinen, oma koira on poikkeuksetta poikkeuksellisen älykäs koiraksi.
Kuvittelemme näkevämme some-videoihin meemeiksi pelkistetyissä eläimissä inhimillisiä ja siksi söpöjä piirteitä, vaikka oikeasti katsomme usein typeryyden tai julmuuden aiheuttamia käytöshäiriöitä.
Ikään kuin emme suostuisi uskomaan, että eläin on vain eläin, eikä se muutu ihmiseksi tai leluksi, vaikka sitä kuinka rakastaisi. Kun inhimillistäminen menee riittävän pitkälle, alkaa tuntua oikeastaan ihan järkevältä ajatukselta antaa karhuille limsaa ja karkkia ja painaa lehteen karhumiesten omituista horinaa eläinten oletetuista mielenliikkeistä.
Vuoden 2017 uudenvuodenpuheessaan presidentti Sauli Niinistö yltyi runolliseksi viitatessaan Karjalaiseen ja karhuihin.
Että noin katsoo eläin ihmistä, ihminen eläintä, silmästä silmään. Ymmärtävät jotain, paljonkin, toinen toisistaan?
Kuusamon Picassosta en tiedä, mutta ihmiset eivät kyllä vaikuta ymmärtävän eläimistä yhtään mitään.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden päätoimittaja ja heppatyttö.
Kolumnista voi keskustella 11.6. klo 23.00 saakka.