Hyppää sisältöön

Johnsonin johtajuus on kärsinyt pahoin, arvioi Lontoon-toimittaja – jatko riippuu kapinallisista kansanedustajista

Toimittaja Auli Valpola arvioi, että Johnson voi yrittää nostaa suosiotaan tarttumalla elinkustannuskriisiin. Britanniassa ruuan hinta on noussut nopeasti ja inflaatio on jo yhdeksässä prosentissa.

Boris Johnson
Konservatiivipuolue äänesti maanantaina niukasti Britannian pääministerin Boris Johnsonin luottamuksen puolesta. Kuva virka-asunnolta Downing Streetiltä 13. toukokuuta. Kuva: Daniel Leal / AFP
Vilma Romsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Britannian pääministeri Boris Johnsonin johtajuus on pahoin kärsinyt ja hän on menettänyt auktoriteettiaan konservatiivipuolueessa, toimittaja Auli Valpola arvioi Lontoosta Ylen aamussa.

Johnson voitti maanantaina konservatiivipuolueen epäluottamusäänestyksen, mutta merkittävä osa puolueen edustajista äänesti tämän epäluottamuksen puolesta.

– Nyt jatkossa on tietenkin paljon kyse siitä, mitä nuo kapinalliset kansanedustajat tekevät. Antavatko he työrauhan vai aikovatko he vielä jatkaa yrityksiä saada hänet pois vallasta, Valpola sanoo.

– Aiempien pääministereiden kohdalla on huomattu, että kerran kun on kapinan makuun päästy, se alentaa kynnystä toimia oman puolueen johtoa vastaan myöhemminkin.

Johnsonin suosion laskun taustalla on erityisesti tämän virka-asunnolla koronasulkujen aikana järjestettyjen juhlien aiheuttama kohu.

Valpola arvioi, että Johnson voi nyt yrittää nostaa suosiotaan tarttumalla elinkustannuskriisiin. Hän mainitsee, että Britanniassa ruuan hinta on noussut nopeasti ja inflaatio on jo yhdeksässä prosentissa.

– Yksi Johnsonin lupauksista on ollut lisätä alueellista tasa-arvoa. Erityisesti Keski- ja Pohjois-Englannissa, joissa hän pärjäsi hyvin viiime parlamenttivaaleissa, siellä odotetaan tuloksia.

Valpola lisää, että oppositiossa oleva työväenpuolue johtaa konservatiiveja nyt mielipidemittauksissa.

Lue myös:

Boris Johnson selvisi omiensa epäluottamusäänestyksestä, mutta hänen asemansa on heikentynyt merkittävästi

Suosittelemme sinulle