Hyppää sisältöön

Tuomas Ahonen myi avoimesti "teollisuushamppua" verkkokaupassaan – nyt häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta

Ahosen mukaan muutama tuhat ihmistä ehti tilata teollisuushampun kukkaa hänen yritykseltään. Se on toistaiseksi epäselvää, aikovatko viranomaiset tutkia asiakkaita huumausainerikoksista.

Kannabiksesta valmistettuja cbd-tuotteita Suomeen tuova Tuomas Ahonen henkilökuvassa
Yrittäjä Tuomas Ahonen myy verkkokaupassaa muun muassa CBD-öljyjä. Hän ei ole ainoa kauppias Suomessa. Ahonen kuvattuna toukokuussa 2019. Kuva: Laura Hyyti / Yle
Mikko Leppänen,
Meeri Niinistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Tuomas Ahonen aloitti viime kesänä hampun kukan myynnin omassa verkkokaupassaan. Ahonen on tuonut hamppua ulkomailta ja myynyt sitä Matkahuollon ja Postin välityksellä suomalaisille asiakkaille.

Ahonen on pyörittänyt kahta hamppualan yritystä Halfway Crooksia ja Mrs Greengrassia. Halfway on keskittynyt teollisuushampun kukan myyntiin ja Mrs Greengrass on myynyt hampusta tehtyä CBD-öljyä ja -jauhetta.

Ylen tietojen mukaan Tulli epäilee nyt ainakin yhtä teollisuushampun kukintoa ja CBD-tuotteita myynyttä yrittäjää muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta.

Hamppualan yrittäjä Tuomas Ahonen kertoo Ylelle, että hän on käsittääkseen tutkinnan pääepäilty.

Teollisuushampulla tarkoitetaan ei-päihdyttäviksi jalostettuja laillisia hamppulajikkeita, joita viljellään muun muassa siementen ja kuidun tuottamiseksi. CBD-öljy sisältää hampun yhdistettä kannabidiolia, jolla ei ole päihdyttävää vaikutusta. Sen sijaan sillä on rentouttavia ja lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Ahonen ei suinkaan ole ainoa CBD-kauppias Suomessa. Esimerkiksi luontaistuotekauppa Ruohonjuuri ja tavaratalo Kärkkäinen myyvät CBD-öljyä, mutta niiden toimintaan ei ole ainakaan toistaiseksi puututtu.

Ahonen oli Turun käräjäoikeuden mukaan vangittuna törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä toukokuun puolenvälin jälkeen pari viikkoa. Yle ei ole voinut itsenäisesti varmistaa, että Ahosen rikosepäily liittyy suoraan verkkokaupan toimintaan.

Ahosen mukaan hänen yrityksiltään on takavarikoitu yhteensä vajaa kilo teollisuushampun kukkaa, vajaat parisataa pulloa CBD-öljyä sekä yhteensä muutama kilo CBD-jauhetta ja CBD-isolaattia. Ahonen sanoo, että häntä epäillään muun muassa terveysrikoksesta ja huumausaineen maahantuonnista.

Ahosen mukaan Tulli oli ilmoittanut hänelle, että kaikki hampputuotteet, jotka sisältävät pienenkin määrän päihdyttävää THC-yhdistettä, lasketaan huumausaineiksi.

Tullilla on ollut useita esitutkintoja käynnissä kannabiksen myyntiin liittyen, kertoo Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Sinkkonen ei ota kantaa, kuinka monta esitutkintaa Tullilla on käynnissä ja kuinka montaa henkilöä rikoksista epäillään. Tutkintoihin liittyen on tehty takavarikkoja, joista yksi sisältää 35 kiloa kannabista, kymmenen litraa CBD-öljyjä ja käteistä rahaa.

Valvontajohtaja Sinkkonen kertoo, että henkilöitä on vangittuna tälläkin hetkellä juttuihin liittyen.

– Nämä eivät ole koskaan yhden asian liikkeitä, siellä on muutakin tavaraa. Tutkinnat eivät koske pelkästään yhtä tavaralaatua.

– Ei missään nimessä ole rikottu lakia. Toisaalta aika tyhmä ihminen saisi olla, että julkisesti tekisi jotain, missä tietää rikkovansa lakia, vastaa puolestaan Ahonen.

Hän viittaa julkisuudella siihen, että hänen yrityksensä ovat olleet aiemmin esillä mediassa.

Tuotteet harmaalla alueella

Teollisuushampun asema on ollut viime vuosina väännön kohteena Euroopan unionissa, kun CBD-öljyjen ja muiden hampputuotteiden suosio on kasvanut.

Syötäväksi tarkoitetut CBD-öljyt luokitellaan tällä hetkellä uuselintarvikkeiksi, joiden myyntiin tarvitaan uuselintarvikelupa. Toistaiseksi EU ei ole myöntänyt yhtään lupaa, mutta useita hakemuksia on käsittelyssä.

Siksi yrittäjät ovat myyneet tuotteita ihoöljyinä. Käytännössä niitä voi myös syödä.

EU:ssa saa viljellä teollisuushamppua, jossa on korkeintaan 0,2 prosenttia tetrahydrokannabinolia eli kannabiksen päihdyttävää ainesosaa THC:tä. Sallittu raja on nousemassa 0,3 prosenttiin.

Valtaosassa EU-maista myydään teollisuushampun kuivattua kukkaa, mutta sen laillinen asema on harmaalla alueella. Kukka näyttää ja tuoksuu samanlaiselta kuin päihdekannabis, mutta sillä ei ole päihdyttävää vaikutusta.

Tuotetta kutsutaan muun muassa “kevytkannabikseksi” ja “CBD-budiksi”. Esimerkiksi Belgiassa tuote on luokiteltu tupakankorvikkeeksi. Suomen naapurimaissa Virossa ja Ruotsissa teollisuushampun kukkaa on myyty jo vuosien ajan.

Käyttäjät saattavat syödä tai polttaa kevytkannabista, koska se sisältää useita eri kannabinoideja, joilla voi olla lääkinnällisiä tai rentouttavia vaikutuksia. Aineella voi myös laimentaa päihdekannabiksen vaikutusta.

Kannabidiolilla, joka on eri asia kuin päihdekannabis, ei tunneta olevan merkittäviä haittavaikutuksia. Se saattaa kuitenkin vaikuttaa joidenkin lääkkeiden toimintaan. Poltettuna haitat ovat samoja kuin savun hengittämiseen yleisesti liittyvät haitat.

Ahosen mukaan hänen myymänsä kukka on tullut pääasiassa suurilta laillisilta toimittajilta Espanjasta ja Itävallasta.

– Tuotteita ei tullut mistään hämäräperäisistä lähteistä. Meiltä löytyy kaikki paikalliset tarvittavat viranomaispaperit ja muut, mitä on tarvinnut olla kasvatuksia varten, Ahonen sanoo.

Tuomas Ahonen ihmettelee, miksi Tulli epäilee nyt häntä rikoksista. Hänen mukaansa Tulli ja poliisi ovat viimeisen vuoden aikana takavarikoineet häneltä ja hänen entiseltä liikekumppaniltaan hampputuotteita tarkastettavaksi.

Ahonen sanoo, että viranomaiset ovat aiemmin palauttaneet takavarikoidut tuotteet heille.

– Olemme luottaneet siihen, että tässä ei hirveän laitonta voida olla tekemässä, Ahonen sanoo.

Asiakkaiden tilanne epäselvä

Ahonen kertoo, että vajaan vuoden aikana kukkaa ehti tilata muutama tuhat asiakasta. Heistä pieni osa teki toistuvia tilauksia.

Ahosen mukaan Tulli on takavarikoinut hänen puhelimensa ja tietokoneensa, joka sisälsi postituslistan asiakkaista.

Tulli ei kommentoi, onko verkkokauppojen asiakkaista pidetty rekisteriä tai voivatko asiakkaat joutua ostoista rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tullista kerrotaan lisää, kun esitutkinta päättyy, valvontajohtaja Hannu Sinkkonen sanoo.

Suomessa Halfway Crooksin jälleenmyyjänä on toiminut verkkokauppa Mad Rabbit ja kasvien kasvatustarvikkeisiin erikoistunut Kaninkolo. Kukkaa on ollut myynnissä Kaninkolon kivijalkamyymälöissä useilla paikkakunnilla.

Myös Mad Rabbitin verkkokauppa on nyt suljettu. Yle ei ole onnistunut tavoittamaan yrityksen edustajaa kommentoimaan asiaa.

Tuomas Ahonen sanoo, että hän aikoo oikeusjutussa hakea ennakkotapausta.

– Ensin mennään Suomen oikeusasteet loppuun. Jos sen jälkeen on tarve, niin mennään EU-puolelle vielä.

Suosittelemme