Hyppää sisältöön

Iso suunnistusleiri toi yli tuhat nuorta Kuopioon – Leimaus-leiriläisille tehtiin 13 000 harjoituskarttaa

Valtakunnallinen Leimaus-suunnistusleiri värittää ensimmäistä kesäviikkoa Kuopiossa. Vuodella siirtyneen leirin keskuspaikka on Rauhalahti. Mukana on nuoria ympäri maata.

Rajamäen Rykmentin riveissä suunnistava Nuutti Toivonen Leimausleirin harjoituksessa Kuopiossa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Jukka Eskanen

Kuopion Pirtin kaupunginosassa metsässä on odottava tunnelma. Leppoisa kesätuuli puhaltelee hieman ja lintujen viserrys tuo äänimaisemaa.

Välillä kuuluu kuitenkin pientä rytinää ja puuskutusta. Kallaveden rantamilla olevassa maastossa on menossa Leimaus-suunnistusleirin harjoitus. Harjoitusalueella on 15 rastia ja teemana on rastinotto.

Metsän siimeksestä rantakallion päällä olevaa rastia lähestyy nurmijärveläistä Rajamäen Rykmenttiä edustava Nuutti Toivonen. Harjoituksessa ei oteta aikaa, joten lyhyt haastattelu onnistuu lennosta.

15-vuotias Toivonen on harrastanut suunnistusta viitisen vuotta ja hän on leirillä pro-tasoryhmässä.

– Hyvin on mennyt. Tässä harjoituksessa ei ole tullut pahempia virheitä. Leirillä on mukavaa, harjoituksia ja muuta oheisohjelmaa.

SM-tasolla kilpaileva Toivonen pitää suunnistuksen vaikeudesta ja metsässä liikkumisesta.

– Tämä harjoitus on tyypillisessä metsämaastossa, on möykkyä ja mäkeä ja kaikenlaista.

Tänä kesänä Nuutti Toivonen kilpailee reilun viikon kuluttua Jukolan viestissä ja suunnitelmissa on myös useita muita kisoja.

Valtakunnallinen Leimaus-suunnistusleiri on koonnut Kuopioon tällä viikolla noin 1 100 nuorta suunnistajaa ja 400 seuraohjaajaa. Suunnistajat ovat 8–18-vuotiaita.

Suunnistusoppia saa kuudessa eri tasoryhmässä

Harjoitukset on suunnitellut Kalevan Rastin huippusuunnistaja Miia Niittynen. Leiriä varten on tehty 13 000 karttaa.

Järjestäjien puolelta leirijärjestelyissä on mukana noin 60 talkoolaista ja leirin aikana tehdään yli tuhat talkootuntia.

– Suurin ikäluokka on 10–14-vuotiaat. Se on paras kohderyhmä kesäleirille. Tarjolla on monipuolisia suunnistusharjoituksia. Esimerkiksi Puijonsarven metsissä on isoja rinteitä. Niitä ei välttämättä joka puolelta Suomea löydy, sanoo leiri-isäntä Hannu Airila.

Nurmijärveläistä Rajamäen Rykmenttiä edustava Aino Loukkalahti tarkisti varusteitaan harjoituksen jälkeen. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Leiriläiset on jaettu kuuteen eri tasoryhmään. Harjoitusteemoja ovat hämäräsuunnistus, viestiharjoitus, taitoharjoitus, rinnesuunnistus, multitekniikka ja rastinotto.

Pirtin metsissä pidetty rastinottoharjoitus on ohi nurmijärveläisen Rajamäen Rykmentin ryhmältä. Porukassa on parikymmentä nuorta ja yksi heistä on 15-vuotias Aino Loukkalahti.

Taitoryhmässä suunnistava Loukkalahti oli hieman pettynyt suoritukseensa.

– Harjoitus meni huonosti, ei oikein meinannut rastit löytyä ja tuli kaksi isoa pummia. Leirillä on kyllä kivaa. Suunnistetaan ja ollaan kavereiden kanssa sekä uidaan.

Lounastauon jälkeen edessä on vielä toinen harjoitus iltapäivällä.

Neljäpäiväinen tapahtuma huipentuu leiriviestiin torstaiaamuna Rauhalahden leirintäalueella.

Lue myös:

Suomen suunnistajien harjoittelu mullistui 360-kameralla – urheilijat äimistelevät uuden päävalmentajan työtahtia

Pyöräsuunnistus tulee mukaan Kainuun Rastiviikolle – lajin suosio on noussut yleisen pyöräilyinnostuksen mukana

Suosittelemme sinulle