Uniapnealaitteiden toimituksessa on ollut vaikeuksia kevään aikana sirupulan vuoksi. Tilanne ei ole kuitenkaan näkynyt potilaille Päijät-Soten alueella, koska koronan vuoksi keuhkosairauksien poliklinikalla ei ole voitu aloittaa yhtä paljon hoitoja kuin normaalisti.
Keväällä unihoitajia oli siirretty hoitamaan koronapotilaita, jonka vuoksi poliklinikan toiminta oli supistettu. Nyt poliklinikalla on palattu normaaliin henkilöstömäärän osalta, mutta korona-ajan perintönä keuhkosairauksien hoitojonot ovat pidentyneet. Apulaisosastonhoitaja Mikko Partio arvioi, että nyt hoitoon pääsee noin 5–6 kuukauden sisällä.
– Yritämme pitää kuuden kuukauden hoitotakuusta kiinni, Partio toteaa.
Partion mukaan osa ihmisistä hankkii myös nopeammin hoitoa yksityisten yritysten kautta. Hoitojonojen takia pahoista oireistakaan kärsivien hoitoa ei pysty nopeuttamaan.
– Emme pysty tekemään hoidon priorisointia ellei ihmisen tilanne ole todella paha esimerkiksi niin, että hänen työkykynsä on uhattuna, sanoo Partio.