Hyppää sisältöön

Tutkimus yhdisti 80-luvun ruokavalinnat myöhempiin sairauksiin ja kuolemiin – terveellisen pohjoismaisen ruokavalion hyödyt nousivat esiin

Terveellisesti koostettu pohjoismainen ruokavalio on väitöstutkimuksen mukaan yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin. Seuranta-aikana sen mukaisesti syöneet myös kuolivat sairauksiin muita harvemmin.

Ravitsemussuositusten mukaiseen, terveelliseen pohjoismaiseen ruokavalioon kuuluu runsaasti kasviksia. Kuva: Yle/Raili Löyttyniemi

Tuore tutkimus antaa vahvistusta terveellisesti koostetun pohjoismaisen ruokavalion hyödyistä.

Itä-Suomen yliopiston väitöstutkimuksessa selvitettiin, millaisia yhteyksiä sairauksiin on ruokavaliolla, joka vastaa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa käytössä olevia ravitsemussuosituksia. Lääketieteen lisensiaatti Hanna-Mari Tertsusen väitöskirjatutkimuksessa oli mukana keski-ikäisiä ja sitä vanhempia suomalaismiehiä.

Tutkimuksen mukaan miehillä, jotka söivät pitkälti tällaisen ruokavalion mukaisesti, riski tyypin 2 diabetekseen oli muita pienempi.

Runsaan kahdenkymmenen vuoden seuranta-aikana he myös kuolivat sairauksiin muita harvemmin.

– Huomattiin, että niillä miehillä, jotka noudattivat paremmin pohjoismaista terveellistä ruokavaliota, oli pienempi todennäköisyys kuolla sydän- ja verisuonitauteihin kuin niillä, jotka noudattivat tätä ruokavaliota huonommin, Hanna-Mari Tertsunen sanoo.

Esimerkiksi syöpäkuolemiin yhteyttä ei tässä tutkimuksessa löytynyt.

Ruokavalion suoraa syy-yhteyttä esimerkiksi diabetekseen ja sairauskuolemiin ei voida tutkimuksen perusteella osoittaa, mutta yhteys on näkyvissä, vaikka monien muiden tekijöiden vaikutus suljetaan pois.

Tutkimukset ovat painottuneet Välimeren ruokavalioon

Suomalaiset ja pohjoismaiset ravitsemussuositukset sisältävät runsaasti marjoja, vihanneksia ja muita kasviksia. Viljatuotteista suositellaan täysjyvätuotteita. Kalaa olisi suositusten mukaan hyvä syödä 2–3 kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen. Sen sijaan esimerkiksi sokeroituja juomia ja punaista lihaa suositellaan käytettäviksi rajatusti.

Suomalaiset ravitsemussuositukset (siirryt toiseen palveluun) löytyvät Ruokaviraston verkkosivuilta.

Marjat ovat tärkeä palanen suomalaisessa ja pohjoismaisessa ruokavaliossa. Kuva: /All Over Press

Kokonaisen ruokavalion vaikutuksia terveyteen on tutkittu paljon Välimeren ruokavaliolla, joka on havaittu monin tavoin terveelliseksi.

Pohjoismainenkin ruokavalio yhdistetään hyviin terveysvaikutuksiin, mutta tutkimusta sen mukaisen syömisen vaikutuksista suomalaisessa väestössä on Hanna-Mari Tertsusen mukaan tehty vasta vähän.

Tutkimusta on kuitenkin tärkeää tehdä myös sillä ruokavaliolla, jota Pohjoismaissa syödään ja jonka aineksia on Pohjoismaissa saatavilla.

– Välimeren ruokavalio on erittäin terveellinen, mutta erilaisten maantieteellisten ja kulttuuristen tekijöiden vuoksi sitä on haastavaa noudattaa Pohjoismaissa. Erona ovat esimerkiksi erilaiset kalaruuat, ja Välimeren ruokavaliossa käytetään paljon oliiviöljyä. Sen vuoksi meidän on tehtävä tutkimusta omalla ruokavaliollamme.

Ruokatottumukset yhdistettiin myöhempiin diagnooseihin

Tutkimuksen aineistona on monissa aiemmissakin tutkimuksissa käytetty Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimus, jossa on mukana itäsuomalaisia miehiä.

Tässä aineistossa mukana olevien miesten ruokavalio arvioitiin neljän päivän ruokapäiväkirjoilla ja ravitsemusterapeutin kanssa käydyillä keskusteluilla. Ne tehtiin 1980-luvulla, jolloin miehet olivat keski-ikäisiä.

Väitöstutkimuksessa miesten myöhemmät sairausdiagnoosit sekä sairauksien aiheuttamat kuolemat selvitettiin keskimäärin runsaan kahdenkymmenen vuoden seuranta-ajalta. Osatutkimuksesta riippuen mukana oli noin 1100–2700 miestä. Ruokavaliota arvioitiin väitöstutkimuksessa yhdeksän suomalaiselle ruokavaliolle tyypillisen tekijän avulla.

Lääketieteen lisensiaatti Hanna-Mari Tertsunen tutki terveellisen pohjoismaisen ruokavalion terveysvaikutuksia. Kuva: Itä-Suomen yliopisto

Ruokavaliolla vaikutusta elämänlaatuun

Sydän- ja verisuonitaudit sekä tyypin 2 diabetes ovat sairauksia, joiden esiintyvyys on korkea maailmanlaajuisesti. Sepelvaltimotauti on yksi maailman yleisimmistä kuolinsyistä.

Hanna-Mari Tertsusen mukaan terveellinen pohjoismainen ruokavalio voisi muiden terveellisten elintapojen kanssa vähentää sairauksien riskiä ja luoda parempaa elämänlaatua.

– Väitöskirjatyöni tulosten pohjalta voisi näyttää siltä, että tätä ruokavaliota kannattaa suositella keski-ikäisille miehille. Se voi vähentää näitä erilaisia riskejä sairauksiin ja sairauskuolleisuuteen, hän sanoo.

Vaikka suositusten mukaista ruokavaliota ei noudattaisi täydellisesti, terveyshyötyjä voi hänen mukaansa saada jo sillä, että ruokavalion osaset ovat oikeansuuntaisia.

– Ei haittaa, jos välillä herkuttelee, kunhan kokonaiskuva on kunnossa, Hanna-Mari Tertsunen sanoo.

Lue myös:

Planetaarinen ruokavaliomalli vaikuttaa tuleviin ravitsemussuosituksiin myös Suomessa

Tuore tutkimus paljastaa: Näin lapset saadaan syömään enemmän kasviksia, marjoja ja hedelmiä

Ensiksi tuli raastepöytä, nyt kasviproteiinit: lounaslinjastot muovaavat salaa tottumuksiamme – kävimme läpi 800 ravintolan lounaslistat

Suosittelemme sinulle