Hyppää sisältöön

Keskiviikko 8.6.2022

Kunta-alan palkat. Auto päin ihmisjoukkoa Saksassa. Marinilla koronatartunta. Amiskone. Varhaisperuna. Sää.

Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta

(TV:n selkouutisilla on kesätauko 12.8. asti. Lue ja kuuntele radiolähetys tästä.)

Kunta-alan palkat

Kunta-alan mielenosoittajia Töölössä.
Kunta-alalla oli keväällä mielensoituksia. Nyt riidat ovat ohi. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Kunta-alan palkoista on sovittu. Kunta-ala saa samat palkankorotukset kuin useimmat muutkin alat.

Lisäksi kunta-alalle tulee erityinen palkkaohjelma. Palkkaohjelma kestää 5 vuotta, ja sen aikana palkat nousevat kunta-alalla yhteensä noin 5 prosenttia enemmän kuin muilla aloilla.

Sopimuksessa on mukana iso joukko kunta-alan työntekijöitä, esimerkiksi opettajia ja bussikuskeja.

Sopimus ei kuitenkaan koske hoitoalaa. Hoitajien neuvottelut jatkuvat myöhemmin.

Auto päin ihmisjoukkoa

Auto törmäsi kaupan ikkunasta sisään liikkeeseen.
Auto törmäsi lopuksi näyteikkunaan. Kuva: Filip Singer / EPA

Saksassa auto on ajanut kohti ihmisjoukkoa. Ainakin 1 ihminen kuoli ja 12 ihmistä loukkaantui.

Tapaus sattui Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Auto ajoi ihmisten päälle ostoskadulla. Sen jälkeen auto törmäsi näyteikkunaan.

Poliisi on ottanut auton kuljettajan kiinni. Hän on 29-vuotias saksanarmenialainen mies.

Nyt poliisi selvittää, ajoiko kuljettaja tahallaan kohti ihmisiä.

Marinilla koronatartunta

Sanna Marin.
Pääministeri Sanna Marin. Kuva: John Thys / AFP

Pääministeri Sanna Marin on saanut koronatartunnan. Marin kertoi asiasta Twitterissä.

Pääministerillä on vain lieviä oireita, ja hän voi hyvin.

Pääministeri Marin on tehnyt koronan kotitestejä säännöllisesti, koska hän matkustaa paljon.

Amiskone

Ylen amiskoneen pääkuva
Amiskone on osoitteessa yle.fi. Kuva: Matti Kurkela / Yle

Ammatillisista oppilaitoksista on valmistunut taas tuhansia opiskelijoita. Tänä keväänä on suoritettu 35 000 ammatillista tutkintoa.

Yle on julkaissut amiskoneen. Siitä voi etsiä ammattiin valmistuneiden nimet. Ylen amiskone löytyy nettisivulta yle.fi.

Varhaisperuna

Varhaisperunan satoa käsissä
Varhaisperuna kypsyy aikaisin. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Varhaisperuna kasvaa nyt hyvin, ja varhaisperunaa saadaan kauppoihin. Vielä keväällä kylmä sää hidasti varhaisperunan kasvua.

Tämä vuosi on kuitenkin varhaisperunan viljelijöille vaikea. Esimerkiksi lannoitteet ovat nyt 20 prosenttia kalliimpia kuin viime vuonna.

Varhaisperuna kypsyy aikaisemmin kuin muut perunat, jo kevään ja alkukesän aikana. Varhaisperuna on suosittu juhlaruoka. Suomalaiset syövät varhaisperunaa erityisesti juhannusjuhlissa.

Sää

sääkartta

Torstai on sateinen päivä. Sadekuurot yleistyvät, ja lännessä voi myös ukkostaa.

Perjantaina on poutaa eli sateet loppuvat. Lisäksi aurinko paistaa suuressa osassa maata.

Viikonloppuna sää lämpenee. Lämpötila voi etelässä nousta lähelle hellerajaa eli 25 astetta.