Pyynikin käsityöläispanimo järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen Tampereella 16. kesäkuuta.
Yrityksen hallitus on eronnut, joten ylimääräinen yhtiökokous kutsutaan koolle uuden hallituksen valitsemiseksi ja varsinaisen yhtiökokouksen järjestämiseksi.
Yhtiön toimitusjohtaja Kari Lappalainen kertoi erostaan maaliskuussa. Hänen työsuhteensä päättyy kesäkuun lopussa.
– Sain hyvän työtarjouksen, josta en voinut kieltäytyä, Lappalainen kertoo Ylelle.
Panimo on kärsinyt talousvaikeuksista. Yle kertoi toukokuun lopussa, että yritystä voi uhata jopa konkurssi tilapäisten maksuvaikeuksien takia.
Tammikuussa uutisoitiin, että Pyynikin käsityöläispanimo ajoi oluen tuotantoa alas Tampereella. Suurin osa panimon henkilöstöstä Tampereella lomautettiin toistaiseksi. Ratkaisun taustalla olivat sekä taloudelliset että tuotantotiloihin liittyvät syyt.
Panimo kuitenkin jatkoi oluen tuotantoa edelleen Viron Haljalassa. Yritys kertoi virolaisen panimon hankinnasta reilu vuosi sitten.
Pyynikin käsityöläispanimo perustettiin Tampereella noin kymmenen vuotta sitten. Panimo on kasvanut viime vuosina nopeasti ja saanut tuotteitaan kaupaksi myös kansainvälisesti. Esimerkiksi vuonna 2018 kerrottiin harvinaisesta olutmyyntisopimuksesta kahteentoista Euroopan maahan.
Yhtiön hallituksen erosta kertoi ensin Aamulehti.