Hyppää sisältöön

Vöyriläinen rakennusmestari halusi, että hänen luomuksensa tuhotaan – hylätty kreikkalainen puisto ja neljä muuta vaihtoehtoista matkailuvinkkiä Pohjanmaalle

Kotimaanmatkailija, tänä kesänä suunnaksi kannattaa ottaa Pohjanmaan maakunta, jossa meri on aina lähellä, puutalokorttelit postikortin väärtejä ja luonto maailmanperintöaluetta. Sekaan mahtuu myös rouheampia kohteita.

Pohjanmaalta löytyy pala hylättyä antiikin Kreikkaa
Mikko Pienipaavola
Avaa Yle-sovelluksessa

Vöyrin Kreikka eli Ehrs parken – Vöyri

Umpeen kasvaneita polkuja, jumalpatsaita, jyhkeäpylväisiä huvimajoja, mystistä kirjoitusta, suihkulähde, kaikki unohdettu luonnon vallattavaksi, niin kuin muinaisten tarujen kadonneet kaupungit.

Vöyrin Kreikka eli Ehrs parken ei ole virallinen nähtävyys, vaan yhden miehen unelmasta rakentunut kreikkalaistyylinen puisto, joka avattiin yleisölle vasta puiston luojan, rakennusmestari Ernst Ehrsin kuoltua. Samalla puiston ylläpitäminen loppui.

Kuvassa yksi Ehrs parkenin patsaista
Luonto on syönyt Ehrs parkenin sisäänsä. Kuva: Mikko Pienipaavola / Yle

Rakennelmat ovat peräisin 1980-luvulta. Tuolloin jopa Kreikan televisio kävi ihastelemassa Vöyrin pikku-Kreikkaa. Ennen kuolemaansa Ehrs toivoi, että rakennelmat tuhotaan, mutta niin ei raaskittu tehdä, kertoo hänen poikansa Bertil Ehrs aiemmin julkaistussa haastattelussa.

Puisto sijaitsee lähellä Vöyrin kirjastoa Grannasbergetin kallioilla. Opasteita ei ole, mutta Google Mapsista paikka löytyy nimellä Bergpark. Kohdetta voi suositella erityisesti seikkailu- ja aarteenetsintätarinoista innostuville.

Sijainti: 63.13088, 22.26124

Sälgrundin luotsiasema – Kaskinen

Laxhamnin piskuisesta satamasta kävellään lumoavan metsän halki luotsiaseman pihapiiriin, jonka perältä kohoaa Sälgrundin majakka. Kodikas sauna ja kourallinen punaisia piharakennuksia toivottavat tervetulleeksi menneiden aikojen luotsi-idylliin.

Kuvassa Sälgrundin majakka.
Sälgrundin majakka on Suomen ensimmäinen petrolikäyttöinen majakka. Kuva: Esa Siltaloppi / Yle

Sälgrundin saari on vain kymmenen minuutin merimatkan päässä Kaskisten Kalasatamasta, mutta luotsiaseman kallioilta avautuu vaikuttava avomerimaisema. Rantaa kiertää lyhyt luontopolku, ja alueella on myös yleisessä käytössä oleva tulipaikka.

Vuonna 1875 valmistunut majakka on Suomen ensimmäinen petrolikäyttöinen majakka. Sen on suunnitellut arkkitehti Axel Hampus Dahlström, joka on piirtänyt myös Helsingin Vanhan ylioppilastalon ja Esplanadin kappelin.

Kuvassa Sälgrundin Luotsiaseman pihapiiri
Sälgrundin majakka ja luotsiasema on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Kuva: Mikko Pienipaavola / Yle

Sälgrund on kaupungin omistamaa virkistysaluetta, ja siellä voi vierailla vapaasti omalla veneellä tai vesitaksilla. Luotsiasemalla on tarjolla majoituspalvelua ja rajoitetusti avoinna oleva kahvitupa.

Sijainti: 62.33506, 21.19102

Edvininpolku – Vaasa

Luonnontilaisen havumetsän seassa kiertelee ulkoilureitti, jonka varrella on poikkeuksellisen viehättävää kierrätystaidetta. Hämmästyttävintä Edvininpolun puistossa on teosten määrä, noin 150 kappaletta. Surrealistista tunnelmaa korostaa joidenkin teosten valtava koko.

Kuvassa metallisen taideteoksen kasvot
Edvininpolulla on monenlaista kulkijaa. Kuva: Mikko Pienipaavola / Yle

Edvininpolku on Edvin Hevonkosken luoma pysyvä taidenäyttely. Inspiraatiota on kauhottu romaaneista Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Lisäksi alueella on Hevonkosken ideoima ja talkoovoimin rakennettu korsukylä.

Puisto on mukavasti syrjässä kaupungin melskeestä, eikä tällä Suomen hämyisimmällä lenkkipolulla peritä pääsymaksua. Syvennetyn kokemuksen saa, kun vuokraa käyttöönsä korsukylän savusaunan.

Kuvassa metallinen taideteos
Kiekuva kaksikko. Kuva: Mikko Pienipaavola / Yle

Sijainti: 63.10467, 21.65995

Arktinen museo Nanoq – Pietarsaari

Ensisilmäyksellä voisi kuvitella saapuneensa jonkin hurmaavan metsäläisfantasian lavasteisiin. Nanoqin rakennukset ovat kuitenkin toiminnallisia, ja jokainen tupa kätkee sisäänsä oman tarinan. Löytyy turvemajaa, kullanhuuhdontaleiriä, talvisodan komentokeskusta, savusaunaa ja ihan oikea metsäkirkko.

Kuvassa Nanoq-museon rakennelmia
Museoalueella on parikymmentä talkoovoimin valmistettua rakennusta. Kuva: Mikko Pienipaavola / Yle

Nanoq on euroopan vanhin arktinen museo, ja ainutlaatuisen siitä tekee se, että koko kompleksi on rakennettu talkoovoimin. Ensimmäinen tupa nousi alueelle vuonna 1956 rakentajansa Pentti Kronqvistin kesämökiksi.

Kronqvist on pietarsaarelainen eläkkeellä oleva palomestari ja naparetkeilijä. Hän on osallistunut useille arktisille matkoille ja johtanut suomalais-norjalaisen retkikunnan Grönlannin jäätikön halki.

Ekologinen ajattelu ja rakkaus arktisiin seikkailuihin ovat Nanoqin sydän ja sielu. Näytillä on myös tunnettujen naparetkeilijöiden, kuten Adolf Erik Nordenskiöldin, irtaimistoa. Museo sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Fäbodasta, kenties Suomen kauneimmasta rannasta.

Sijainti: 63.65552, 22.59061

Bodvattnet runt – Mustasaari

Mustasaaren kierros kulkee Merenkurkun maailmanperintöalueen maankohoamisrannoilla, umpeen kasvaneilla merenlahdilla ja laidunkäytössä olevissa koivikoissa. Reitin varrella on Björkön kylän entinen kalasatama, Bodback, venevajoineen ja -valkamineen. Kierroksen vetonaula on jylhä näkötorni, Saltkaret.

Kuvassa Merenkurkun kierroksen luontoa
Merenkurkun maailmanperintöalueen luonto on monimuotoista. Kuva: Mikko Pienipaavola / Yle

Bodvattnet runt alkaa Svedjehamnin vanhasta satamasta. Kierros on melko helppokulkuinen ja pituutta sillä on neljä kilometriä. Maita pitkin Svedjehamniin matkaavan ensimmäinen ihastumisen aihe on Raippaluodon sillan ylitys.

Kuvassa Saltkaret-näkötorni
23-metrisestä Saltkaret-näkötornista avautuu vaikuttava näköala Merenkurkun maailmanperintöalueelle. Kuva: Mikko Pienipaavola / Yle

Sijainti: 63.35670, 21.29548

Suosittelemme