Hyppää sisältöön

Jyväskylässä Valmetin tehtaan työntekijät ovat päässeet suurpalon jäljiltä takaisin töihin – tehtaalle saatetaan tarvita myös lisätyövoimaa

Toukokuun alussa, rajussa tulipalossa pahiten vaurioitunut Rautpohjan tehtaan telahalli on edelleen pois käytöstä ja osittain myös viereinen kokoonpanohalli. Tuotannolle on löydetty väistötiloja kotimaasta.

Valmetin Rautpohjan tehtaan tulipalosta leivisi 7. toukokuuta sankkaa savua ympäristöön. Palo vaurioitti pahiten tehdashallin kattoa ja jonkin verran myös seinärakenteita. Kuva: Isto Janhunen / Yle
Heli Kaski

Jyväskylässä Valmetin Rautpohjan tehtaan noin kuukauden takaisen suurpalon jäljiltä kaikki työntekijät ovat pääseet palaamaan takaisin töihin. Palo keskeytti osan tehtaan tuotannosta ja työt kaikkiaan noin 300:lta työntekijältä.

Valmetin Rautpohjan tehtaalla valmistetaan muun muassa paperi- ja kartonkikoneita.

Paperit-liiketoimintalinjan johtaja Jari Vähäpesola kertoo, että pahiten palosta kärsineen telatuotannon jatkamiseksi on etsitty erilaisia vaihtoehtoja.

Vähäpesolan mukaan tulipalosta aiheutuneiden tuotantoviiveiden kiinni kirimiseksi saatetaan palkata lähiaikoina lisää työvoimaa.

– Tämä on ihan hyvä tilanne, että työt jatkuu nyt ja alamme ajaa kiinni aikatauluja, joista olemme jääneet palon vuoksi jälkeen, sanoo Vähäpesola.

Karhulan vanhan konepajan tiloja käyttöön

Tulipalossa pahiten vaurioitunut telahalli on edelleen pois käytöstä ja osittain myös sen viereinen kokoonpanon hallirakennus.

– Hallit, joissa paloa ei ollut ovat nyt ihan normaalissa toiminnassa, kertoo Vähäpesola.

Pahiten vaurioituneen hallin katon korjaus on aloitettu, mutta arviota sen kestosta ei vielä ole, sanoo Vähäpesola. Kattoon tuli palossa iso reikä.

Heti palon jälkeen arvioitiin, että tehtaan tuotantoa saatetaan joutua siirtämään tilapäisesti jopa muihin maihin.

Esikokoonpanotyölle on kuitenkin löytynyt väistötiloja kotimaasta, muun muassa eri puolilta Jyväskylää. Vähäpesola kertoo, että kokoonpanotyötä tullaan tekemään esimerkiksi Rautpohjan konepajan vanhalla levyhallilla, Moventaksen alueella ja lisäksi vanha Valmetin konepaja Karhulassa on vuokrattu tilapäiseen käyttöön.

Palon syttymissyystä ei ole saatu uutta tietoa

Toukokuisesta palosta aiheutui miljoonaluokan aineelliset vahingot. Suurimmat vauriot ovat tämän hetkisten tietojen valossa tuotantotilojen rakenteissa, kuten katossa ja seinissä.

– Vahingot on pienemmät kuin mitä ne olisivat voineet olla. Toistaiseksi kaikki työn alla olleet koneet ja koneiden osat ovat olleet kunnossa ja kaikki työstökoneet, jotka on päästy tarkastamaan, ovat olleet kattonostureita lukuun ottamatta kunnossa, listaa Vähäpesola.

Vähäpesolan mukaan palon syttymissyystä ei ole saatu toistaiseksi mitään uutta tietoa. Palo sai alkunsa ilmeisesti testauksessa olleesta paperikoneen telasta.

Valmet työllistää Jyväskylässä Rautpohjan tehdasalueella 1 850 henkilöä.

Lue myös:

Jyväskylässä Valmetin Rautpohjan suurpalo vaikuttaa yhä tehtaan toimintaan – kokoonpanolle on löydetty tilapäisiä tuotantopaikkoja muualta Suomesta

Valmetin Rautpohjan tehtaan suurpalon tutkinta jatkuu Jyväskylässä – lähes 300 työntekijää on edelleen pois töistä

Valmetin tehtaalla testattiin paperikoneen telaa, kun suurpalo syttyi – vielä ei tiedetä, milloin työt palopaikalla jatkuvat

Valmetin tehdaspalon taloudelliset seuraukset "miljoonaluokkaa" – 300 työntekijää ei pääse töihin huomenna

Jyväskylän tehdaspalo on saatu hallintaan, kertoo pelastuslaitos – sammutustyöt jatkuvat pitkälle yöhön

Suosittelemme sinulle