Hyppää sisältöön

OP lahjoitti sekä Vaasan yliopiston että Hankenin kauppatieteellisille koulutusaloille 120 000 euroa

LähiTapiola lahjoittaa 60 000 euroa Vaasan yliopistolle. Jokainen yliopistolle lahjoitettu euro voi tuottaa valtion vastinraha jopa 2,5 euroa, enintään 11 miljoonaan euroon saakka.

Vaasan yliopiston julkisivua.
Kuvituskuva Vaasan yliopiston Tervahovi-rakennuksen edustalta. Kuva: YLE/Agneta Glad
Juuso Kääriäinen
Avaa Yle-sovelluksessa

OP Ryhmän keskusyhteisö eli OP osuuskunta lahjoittaa Vaasassa toimivien yliopistojen kauppatieteellisille koulutusaloille Vaasan yliopistolle ja Hanken Svenska Handelshögskolanille kummallekin 120 000 euroa nyt kesäkuussa päättyvällä varainhankintakaudella.

Yhteensä lahjoituksia jaetaan 1,2 miljoonaa euroa tasan kymmenen kauppatiedettä opettavan yliopiston kesken. Lahjoitukset on kohdennettu yliopistojen kauppatieteellisille koulutusaloille.

Myös LähiTapiola Pohjanmaa kertoo torstaina lahjoittavansa 60 000 euroa Vaasan yliopiston varainhankintaan.

Lahjoitukset ovat kelpoisia valtion vastinrahaohjelmaan.

Vaasan yliopiston tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta vastinrahaohjelmaan. Maanantaina se kertoi keränneensä lahjoituksia noin kahden miljoonan euron edestä.

Juttua muokattu 10.6.2022 kello 5.07: Korjattu alaotsikkoa, jossa luki aiemmin virheellisesti, että yliopistolle lahjoitettu euro voi tuottaa vastinrahakampanjassa 2,5 miljoonaa euroa.

Suosittelemme