Hyppää sisältöön

Kolme alaikäistä nuorta tuomittiin vankeuteen linja-autonkuljettajan tapon yrityksestä – yksi nuorista sai ehdollisen vankeusrangaistuksen

Nuoret olivat rikoksen tekoaikaan 15–16-vuotiaita. Heidät tuomittiin nuorena henkilönä tehdyistä rikoksista.

Lappeenrannan uusi oikeustalo.
Kuva: Silva Nieminen / Yle
Antje Tolpo
Avaa Yle-sovelluksessa

Linja-autonkuljettajan väkivaltaisesta pahoinpitelystä syytetyt nuoret on tuomittu vankeusrangaistuksiin.

Nuoret pahoinpitelivät linja-autonkuljettajan Imatralla joulukuussa 2021 hänen puututtuaan nuorten tekemään ilkivaltaan.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi toisen syytettynä olleen nuoren miehen kahden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus katsoi hänen syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen sekä useisiin erillisiin nuorena henkilönä tehtyihin vahingontekoihin. Lisäksi mies tuomittiin nuorena henkilönä tehtyyn varkauteen ja huumausainerikokseen.

Toinen pahoinpitelyyn osallistuneista miehistä tuomittiin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Miehen on katsottu syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen, nuorena henkilönä tehtyyn vahingontekoon ja huumausaineen käyttörikokseen nuorena henkilönä.

Tekoon osallistunut nuori nainen sai kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Hänen syytteensä koskivat avunantoa nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen ja vahingontekoa.

Tuomitut olivat rikoksen tekoaikaan 15–16-vuotiaita.

Käräjäoikeuden mukaan nuoret yrittivät tappaa uhrin

Tuomion mukaan tapahtumasarja alkoi, kun kolmikko oli vahingoittanut Imatran keskustassa sijaitsevaa rakennusta rikkomalla ulkoikkunan, hissin peilin ja hissin varusteita.

Linja-autonkuljettaja oli puuttunut tilanteeseen sanallisesti käskemällä nuoria lopettamaan vahingonteon. Tämä oli johtanut väkivaltaan.

Tuomion mukaan kahden nuoren miehen aikomuksena oli tappaa asianomistaja. Tuomiossa katsotaan, että nuorten miesten on täytynyt ymmärtää tekonsa vakavuus ja se, että käytetty väkivalta voi todennäköisesti johtaa uhrin kuolemaan.

Uhria oli lyöty, potkittu sekä isketty puukolla lukuisia kertoja. Väkivallanteko oli jatkunut myös sen jälkeen, kun hän oli menettänyt tajuntansa.

Tilanteessa mukana ollut nuori nainen oli kuvannut puhelimellaan väkivallanteot. Hän ei ollut pyrkinyt lopettamaan väkivaltaa, vaan läsnäolollaan edesauttanut väkivallantekoa. Hänen katsottiin syyllistyneen avunantoon nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen.

Käräjäoikeus määräsi osan tuomiosta salassa pidettäväksi. Päätös koskee muun muassa todisteena käytettyjä videoita.

Tuomitut määrättiin korvaamaan väkivallan uhrille yhteisvastuullisesti noin 12 000 euroa. Lisäksi korvattavaksi tulee uhrin oikeudenkäyntikuluja sekä vahingonteoista aiheutuneita kustannuksia.

Käräjäoikeuden mukaan kaikki tuomitut ovat lastensuojelun palvelujen kohteena. Tuomiossa mainitaan lastensuojelun toimien mainitaan vaikuttaneen myönteisesti.

Korjattu virhe 10. kesäkuuta kello 16:19. Nainen syyllistyi avunantoon nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen, ei nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen. Etelä-Karjalan käräjäoikeus korjasi annettua tuomiota, jossa oli alunperin virhe.

Suosittelemme sinulle