Oulun myyntilistalla ovat vanhan saha-alueen rakennukset, joihin kuuluu muun muassa konttori, useita asuintaloja ja paloasema. Yhteensä kaupunki on myymässä 13 rakennusta.
Varjakan saari sijaitsee Oulunsalossa Kempeleenlahdella ja Liminganlahden lintuvesien ääressä. Ennen sahaa saaressa tehtiin purjelaivoja.
Varjakassa on rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti ehjä ja valtakunnallisesti arvokas entinen sahayhdyskunta. Se on lajissaan myös yksi Suomen parhaiten säilyneistä kohteista. Osa rakennuksista on kuitenkin päässyt rapistumaan huonoon kuntoon.
Sahayhdyskunnan suunnitteli aikanaan Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin, ja se rakennettiin harvinaisella pystyhirsimenetelmällä.
Sahan toiminta loppui 1929 sahan pääakselin katkeamiseen ja maailmanlaajuiseen lamaan. Saha ehti toimia saaressa kolme vuosikymmentä.
Varjakan alueen kehittämistä on pohditty jo yli kymmenen vuoden ajan. Sinne on suunniteltu välillä veneilykeskusta ja mökkikylää sekä hotellia. Nykyisen suunnitelman mukaan aluetta kehitettäisiin yksityisenä pienimuotoisia palveluita tarjoavana lähivirkistyskohteena, jossa säilytetään rakennusten kulttuurihistoriallisten arvot.
Saaren näkymiin voi tutustua vaikkapa Ylen Egenland -ohjelman sivulla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.