Hyppää sisältöön

Pienpanimot puhaltavat yhteen hiileen – yrittäjä: "Aina saan neuvoja kollegoilta, olemme tiivis yhteisö"

Jyväskylässä voi perjantaina ja lauantaina tutustua pienpanimojen tarjontaan Olutsatama-tapahtumassa Lutakonaukiolla.

Jyväskylässä pienpanimoiden tapahtumassa on paikalla yli 20 pienpanimoa. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Marja Roiha

Pienpanimoita on noussut viime vuosina kuin sieniä sateella.

Alan edunvalvontaan perustetussa Pienpanimoliitossa on tällä hetkellä 75 jäsenpanimoa. Yksi niistä on Joutsassa kaksi vuotta sitten perustettu Varastopanimo.

Pienpainimot puhaltavat yhteen hiileen.

– Jos soitan kollegalle ja kysyn tuotantoon tai myyntikanavaa liittyvää tai että, miten tämä raaka-aine toimii tällaisessa yhteydessä niin ei ole tilannetta, etteikö tietoa jaettaisi. Alalla tehdään tiivistä yhteistyötä, kertoo sahtiin erikoistuneen pienpanimon toimitusjohtaja Visa-Matti Kuitunen Varastopanimosta Joutsasta.

Kuitusen mukaan pienpanimoyrittäjät ovat tiivis yhteisö, ja porukka on muutenkin hyvin samanhenkistä.

Jyväskylässä voi perjantaina ja lauantaina tutustua pienpanimojen tarjontaan kuudetta kertaa järjestettävässä Olutsatama-tapahtumassa.

Lutakonaukion tapahtumaan osallistuu yli 20 pienpanimoa. Monien listoilla on myös suosiotaan kasvattaneita alkoholittomia tuotteita.

Suosittelemme sinulle