Hyppää sisältöön

Nuoren palkka kesätöistä jää usein reilusti alle 2 000 euron – neljä opiskelijaa kertoo, mitä he aikovat tehdä rahoillaan

Suhteessa tuloihinsa opiskelijat käyttävät paljon rahaa asumiseen ja vapaa-ajan viettoon, kuten matkusteluun.

Neljäst kasvokuvasta on yhdistetty yksi kuva, jossa on Essi Penttinen, Boris Koste, Tuuli Uutela ja Pinja Halttunen
Essi Penttinen, Boris Koste, Tuuli Uutela ja Pinja Halttunen kertovat, miten he käyttävät kesätyötienestinsä. Kuva: Minna Heikura / Yle
Minna Heikura
Avaa Yle-sovelluksessa

Opiskelijoiden asumiseen ja vapaa-aikaan vuosittain käyttämä rahamäärä on tuloihin nähden muuta väestöä suurempi. Näin kertoo kulutustutkija ja sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.

Vapaa-ajalla opiskelijat käyttävät rahaa esimerkiksi liikuntaharrastuksiin ja ulkonäköön.

– Opiskelijoiden kulutus kohdistuu huomattavan paljon enemmän elämyksiin, palveluihin, matkustamiseen, rientoihin ja ravintoloihin kuin muilla, Wilska sanoo.

Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus selvitti alkuvuodesta, että vuokralla asuvan opiskelijan asumismenot ovat 440–580 euroa kuussa. Summa sisältää sähkön, veden ja muut välttämättömät asumismenot.

Nordean mukaan myös sijoittamisen suosio on kasvanut.

Sen sijaan ruokaan opiskelijoilla kuluu Wilskan mukaan suhteessa tuloihin muuta väestöä vähemmän rahaa, koska opiskelijat syövät tuettuja lounaita.

Budjetti auttaa kulujen hahmottamisessa

Työpaikkasivusto Oikotien mukaan kesätyöntekijän keskimääräinen kuukausipalkka on 1 600 euroa ja Duunitorin mukaan reilut 1 800 euroa kuukaudessa.

Kesätöistä pyritään säästämään varoja seuraavan lukuvuoden ja yllättävien menojen varalle.

Nordean Kymenlaakson toimipaikan johtaja Sanna Kettunen kehottaa opiskelijoita budjetoimaan, kuinka paljon he ovat valmiita käyttämään rahoja kesällä ja minkä verran haluavat laittaa säästöön tulevaa varten.

Myös lukuvuodelle kannattaa Kettusen mukaan tehdä kuukausi- tai jopa viikkobudjetti, jossa on nyt hyvä ottaa huomioon inflaation nousu.

– Sitten ehkä kannustaisin, että jos 10-20 euroa saisi siirrettyä pitkäaikaisiin säästöihin. Helpoimpana ehkä rahastoihin.

Alla neljä opiskelijaa kertoo, kuinka paljon he tienaavat kuussa kesätöistä ja miten he aikovat tienestit käyttää.

Tuuli Uutela

Tuuli Uutelan kesätyöpalkka menee pääosin pakollisiin menoihin.

Tuuli Uutela, 22, opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa psykologiaa. Kesäksi hän on tullut töihin kotikaupunkiinsa Kouvolaan. Uutela on työskennellyt K-Citymarketin kassalinjalla toukokuun puolivälistä alkaen.

Uutela tienaa kuussa noin tuhat euroa. Summa vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon tunteja kertyy ja saako ilta- tai sunnuntailisiä. Syksyä varten kesän tienesteistä olisi tarkoitus säästää noin 80 prosenttia. Loput rahat kuluvat kesämenoihin.

– Hyvää ruokaa, matkoja ympäri Suomen. On kiva lähteä katsomaan kavereita kesälomalla. Varmaan jäätelöön menee myös jonkin verran rahaa.

Uutelalla on Joensuussa asunto, jota hän maksaa myös kesän ajan. Kouvolassa hän asuu vanhemmillaan, jotka pitävät huolta kesän ruokahuollosta. Lukuvuoden aikana Uutela keskittyy opintoihin eikä käy töissä.

– Opinnot ovat aika vaativia. Haluan keskittyä täysillä niihin, enkä palaa loppuun työvuoden aikana.

Pinja Halttunen

Pinja Halttunen kertoo, miten tärkeitä kesätyöt ovat opiskelijoille.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskelevalla Pinja Halttusella, 22, on syytä iloon, sillä hän onnistui löytämään itselleen palkallisen työharjoittelupaikan kesäksi.

Halttunen aloitti työt Kymsote Kiinteistöjen Puhtauspalveluissa kaksi viikkoa sitten. Hän työskentelee rekrytointikoordinaattorina. Harjoittelu kestää kolme kuukautta. Palkkaa Halttunen saa kuukaudessa noin 2 100 euroa.

– Suurin osa menee elämiseen. Toki yhdessä poikaystävän kanssa jaamme menoja.

Pakollisiin menoihin kuten vuokraan, ruokaan ja bensaan kuluu arviolta puolet palkasta. Halttunen aikoo laittaa kuukausittain 150-200 euroa asuntosäästötilille. Lisäksi hän aikoo säästää puskurivaraa syksylle arviolta 500-600 euroa kuussa.

– Jos ei tee opiskelujen ohella töitä, niin tukena tuleva summa on aika pieni. Olen tosi iloinen siitä, että on palkallinen harjoittelu. Se ei ole itsestäänselvyys.

Boris Koste

Boris Koste on budjetoinut kesätyörahoista osan omiin henkilökohtaisiin menoihin.

Tykkimäen huvipuisto on Boris Kosteelle, 21, tuttu jo aiemmilta kesiltä. Tänä kesänä hän työskentelee pelikymppinä. Työtehtäviin kuuluu muun muassa pitää huolta siitä, että huvipuiston peleissä on riittävästi palkintoja.

Palkka on tänä kesänä noin 1 200-1 500 euroa kuussa. Koste on juuri ostanut omakotitalon yhdessä kihlattunsa kanssa. Se on parin ensimmäinen omistusasunto. Kosteen kihlattu on vakituisessa työsuhteessa.

– Jos molempien palkat laskee yhteen, niin 50-60 prosenttia menee elämiseen. Ehkä jopa 70 prosenttia, Koste kertoo.

Noin kymmenen prosenttia varoista on tarkoitus laittaa säästöön. Loput rahat on käytettävissä omiin menoihin kuten harrastuksiin. Koste opiskelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa game designia. Hän tekee töitä ympäri vuoden, joten talous ei ole pelkästään kesätienestien varassa.

– Olen monimuoto-opiskelija eli käyn koulussa suunnilleen pari kertaa kuukaudessa ja loput on kotitöitä. Se on nuorisotermiä käyttäen aika chilliä.

Essi Penttinen

Essi Penttinen kertoo, että rahan käytössä on eroa kesän ja talven välillä.

Essi Penttinen, 23, on kesätöissä Nordean Kouvolan toimipisteessä. Hänellä on takanaan ensimmäinen opiskeluvuosi Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Penttinen ei halua kertoa, paljonko saa kesätöistä palkkaa. Penttinen arvioi, että palkasta yli puolet menee pakollisiin menoihin kuten vuokraan ja ruokaan. Palkasta on tavoitteena säästää kuukausittain noin 30 prosenttia.

– Kun yksin asuu ja pitää elättää itsensä, on tosi iso merkitys, että on töitä koko kesän.

Noin neljäsosa palkasta menee vapaa-ajanviettoon. Tänä kesänä tiedossa on esimerkiksi matkustelua kotimaassa kavereiden kanssa. Lisäksi Penttinen säästää edessä olevaan Yhdysvaltojen matkaan.

– Viime syksynä ja talvena pystyin käyttämään noin tonnin ylimääräistä molempina lukukausina tuen ja lainan lisäksi.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikoon 15.6. kello 23:een asti.

Lue lisää:

Opiskelija Otto Haarala kertoo opiskelijoiden kiristyvästä rahatilanteesta: "Pienellä kauhulla odotamme, mitä tapahtuu vuokrille"

Turussa opiskeleva Julia Siimento, 21, säästää enemmän kesätyörahoja elinkustannusten nousun takia – pienikin hinnannousu näkyy opiskelijan arjessa

Opintolainaa nostetaan nyt ennätysmääriä – näin inflaatio vaikuttaa opintovelkoihin

Kesätöitä on tarjolla tänä vuonna aiempaa enemmän ja paikkoja on edelleen auki – SAK: Osa paikoista voi jopa jäädä täyttämättä

Suosittelemme sinulle