Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ari Parkkinen on autourheilija. Hän on ajanut autoa ja toiminut kartturina jo 24 vuotta. Sinä aikana hän on voittanut muun muassa pari kertaa Suomen Cupin.
Parkkisen lajissa ei mestaruuksia kuitenkaan jaeta nopeimmille. EcoRun-kilpailuissa voiton vie se, joka selviää maaliin taloudellisimmin.
Pihistelyajon kikoista kannattaa tänä kesänä ottaa opikseen, sillä polttoaineiden hinnat ovat hirvittävän korkealla. Kaksi vuotta sitten 95-laadun hinta oli Suomessa noin 1,3 euroa litralta, mutta tänä keväänä ylittyi jo kahden euron raja. Tilastokeskuksen tiistaina julkistamien tietojen mukaan polttoaineiden hinnat ovat jatkaneet nousuaan myös kesäkuussa.
Kesäkuun kuudentena päivänä alkaneella viikolla dieselin hinta oli 2,34 euroa, 95E-laadun 2,53 euroa ja 98E-laadun 2,63 euroa. Dieselin hinta oli pysytellyt huhtikuun ja toukokuun aikana lähes aloillaan, mutta kesäkuussa myös sen hinta on kääntynyt takaisin nousuun.
– Nyt jos koskaan taloudellinen ajo on ajankohtainen asia, Ari Parkkinen sanoo.
Yle kysyi polttoaineen säästämisessä urheilevalta Parkkiselta, millaisin keinoin tavallinen kesälomakuski voi säästää.
Miten taloudellinen kuski kiihdyttää – painaako hän kaasua varovasti vai polkaiseeko oikein kunnolla?
– Polttomoottoriautolla kannattaa tehdä suhteellisen ripeä kiihdytys haluttuun nopeuteen. Sellainen kolme neljäsosaa maksimista. Jos on käsivaihteet, jokaista vaihdetta ei tarvitse kiihdytyksessä käyttää, Parkkinen sanoo.
Kun haluttu nopeus on saavutettu, liian isolla vaihteella ei Parkkisen mukaan kannata jyryyttää. Se ei tuo taloudellisuutta eikä lupaa moottorille pitkää ikää.
– Nopeus kannattaa pitää tasaisena. Ehkä vähän ylä- ja alamäkiä myötäillen. Mäen päälle ei kannata väkisin kiilata kattonopeudella, ja myötäleessä nopeuden voi antaa vähän kiihtyä.
Vakionopeudensäädin ei ole bensapihin kaveri.
– Vakionopeudensäädin ei pärjää kokeneelle kuskille. Sen kanssa tulee myös ylimääräisiä hidastuksia, jos esimerkiksi ohittava auto palaa kaistalle eteen liian aikaisin. Nämä jarrutukset voivat olla jopa riski, Parkkinen sanoo.
– Toisaalta vakionopeudensäädin on hyvä, jos kuljettaja ei ole virkeimmillään tai haluaa ajaa vähän rennommin.
Tärkeintä on muun liikenteen seuraaminen ja tilanteiden ennakointi. Punaisiin valoihin ei kannata kiirehtiä, koska kalleinta on liikkeelle lähteminen.
– Jalka kannattaa nostaa kaasulta jo hyvissä ajoin ennen punaisiin pysähtymistä. Nykyaikaisessa autossa se katkaisee polttoaineen syötön heti.
Kiinnitä huomiota myös seuraaviin seikkoihin:
1. Renkaat
– On muodikasta, että autoissa on leveät renkaat. Raskaat renkaat voivat kuitenkin tuottaa 5–10 prosentin lisäyksen kulutukseen, Parkkinen sanoo.
EU velvoittaa valmistajia ilmoittamaan tiedot esimerkiksi renkaiden pidosta, melusta sekä vierintävastuksesta. Taloudellinen kuljettaja kiinnittää erityistä huomiota viimeksi mainittuun.
Vierintävastuksesta kerrotaan viisiportaisella asteikolla. Valmistajien mukaan A- ja E-luokan renkaiden ero on jopa puoli litraa sadalla kilometrillä.
Taloudellisen ajon kisaajat huomasivat takavuosina, että kitkarenkaissa on usein hyvin pieni vierintävastus. Siksi niillä kisattiin myös kesäisin. Tavallinenkin autoilija saattaa ajella säästävänsä renkaanvaihdoissa ja ajavansa kitkarenkaistaan viimeiset millit kesällä.
Kitkat eivät kuitenkaan sovi kesään.
– Kitkarenkaita ei ole tehty kesäolosuhteisiin. Olen nähnyt paljon tapauksia, joissa kitkarengas on hajonnut kuumana päivänä, Parkkinen sanoo.
– Myös vesisateella kitkarenkaat ovat kesärenkaisiin verrattuna järkyttävän huonot.
2. Ilmanpaineet
Kaikkein tärkein asia renkaissa on Parkkisen mukaan ilmanpaine. Se kannattaa tarkistaa – vaikka autossa olisi antureita, jotka varoittavat liian alhaisista paineista. Pienikin vajaus kasvattaa vierintävastusta.
– Keskimääräinen autoilija ei kuitenkaan taida tarkastaa paineita kuin renkaanvaihdon yhteydessä, hän sanoo.
– Minä laitan järjestään renkaisiin pikkuisen enemmän painetta. Jos suositus on 2,5 baria, laitan 2,7 tai 2,8. Se saa auton rullaamaan paremmin.
Renkaita täyttäessä kannattaa huomata, että kylmällä kelillä renkaiden paineet ovat alhaisemmat kuin kuumalla kelillä tai moottoritienopeuksissa. Amatöörin kannattanee pysyä suosituksissa.
3. Peräkärryt ja taakkatelineet
Kesällä moni kuljettaa mökkireissuilla paljon tavaraa mukanaan. Taloudellisuuden kannalta kamppeet kannattaa kuljettaa auton sisällä, jos ne saa turvallisesti sinne mahtumaan.
– Vedin viikonloppuna korkeaa kuomuperäkärryä pohjoisesta ja se nosti kulutusta 2,7 litraa satasella. Samalla tavoin kulutus nousee taakkatelineistä ja suksibokseista, joita moni pitää katolla kesät talvet, Parkkinen sanoo.
– Ne pitäisi ottaa aina heti käytön jälkeen pois.
Sähköautoilijankin on säästettävä
Sähkö on mullistanut myös taloudellisuusajon. Nykyisin kilpailuissa ajetaan sähköllä, polttoaineella tai niiden yhdistelmällä.
Parkkinen kiertää EcoRun-kilpailuja nykyisin kartturina Timo Eväsojan BMW i3 -sähköautossa.
Sähköautojen kanssa reittisuunnittelussa mietitään esimerkiksi sitä, missä kohtaa kannattaa rullata vapaalla ja missä kohtaa kannattaa antaa moottorijarrutuksen tuottaa virtaa akkuihin. Liike-energiaa ei Parkkisen mukaan kannata muuttaa sähköenergiaksi, jos se on heti muutettava takaisin.
Arkikäytössäkin sähköautoilija tarvitsee taloudellisen ajon taitoja, vaikka sähkö onkin polttonesteisiin verrattuna edullista. Sähköautoilija joutuu nimittäin lataamaan autoaan paljon useammin kuin polttomoottoriautoilija tankkaa omaansa.
Ensi viikonloppuna sähköautot mittelevät Nummelassa taloudellisuudesta EV-Challenge IV -kilpailuissa – sama 200 kilometrin reitti toistetaan joulukuussa.
– Toivon, että joulukuussa olisi pakkasta ja tuulta. Sitten saadaan totuus esiin, että millaisia selviytyjiä nämä sähköautot ovat, Parkkinen sanoo.
Arkiajossa Ari Parkkinen luottaa yhä polttomoottoriin. Hän ajaa isoa vuoden 2011 BMW:tä, jossa on kolmen litran diesel-moottori.
Se ei kuulosta kovin taloudelliselta. Ulkonäkö kuitenkin pettää.
– Parhaimmilllaan olen saanut talvinopeusrajoitusten aikana maantiekulutuksen 4,7–4,8 litraan satasella. Se on hyvin autolle, joka painaa yli 2000 kiloa.
Korjattu hintatietojen ajankohta. Kyseessä oli kesäkuun 6. päivänä alkaneen viikon keskihinta.
Voit keskustella aiheesta 15.6. klo 23 saakka.