Passin uusiminen on koronarajoitusten helpotettua ja matkustamisen lisäännyttyä aikaa vaativa operaatio Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa. Passien kasvanut kysyntä, poliisin lupapalveluiden ruuhkautuminen ja toimitusvaikeudet ovat johtaneet poikkeuksellisen pitkiin odotusaikoihin.
Lisää Suomen tilanteesta: Passiruuhkat jatkuvat kesän yli
Norjassa poliisi on vedonnut kansalaisiin, etteivät nämä varaisi ulkomaanmatkoja ennen kuin ovat varmistaneet passin tai henkilökortin saamisen.
Ruotsin mediassa taas on raportoitu tuolien, makuupussien ja telttakatosten kanssa poliisiasemien ulkopuolella jonottavista ihmisistä. Moni ruotsalainen on kertonut jonotuskokemuksistaan sosiaalisessa mediassa.
Norjan ja Ruotsin viranomaisten antamien tietojen mukaan passien toimitusaikoja ovat lisääntyneen kysynnän ohella hidastaneet keväällä ilmennyt pula valmistuksessa tarvittavista materiaaleista ja passinvalmistajan tuotantolaitoksella Suomessa rikkoutunut laite.
Keväällä Norjan yleisradioyhtiö NRK uutisoi, että passien valmistusta hidastaa pula niin liimasta, paperista kuin passin mikrosiruissa tarvittavasta komponentistakin. Muun muassa Suomen, Norjan ja Ruotsin passit valmistetaan ranskalaisen Thalesin toimipisteessä Vantaalla.
Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen kertoo Ylelle, ettei Suomen passien tuotannossa ole ollut ongelmia.
Passeja valmistetaan Suomessa ennätyskapasiteetilla
Thales DIS Finland oy:n toimitusjohtajan Tommi Nordbergin mukaan tänä vuonna passeja valmistunee enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna yhteensä. Kysyntään vastaamiseksi valmistus pyörii ennätyskapasiteetilla ja työntekijöiden määrää on kasvatettu jo viime vuoden lopulta alkaen.
Norjan ja Ruotsin mediassa olleita tietoja tuotannon ongelmista Nordberg kommentoi Ylelle sanomalla, että materiaalien saatavuudella on vaikutuksia passien toimitusmääriin.
– Passeissa on biometrinen siru, joiden saatavuus vaikeutui jo vuosi sitten, kesällä 2021. Toimitusketjut ovat pystyneet mukautumaan erittäin nopeaan kysynnän kasvuun hitaasti ja voidaan arvioida, että komponenttien ja materiaalien saatavuus pysyy kriittisenä vielä useita kuukausia.
– Valmistuksen koneiden huollot ja korjaukset pyritään suunnittelemaan ennakoivasti, ja yllättävissä laiterikoissa Thales pystyy käyttämään muualla sijaitsevia tuotantolinjoja liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Mutta yllättävissä tilanteissa yksittäiselle asiakkaalle saattaa aiheutua esimerkiksi tekeillä olevan valmistuserän toimitusviive, Nordberg sanoo.
Tällä hetkellä Thalesin tuotanto pyörii toimitusjohtajan mukaan ilman laitehäiriöitä.
Passia tarvitsevat varautuvat jonottamaan jopa päiviä
Ruotsissa asiointiaikaa passin uusimiseksi joutuu poliisin mukaan odottamaan keskimäärin yli 11 viikkoa. Odotusaika on lyhentynyt, sillä se oli vielä pari viikkoa sitten yli 17 viikkoa.
Osa ruotsalaisista on kyllästynyt odottamaan jo hyvissä ajoin hakemansa passin saapumista ja rynnännyt hakemaan pikapassia.
Viime viikolla välikaikaista passia Karlstadissa jonottanut Matilda Anttonen raportoi hakuoperaatiostaan Twitterissä. Hän astui jonoon poliisiaseman edustalla keskiviikkoiltana ja kertoo saaneensa väliaikaisen passin käteensä perjantaina aamupäivällä. Odottaessaan hän nukkui penkillä paljaan taivaan alla.
Kroatiaan viikonloppuna lentänyt Anttonen oli Ruotsin television SVT:n mukaan tilannut uuden passin ja käynyt passikuvassa viisi viikkoa sitten. Kun uutta passia ei alkanut kuulua, oli hänen pakko turvautua väliaikaiseen passiin.
Tukholman Arlandan lentokentällä pikapassia hakevat ovat varautuneet jopa kolmen vuorokauden jonotukseen.
– Jotain pitäisi tehdä, sillä tämä näyttää vain muuttuvan pahemmaksi. Kukaan ei ota tästä vastuuta, väliaikaista passia viikonloppuna Arlandassa jonottanut Charbel Haddad sanoi SVT:n uutisille.
– Mitä tähän voi sanoa. Tämä on täysin absurdia, kommentoi samassa jonossa ollut Hanna Walander.
Jonoja puretaan lisähenkilöstöllä ja pikapassirajoituksilla
Ruotsin poliisi on muistuttanut, että EU-maihin ja Schengen-alueelle voi matkustaa myös henkilökortilla, jonka voi saada selvästi passia nopeammin. Viime perjantaina Ruotsin poliisi kertoi perustaneensa erillisen jonotuksen niille ruotsalaisille, joilla ei ole sen paremmin passia kuin henkilökorttiakaan.
Ruotsissa poliisin puhelinneuvontakin on nyt niin ruuhkautunut, että uusia kyselyihin vastaavia työntekijöitä pikakoulutetaan 25–30, uutisoi viime viikolla Ruotsin radio. Viikossa tulevista noin 30 000 puhelusta kolme neljäsosaa koskee kysymyksiä passeista.
Norjassa toivoa ajan saamisesta poliisiasemalle ei tässä kuussa enää juurikaan ole, ja esimerkiksi Oslossa aikoja on ollut saatavissa vasta elokuulle. Viime viikolla poliisi ilmoitti, että keskimääräinen toimitusaika passeille on noin kuusi viikkoa ja henkilökorteille noin kaksi viikkoa. Tämän päälle tulee vielä postin toimitusaika.
Norjassa rajoitettiin toukokuun lopussa tiukasti pikapassin saamista vain todellisiin hätätapauksiin. Poliisi painottaa, ettei väliaikaisen passin saamiseksi riitä esimerkiksi lomamatkalle tai perhejuhliin ulkomaille pääseminen. Nyt maassa kuitenkin harkitaan, pitäisikö linjaa lieventää.
Norja ja Ruotsi valmiita vanhentuneiden passien sallimiseen
Norja yrittää ratkaista passiruuhkan myös esittämällä Schengen-alueen maille, että norjalaiset saisivat tänä kesänä poikkeuksellisesti matkustaa alueelle vanhentuneilla passeilla. Schengen-alueeseen kuuluu 22 EU-maata sekä Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein.
Ruotsin maahanmuutto- ja integraatioministeri Anders Ygeman antoi viime viikolla tukensa Norjan ajatukselle Dagens Nyheterissä. Hänen mukaansa samanlainen poikkeus kiinnostaa myös ruotsalaisia.
Norjan TV2:n mukaan oikeusministeri Emilie Enger Mehl on ollut yhteydessä myös Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Britanniaan samanlaisella pyynnöllä. Norjassa on arvioitu, että kevään ja alkukesän aikana jopa 90 000 norjalaista jää ilman tarvitsemaansa passia.
Tanskassa naapurimaiden kaltaisilta passijonoilta on vältytty, ja passien toimitusaika on 11–15 arkipäivää. Siellä passien myöntäminen on poliisin sijaan kuntien vastuulla. Tanskan passeja ei valmisteta Suomessa.
Toisin kuin Suomessa, Tanskassa myönnetään edelleen kymmenen vuoden passeja, mikä osaltaan karsii hakijoiden määrää.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 16.6. klo 23:een asti.
Lisää aiheesta:
Maailmantilanne ja koronan hellittäminen ruuhkauttavat poliisien lupapalveluja