Hyppää sisältöön

Kuopio tanssii ja soi alkaa – Katso video: avajaisesitys kokosi torille yli 130 nuorta tanssin opiskelijaa ympäri Suomea

Tanssi ja musiikki soi ympäri Kuopiota lähes viikon ajan. Lipunmyynti on ollut koronapandemiaa edeltävää aikaa verkkaisempaa.

Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman avajaisesitys Virta kokosi Kuopion torille yhteensä 130 tanssin opiskelijaa ympäri Suomea.
Anna Ronkainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjoismaiden suurin tanssifestivaali Kuopio tanssii ja soi alkaa tänään keskiviikkona. Festivaaliviikon viralliset avajaiset pidetään yhdeltätoista Kuopion torilla ja avajaispäivä päättyy iltayhdeksältä alkavaan Emanuel Gat Dancen Lovetrain2020-tanssinäytökseen Kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä.

Tanssii ja soin avajaisesityksenä nähdään taiteellisen johtajan Riku Lehtopolun ja nuorten tanssijoiden Virta, joka kokoaa yhteen yli 130 tanssin opiskelijaa ympäri Suomea.

Teos alkaa samaan aikaan eri puolilla Kuopion keskustaa ja saattaa lopulta kaikki esiintyjät loppunäytökseen Kuopion torille.

Lehtopolku kertoo reissanneensa esityksen takia yli 19 000 kilometriä. Harjoituksiakin on pidetty yhteensä toistasataa.

– Se on sellainen esitys, mitä ei Kuopiossa ole aiemmin nähty eikä varmaan tulla näkemään, festivaalin toiminnanjohtaja Sirpa Miettinen hehkuttaa.

Taiteellinen johtaja: Olen peittelemättömän innostunut

Tanssifestivaali järjestetään kahden koronakesän jälkeen ensimmäistä kertaa perinteisessä muodossaan ja se on sellaisena ensimmäinen vuonna 2020 taiteellisena johtajana aloittaneelle Riku Lehtopolulle.

Hänet valittiin jo vuonna 2018 kolme vuotta sitten taiteellisena johtajana lopettaneen Jorma Uotisen seuraajaksi.

– Olen kyllä peittelemättömän innostunut nyt kun on pitkään saatu odottaa, että voidaan palata tähän kesätapahtumamalliin. Tästä alkaa rakentua perinteinen tanssin ystävien kohtaamispaikka, Lehtopolku iloitsee.

Taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku.
Taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku iloitsee, että festivaali kokoaa vihdoin tanssin ystävät yhteen. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Hän kertoo olleensa tyytyväinen, että kahden vaikean vuoden aikana tapahtuma onnistui löytämään tavan olla olemassa.

Kesätapahtuman muoto antaa kuitenkin paljon sellaisia mahdollisuuksia, joita hajautetussa mallissa ei voi toteuttaa.

– Tässä on kaikki elementit mukana: on toriohjelma ja muu vapaan pääsyn ohjelma, esitykset näyttämöillä, kurssit ja seminaarit, Lehtopolku luettelee.

Hän uskoo, että tapahtumassa vierailee kansainvälisten esiintyjien lisäksi myös tanssin ystäviä Suomen rajojen ulkopuolelta. Kuopio tanssii ja soi kiinnostaa myös ulkomaista mediaa.

Lipunmyynti ei vielä vastaa normaalia

Toiminnanjohtaja Sirpa Miettinen kertoo, että lipunmyynti on ollut aiempia vuosia verkkaisempaa.

– Emme ole vielä normaaliin siltä osin palanneet. Ihmiset ovat myös ostaneet lippuja aiempaa myöhemmin.

Miettisen mukaan lippuja on myyty kaikkiin esityksiin eikä peruuntumisia ole toistaiseksi tullut. Viideskymmeneskolmas Kuopiotanssii ja soi-tapahtuma tavoittelee 8 000 kävijää, mutta 80 prosentin täyttöasteeseen ollaan tyytyväisiä.

Koreografi Eun-Me Ahnin teoksessa North Korea Dance on värikkäitä asuja.
Etelä-Koreasta Kuopion tanssitapahtumaan saapuu Eun-Me Ahn Company. Kuva: JM Chabot

Festivaalin aikana järjestettävien tanssikurssien osalta jouduttiin joitain kursseja perumaan, mutta lähes normaalin rajoissa. Nuorten tanssijoiden määrä kuitenkin huolestuttaa.

– Ehkä nuoria on jäänyt tanssiharrastuksen piiristä koronan aikana pois, Miettinen pohtii.

Tämän kesän tapahtumassa tanssitaan aiempaa enemmän perinteisten esiintymislavojen ulkopuolella.

Kuopio tanssii ja soi tarjoaa sekä maksuttomia että maksullisia tanssitapahtumia ympäri Kuopiota. Esimerkiksi Kuopion torilla nähdään tanssia ja musiikkia festivaalin jokaisena päivänä.

Tapahtuma päättyy ensi viikon tiistaina.

Lue lisää:

Kuopio tanssii ja soille valittiin uusi toiminnanjohtaja

Kuopio tanssii ja soi -teosten aiheista kumpusi sana yhdessä – taiteellinen johtaja: "Tuntui heti tärkeältä tarttua siihen"

Suosittelemme sinulle