Espoolaiset Sanna ja Tuomas Kalanti istuvat Ounaskosken leirintäalueella Rovaniemellä asuntovaununsa edustalla juoden aamukahviaan ja ihaillen edessään avautuvaa Kemijoen lumoavaa jokinäkymää.
Reilun viikon reissussa olleen pariskunnan matka ulottui tällä kertaa vain Sodankylään.
– Tarkoitus oli käydä Inarissa saakka, mutta hieman oli aikataulupaineita. Ja kyllä tämä kohtuuttoman kallis polttoaine kuluttaa matkakassaa, joten nyt käytiin vain Sodankylässä, kertoo Tuomas Kalanti.
Sanna ja Tuomas Kalanti aikovat viettää autolomaa kaikkiaan kolme viikkoa. Kalliin polttoaineen vuoksi reissu maksaa noin 500 euroa enemmän kuin oli ajateltu.
Lapin jälkeen suuntana on etelä.
– Tästä ensin Kemiin ja sitten Keski-Suomeen. Ehkä mennään vielä Mikkelin seudulle ennen kotiinpaluuta, kertoo Sanna Kalanti jatkosuunnitelmista.
Lappi ja Ounaskosken leirintäalue Rovaniemellä on pariskunnalle paikka, jossa vieraillaan joka kesä.
.
Lapin keskuksissa ollaan positiivisen toiveikkaita
Levillä, Pyhä-Luoston alueella ja Rovaniemellä kesän varaustilanne enteilee hyvää matkailukesää. Visit Pyhä-Luosto ry:n toiminnanjohtaja Anu Summanen kertoo, että osalla alueen toimijoista kesä-syyskaudelle varauksia on vuoden takaista enemmän.
– Kesään on startattu positiivisin odotuksin, kuvailee Summanen.
Myös Levillä varaustilanne osoittaa positiivista matkailuvirettä.
– Huhtikuun loppuun mennessä varauksia oli tehty reilusti enemmän kuin samaan aikaan viime keväänä, viestittää Visit Levin Oy:n toimitusjohtaja Satu Pesonen.
Kesää kohden varausten määrä on Levillä kuitenkin tasoittunut ja on nyt viime vuoden tasolla.
– Lupaa hyvää kesää, mutta ei samanlaista kasvua kuin viime ja toissa kesänä. Varaukset ovat pääsääntöisesti kotimaisten asiakkaiden tekemiä, kertoo Pesonen.
Kittilässä ja Rovaniemellä viime vuotta parempaa matkailukesää ennakoi myös se, että koronapandemian aiheuttaman tauon jälkeen ovat charter-lennot Keski-Eurooppaan alkaneet uudelleen. Syyskuun puoleenväliin asti luvassa on kaksi viikoittaista lentoa.
Kittilään on suora charter-lento Zürichistä Sveitsistä, Rovaniemelle puolestaan tulee suora tilauslento Rotterdamista Hollannista kerran viikossa syyskuun puoliväliin saakka.
Karavaanarit Euroopasta ovat jo liikkeellä
Rovaniemellä, Kemijoen rannalla sijaitsevan Ounaskosken leirintäalueen tuoreeltaan ohjaksiinsa ottaneen Katri Puljulan mukaan kuluva vuosi on ollut hienoinen poikkeus.
– Koronavuosien jälkeen on porukka lähtenyt liikenteeseen. Nyt melkein kaikki täällä ovat ulkomaalaisia. Norjalaisia, hollantilaisia, saksalaisia ja jokunen suomalainenkin on mukana, luettelee leirintäalueyrittäjä Katri Puljula Camping Ounaskosken asiakkaita.
Ulkomaisia vieraita on saapunut joukoittain jo toukokuussa. Paikka avattiin kaksi viikkoa virallista avauspäivää aikaisemmin. Toukokuussa uusina vieraina Lappiin tulivat puolalaiset automatkailijat, joita ei Puljulan mukaan aiemmin ole juuri käynyt.
Alkukesällä liikkeellä ovat erityisesti jo eläkkeellä olevat matkailijat. Katri Puljulan mukaan kesän aloitus lupailee hyvää.
– Uskon, että meillä tulossa on hyvä kesä, että kiirettä pitää. Meillä on nyt kymmenen työntekijää ja vieläkin on työntekijähaku päällä, toteaa Puljula.
Kesämatkailun ennustettavuus on haastavaa
Visit Rovaniemen toimitusjohtajan Sanna Kärkkäisen mukaan kotimaan matkailun vahvistuminen näkyy Lapin kohteissa. Rovaniemelläkin on kotimaisissa majoitusvuorokausissa kirjattu kasvua lähes ympärivuotisesti. Kotimainen matkailu näyttääkin ympärivuotistuneen osaksi Lapin matkailua, sanoo Kärkkäinen.
Kärkkäisen mukaan matkailupalveluita ostetaan nyt entistä laajemmin retkivälinevuokrauksesta myös ohjattuihin ja opastettuihin retkipalveluihin.
– Tämä on oiva trendi ja sen toivotaan jatkuvan. Kansallispuistot, luonto, luonnonläheinen, vastuullisesti ja paikallisin palveluin paketoitu kotimainen lomamatka nostaa nyt suosiotaan.
Kärkkäisen mukaan Lappiin tulee yhä nuorempia asiakkaita ja usein liikutaan luonto- ja liikuntaharrastuksen innoittamana.
Kotimaan matkailu on nyt Kärkkäisen mukaan hyvässä kuosissa, mutta kansainvälisen kesämatkailun ennustettavuudessa on yhä suuria haasteita.
– Ryhmämatkoja on talvea vähemmän ja kasvavan yksilömatkustuksen tietojen koontiin alkaa vasta nyt olla järjestelmiä, perustelee Kärkkäinen.
Kesämatkailusta haetaan uutta menestystarinaa
Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen oli mukana äskettäin Visit Finlandin kansainvälisessä myyntitapahtumassa, johon osallistui suuri määrä ulkomaisia matkamyyjiä eri puolelta maailmaa.
– Kesämatkailussa haetaan nyt selvästikin seuraavaa menestystarinaa, etsitään puhuttelevaa, käänteentekevää uutta kohdetta. Markkinoiden katseet kääntyvät nyt myös Suomeen, jonka medianäkyvyys on kasvanut tuntuvasti Nato-prosessin aikana.
Hyvänä esimerkkinä on Islannin taannoinen nousu johtavaksi matkakohteeksi Pohjoismaissa.
– Mahdollisuuksia menestystarinaan on, mutta pandemian jälkeen tarvitaan yhä vahvaa ja kristallinkirkasta viestiä Suomen kesästä ja sen vetovoimatekijöistä ennen kaikkea Euroopan markkinoille kohdentaen, muistuttaa Sanna Kärkkäinen.
Lentohintojen ja yleinen kustannustason nousu luo Kärkkäisen mukaan kuitenkin varjoa lähitulevaisuuden ylle, siitä huolimatta, että yleinen kysyntä kesäkauteen on ollut maailmalla kovaa.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 17.6. kello 23 saakka.
Lue myös