Hyppää sisältöön

Mies ajoi jalkakäytävällä toisen päälle Kirkkonummella elokuussa 2020 – oikeus tuomitsi tapon yrityksestä

Oikeus katsoi, että syytetty kiihdytti ja yritti tahallaan ajaa miesten yli Kirkkonummella elokuussa 2020.

Espoon oikeustalo.
Syytetty kiisti yrittäneensä ajaa miesten päältä ja kiisti tapon yrityksen. Kuva: Lukas Rusk / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Mies yritti tappaa kaksi ihmistä ajamalla heidän ylitseen jalkakäytävällä Kirkkonummen keskustassa elokuussa 2020, katsoo Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus ratkaisussaan.

Oikeuden mukaan ensimmäinen miehistä ehti väistää, mutta toiseen auto osui. Oikeudessa tuli ilmi, että syytetyllä oli ollut aiemmin riitaa ensimmäisen miehen kanssa.

Syytetty kiisti yrittäneensä ajaa miesten päältä ja kiisti tapon yrityksen. Hän sanoi joutuneensa jalkakäytävälle epäonnistuneen ohituksen vuoksi.

Oikeus kuitenkin katsoi, että syytetty kiihdytti ja yritti tahallaan ajaa miesten yli. Käräjäoikeus tuomitsi Mertsi Elvis Dimitri Allan Nymanin, 24, tapon yrityksestä, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Lisää aiheesta:

Poliisin epäily: Autoilija ajoi tahallaan jalankulkijoiden päälle ja karkasi paikalta Kirkkonummella

Suosittelemme sinulle