Oliver Helander ennätyskaarestaan: "Tuntui jo lämmittelyssä, että tänään on hyvä päivä"
Oliver Helanderin valmentaja Tero Pitkämäki totesi ennen kisaa, että hänen suojatillaan on rahkeita korkeintaan 83–84 metrin heittoon. Arvio meni pahasti metsään, sillä Helander kiskaisi ennätyksensä 89,83, jolla irtosi kisan voitto.
– Kuvittelin sitä päivän kunnoksi. Oli tuo 89 aika ylälaitaan onnistuminen tänään. Huippuonnistuminen. Ei se silti täydellinen heitto ollut. Oliver sipsutteli sen verran, että katsoin, meneekö yliastutuksi, Pitkämäki veisteli Laura Arffmanin haastattelussa.
Helanderin mukaan ennätyskiskaisussa oli lähes kaikki kohdallaan.
– Aika lähellä ainakin. Tuntui jo lämmittelyssä, että tänään on hyvä päivä. Onneksi onnistuin kisassakin, Helander totesi.