Hyppää sisältöön

Huuhkajat tuhlaili taas, Bosnia-Hertsegovina vei maalijuhlat – Teemu Pukki puki pelaajien väsymyksen sanoiksi

Huuhkajat kärsi toisen peräkkäisen tappionsa Kansojen liigassa, kun Bosnia vei voiton 3–2-lukemin. Samalla pelaajat pääsivät kesälomalle pitkän kauden päätteeksi.

Riku Salminen,
Hinni Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue päätti kesäkuun ottelurupeamansa Kansojen liigassa tappioon, kun Bosnia-Hertsegovina oli Zenicassa vahvempi 3–2-lukemin. Bosnian sankariksi nousi järkälemäinen hyökkääjä Edin Dzeko, joka osui kahdesti Suomen verkkoon.

Ottelusuman tiedettiin aiheuttavan muutoksia Huuhkajien kokoonpanoon, mutta siitä huolimatta päävalmentaja Markku Kanervan avausta voi pitää yllättävänä – avauksesta löytyivät niin Mikael Soisalo, Miro Tenho, Lucas Lingman, Sauli Väisänen kuin Benjamin Källmankin. Sen sijaan lisää peliaikaa toivonut Onni Valakari sai jälleen jäädä penkille.

Ottelun avausjaksolta ei tapahtumia puuttunut. Kotijoukkue sai unelma-alun, kun pallo vietiin pilkulle jo kolmannella peliminuutilla. Suomen toppari Sauli Väisäsen katsottiin rikkoneen kulmatilanteessa rangaistuspotkun arvoisesti.

Miralem Pjanic ei yhdestätoista metristä epäonnistunut, ja kotiyleisö riehaantui viiden minuutin pelin jälkeen.

Katso Bosnian 1–0-maali videolta.

Bosniaa viime vuosien aikana urakalla rangaissut Teemu Pukki hiljensi jälleen Zenican stadionin vain viittä minuuttia myöhemmin, kun hän tasoitti pelin Benjamin Källmanin keskityksestä. Pukki on osunut nyt kuudesti Bosniaa vastaan pelaamassaan kuudessa ottelussa.

Teemu Pukki toi Suomen tasoihin Bosniaa vastaan. Lucas Lingman antoi vapauttavan syötön Benjamin Källmanille laitaan. Hän keskitti Pukille maalipaikkaan.

Bosnia oli lähellä siirtyä 2–1-johtoon vartin jälkeen, kun Haris Duljevic pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta Lukas Hradecky venytti kätensä pallon tielle ja Fredrik Jensen ja Urho Nissilä siivosivat tilanteen kulmapotkuksi.

Seuraavasta maalista vastasikin Huuhkajat. Lucas Lingman tarjoili upean syötön linjan taakse Pukille, joka keskitti puolestaan Källmanille. Inter-hyökkääjä vei Suomen 2–1-johtoon 18. minuutilla.

Benjamin Källman vei Suomen 2–1-johtoon.

Kauaa Suomi ei ehtinyt johtoasemasta nauttia. Puolen tunnin kohdalla Pjanic tarjoili upean pystysyötön Edin Dzekolle, joka ohitti varmasti Lukas Hradeckyn. Maali liputettiin ensin paitsioksi, mutta videotarkastuksen jälkeen se hyväksyttiin. Osuma oli Dzekolle uran ensimmäinen Huuhkajien verkkoon.

Suomi onnistui horjuttamaan Bosniaa vaarallisilla syvyysjuoksuillaan. Mainioita nousuja oikealta laidalta esittänyt ja myös puolustussuuntaan edukseen esiintynyt Soisalo tarjoili Kälmannille 37. minuutilla, mutta Inter-hyökkääjän maajoukkueuran kolmas maali jäi vielä syntymättä. Tauolle mentiin 2–2-lukemissa.

Dzeko osui toistamiseen

Suomi suoritti tauolla kaksi vaihtoa, kun Urho Nissilä ja Sauli Väisänen saivat tehdä toiseksi jaksoksi tilaa Glen Kamaralle ja Robert Ivanoville. Myös Bosnia suoritti kaksi vaihtoa ja siirtyi kolmen topparin linjaan.

Huuhkajilla olikin vaikeuksia murtaa Bosnian puolustusta, kunnes Pukki ehti Bosnian syötön väliin ja pääsi karkaamaan vetopaikkaan. Suomalaishyökkääjän veto meni kuitenkin hieman ohi maalin.

Toisessa päässä Dzeko ei kuitenkaan epäonnistunut, vaan laukoi pallon 58. minuutin kohdalla varmasti ohi Lukas Hradeckyn. Järkälemäisen hyökkääjän illan toinen osuma sai kotiyleisön riehaantumaan.

Robin Lod juoksi Rasmus Schüllerin tilalle, ja hetken päästä nähtiinkin kaksi Suomen mainiota tilannetta. Pukki tarjoili kaksi loistavaa maalipaikkaa vain reilun minuutin sisään, mutta Suomen viimeistely ontui.

Reilu vartti ennen loppua hieman ulkopuolelle ajautunut Källman sai tehdä tilaa Montenegroa vastaan kahdesti osuneelle Joel Pohjanpalolle. Viimeiselle kymmenelle minuutille Kanerva otti käyttöön EM-kisapaikan tuoneen 4-4-2-ryhmityksen, kun Robert Taylor korvasi Ilmari Niskasen.

Hetkeä myöhemmin nähtiinkin jälleen vaarallinen tilanne Bosnian päässä, kun Lingman tarjoili loistosyötön Pukille. Suomalaishyökkääjän veto meni jälleen vain hieman ohi Bosnian maalin.

Suomi haki vimmatusti tasoitusta ottelun viimeisillä minuuteilla, mutta Bosnian puolustus kesti. Suomi puolestaan kärsi toisen peräkkäisen tappionsa, sillä joukkue taipui lauantaina Romanialle 0–1.

Bosnia säilytti voitolla lohkon kärkipaikkansa. Lohkon toisessa ottelussa Montenegro haki Romaniasta 3–0-voiton. Suomi on lohkossa kolmantena.

Menetetyt paikat harmittivat Pukkia

Suomella oli toisella jaksolla mahdollisuutensa tasoittaa peli. Hukatut paikat harmittivatkin Suomen avausmaalin iskenyttä Teemu Pukkia.

– Harmittaa tietenkin tulos. Tästä oli enemmän otettavissa. Olimme toisella puoliajalla vahvempi joukkue, mutta emme pystyneet samaan pisteitä. Vähän harmittaa nämä kaksi vieraspeliä, pelasimme kuitenkin suhteellisen hyvin ja pisteitä oli saatavilla, mutta ei vain tullut mitään, Pukki totesi Ylen haastattelussa.

Suomi hallitsi palloa, mutta Bosnia vei maalintekoyritykset 16–8.

– Kolme maalia kun päästää, siinä on vaikea voittaa. Oli meilläkin paikkoja enempään. Jos ei käytä, ei voi saada voittoa, Pukki pyöritteli.

Huuhkajat pelasi yhdentoista päivän sisään neljä ottelua, joista Pukki avasi jokaisessa. Hän pelasi tiistaina täydet 90 minuuttia, ja myönsikin väsymyksen painavan.

– Tosi väsynyt, pitkä kausi ja vielä nämä neljä peliä tähän. Alkaa painaa jaloissa. Hyvä, että nyt alkaa loma.

Kanerva myönsi lohkovoiton karanneen

Päävalmentaja Markku Kanerva manasi Pukin tavoin menetettyjä maalipaikkoja ja piti Bosnian maalia paitsiona.

– Vähän shokkialku, pilkku neljännellä minuutilla, varmaan aiheesta, en nähnyt sitä. Aika hyvin pääsimme peliin mukaan, nopeasti pääsimme johtoon. VAR oli nyt ilmeisesti Bosnian puolella, penkille näytti, että (Bosnian 2–2-tasoitus) olisi ollut paitsio. Pienestä oli kiinni ilmeisesti, tietenkin huonosti puolustimme tilanteen, siinä vähän nukuttiin.

– Vähän sama fiilis kuin Romania-pelissä, muutama aika loistava avopaikka oli tokalla jaksolla tehdä maali, mutta ei onnistuttu. Kyllä tästä olisi voinut pisteen saada, mutta näin kävi tänään, Kanerva kommentoi ottelun jälkeen.

Suomi voitti kesäkuun neljästä ottelustaan yhden, kun Montenegro kaatui Helsingissä 2–0 Joel Pohjanpalon maaleilla. Kansojen liigan avausottelu Bosniaa vastaan kääntyi viime hetkellä 1–1-tasapeliksi.

– Totta kai se, että hävitään, harmittaa. Haave lohkovoitosta, se on aika kaukana. Täytyy alkaa taistelemaan muista sijoista ja tavoitteita tarkentaa, Kanerva myönsi.

Lue myös:

Huuhkajille kirvelevä 2–3-tappio Bosnia-Hertsegovinan vieraana – Yle seurasi hetki hetkeltä

Onko Huuhkajien vahvuus muuttunut heikkoudeksi? Asiantuntijat avaavat, mitä Romanian voittomaalissa tapahtui: "Joukkue kelailee varmasti videoita"

Huuhkajille ensimmäinen tappio Kansojen liigassa – maalipaikkojen tuhlailu kostautui Romaniaa vastaan

Glen Kamara meni Tim Sparvin kanssa saunaan ja rohkeni puhua ensimmäistä kertaa suomea kameroiden edessä – Sparv ihmetteli kaksikon vanhaa tapaa

Suosittelemme sinulle