TURKU. – Veikkaisin, että tämä on Anderson Petersin show.
Uransa lopettanut keihäänheittosuuruus Tero Pitkämäki arvioi Turussa ennen Paavo Nurmen kisojen keihäskisaa, että jos joku nimekkäästä osallistujakaartista heittää 90 metrin tuntumaan, se olisi kauden kärkitulosta 93,07 hallussaan pitävä grenadalaistähti Peters.
Pitkämäki aloitti Oliver Helanderin henkilökohtaisena valmentajana viime syksynä. Kysyttäessä odotuksista Helanderin kauden toiseen kisaan Pitkämäki huokaisi ja naurahti.
– Hyvä kysymys. Jos kauden parasta tekemistä tulisi ja 83–84 metrin tienoille, niin se olisi ihan ok, Pitkämäki sanoi ennen kisaa.
Helander avasi kisan 77,65 metriä kantaneella heitolla. Toisen kierroksen alkaessa kaarrekatsomossa jännitettiin, josko 80 metriä ylittyisi seuraavalla heitolla.
Helander räväyttikin ennätyksensä ja kaikkien aikojen neljänneksi kovimman tuloksen 89,83. 25-vuotias Helander paransi neljä vuotta vanhaa ennätystään miltei kaksi metriä.
Helanderin sisarukset Benjamin ja Minea sekä äiti Leona Helander pomppasivat katsomossa pystyyn, kun keihäs kaartoi ennätyslukemiin.
– Olen kauhean iloinen ja helpottunut, että hän saa vihdoin näyttää, mitä hän oikeasti osaa. Olen aina tiennyt, että hänellä on valtava potentiaali, mutta hän ei ole saanut näyttää sitä, äiti Leona kertoo.
Oliver Helanderin potentiaali on pysynyt viime vuosina piilossa lukuisien loukkaantumisten vuoksi. Vaikeuksien seuraaminen vierestä on ollut urheiluperheen äidille rankkaa.
– Olen nähnyt sen tuskan hänessä, mutta hän on niin rauhallinen eikä koskaan valita. Minulle on tärkeintä, että hän saa tulosta siitä työstä, mille hän on omistanut koko elämänsä.
Nimikirjoituksia kesken kisan
Voiton ratkeamista perhe sai jännittää vielä neljän kierroksen ajan. Taakse jäivät lopulta hallitseva olympiavoittaja Neeraj Chopra, maailmanmestari Anderson Peters ja liuta muita maailman kärkiheittäjiä.
Chopra pääsi uudella Intian ennätyksellä 89,30 lähimmäs, mutta ei hätyytellyt suomalaisvoittajan lukemia.
Helander kävi aika ajoin tervehtimässä perhettään kentän laidalla. Hyväntuulinen heittäjä antoi jopa nimikirjoituksensa sitä pyytäneille lapsille kesken kisan.
Itsekin nuorempana keihästä heittänyt, mutta sittemmin käsipallon päälajikseen valinnut pikkuveli Benjamin oli iloinen veljensä puolesta ja osasi sanoa heti syynkin hurjalle kehitysharppaukselle.
– Olen vain todella ylpeä hänestä. Uskon, että Tero on tosi hyvä valmentaja hänelle, mutta isoin asia on se, että hän on säilynyt terveenä, Benjamin Helander sanoi.
Tälläkin kaudella Helanderin terveystilanne on ollut keskustelun alla, sillä hänen olkapäänsä kipeytyi toukokuussa kauden avauskisan jälkeen. Kipu rauhoitettiin kesäkuun alussa kortisonipiikillä. Helanderin mukaan olkapää oli Turussa hyvässä kunnossa.
Ennätysheitto oli vähällä mennä yliastutuksi
Pitkämäki paljasti kisan jälkeen, että alakanttiin osunut arvio Helanderin päivän kunnosta ei ollut vain valmennuksellista taktiikkaa.
– 89 oli ylälaitaan onnistuminen tänään. Sen 83–84 todella kuvittelin päivän kunnoksi. Laitoin realistisen arvion, Pitkämäki kertoi.
Helanderin mukaan ennätysheitossa osui likimain kaikki nappiin, mutta Pitkämäki oli toista mieltä.
– Ei se täydellinen heitto ollut. Katsoin, että Oliver vähän sipsuttaa, että niinköhän menee yliastutuksi. Ei jäänyt varmaankaan montaa senttiä.
Viimeksi suomalainen on heittänyt pidemmälle 15 vuotta sitten: kuka muukaan kuin Pitkämäki itse. Kyseessä oli maailmanmestaruuden ratkaissut heitto Osakan MM-kisoissa 2007. Se kantoi 90,33 metriä ja on yksi Pitkämäen uran ikimuistoisimmista suorituksista.
Pitkämäki oli samoilla linjoilla Benjamin Helanderin kanssa siitä, ettei lähes ysikympin kaari mene vain valmentajanvaihdoksen piikkiin.
– En tiedä, onko se ihan minusta kiinni. Potentiaali tällaisiin kaariin on ollut olemassa. Talvella ollaan pystytty heittämään kohtuullisen säännöllisesti. Kovaa rutiinia tarvitaan vielä lisää. Tässä vaiheessa tämä on huipputilanne, Pitkämäki sanoo.
Ylen yleisurheilulähetykset jatkuvat lauantaina, kun vuorossa on Kuortaneen gp-kilpailu. Suora lähetys klo 17.20 TV2:ssa ja Yle Areenassa.
Lue myös: