Hyppää sisältöön

Pisin suomalaiskaari sitten Tero Pitkämäen legendaarisen heiton – Oliver Helanderilla on potentiaalia maailmanmestariksi, mutta tasaisuus uupuu

Oliver Helanderin ohella Krista Tervo oli Paavo Nurmen kisojen suomalaisnimiä. Tervo on nousemassa jopa mitalisuosikiksi EM-kisoihin.

Oliver Helander heittää keihästä.
Oliver Helander nosti odotukset suomalaisesta keihäskesästä uudelle tasolle Paavo Nurmen kisoissa. Kuva: Tomi Hänninen
Joel Sippola,
Petra Manner
Avaa Yle-sovelluksessa

Tiistai-iltana järjestetyissä Paavo Nurmen kisoissa nähtiin suomalaisen yleisurheilukauden toistaiseksi kovatasoisin kilpailupäivä. Kansainvälisesti kovimmasta suomalaistuloksesta vastasi keihäänheittäjä Oliver Helander, joka kiskaisi toisella kierroksella voittotuloksen ja komean ennätyksensä 89,83.

Oliver Helander heitti ennätyksensä 89,83.

Helander meni Suomen kaikkien tilastossa sijalle neljä. Hänen aiempi ennätyksensä oli neljä vuotta sitten kiskaistu 88,02.

– Tuntuu todella hyvältä, Helander kiteytti tunnelmansa ja totesi, että ennätysheitossa oli lähes kaikki kohdallaan.

– Tuntui jo lämmittelyssä, että tänään on hyvä päivä. Onneksi onnistuin kisassakin, Helander totesi.

Viimeksi suomalainen on heittänyt keihästä pidemmälle lähes 15 vuotta sitten. Helanderin valmentajana nykyisin toimiva Tero Pitkämäki heitti MM-kultaa Osakassa 2. syyskuuta 2007 viimeisen kierroksen räväytyksellä 90,33.

Tero Pitkämäen voittoheitto Osakan MM-kisoissa 2007

Suomalaisten keihäänheittäjien ennätykset

1. Aki Parviainen93,0926.6.1999Kuortane
2. Tero Pitkämäki91,5326.6.2005Kuortane
3. Seppo Räty90,6020.7.1992Nurmijärvi
4. Oliver Helander89,8314.6.2022Turku
5. Antti Ruuskanen88,982.8.2015Pori
6. Matti Närhi88,2427.7.1997Soini
7. Juha Laukkanen88,2220.6.1992Kuortane
8. Harri Hakkarainen87,8224.6.1995Kuortane
9. Teemu Wirkkala87,2322.7.2009Joensuu
10. Ari Mannio86,827.6.2015Raasepori

25-vuotiaan Helanderin potentiaali on tiedetty pitkään, mutta kyynärpää- ja olkapäävammat ovat olleet miehen kiusana. Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi muistutti, että arvokisoissa tuloksella 89,83 taistellaan voitosta.

– Aika usein tuolla tuloksella voitetaan kultaa. Siitä voi miettiä, kuinka kova tulos on kyseessä. Tuli aika puskista ainakin itselleni, Ojaniemi sanoi.

Helander ylitti 80 metrin rajan myös 81,67-heitollaan.

– Se lähti huonoon asentoon. Näki, että oli tehoja hyvin. Näköjään Oliver on kunnossa, asiantuntija kiteytti.

Loukkaantumisten takia Helanderilta kisat ovat jäänet tämän koko keihäsuran aikana toistaiseksi vähiin. Tämän takia myös perustason nostaminen arvokisoja ajattelen on ollut haastavaa. Helander ei ole selvinnyt vielä kertaakaan aikuisten arvokisafinaaliin.

– Hänellä on muutenkin tosi vähän kisoja. Hän tarvitsee tasaisuutta ja varmuutta, joista on hyötyä arvokisoissa, Ojaniemi arvioi.

Seuraavan kerran Helander kilpailee jo lauantaina Kuortaneella.

– Jos seuraavassakin kisassa menee yli 85, niin itse olisin ainakin tyytyväinen. En tiedä, onko Oliver enää, Ojaniemi myhäili.

Oliver Helander
Oliver Helanderilla on ainesta maailmanmestariksi asti, mutta mies tarvitsee vielä tasaisuutta. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Krista Tervo nousemassa EM-kisojen mitalisuosikiksi

Toinen kansainvälisen luokan suomalaistulos nähtiin jo kisojen alussa naisten moukarissa. Mainiossa kunnossa oleva Krista Tervo nakkasi viimeisellä kierroksella 74,34 ja vain kuuden sentin päähän Suomen ennätyksestään.

Krista Tervo jäi vain 6 senttiä Suomen ennätyksestään.

Neljä kertaa 70 metrin rajan rikkonut Tervo päihitti muun muassa puolalaisen olympiakolmosen Malwina Kopronin. 24-vuotiaasta suomalaisesta onkin nousemassa aito mitalisuosikki Münchenin EM-kisoihin.

Tervolle arvokisojen karsinnat ovat olleet nuorten sarjoista asti haastavia. Ojaniemi toivookin, että heittäjän suoritustaso säilyy vahvana myös seuraavissa kisoissa.

– Tervon tulos on arvokisamitalitasoa. Etenkin arvokisakarsintoja ajatellen toivoisi, että Krista saisi alkukierroksille pikkaisen parempia heittoja.

Ella Junnila ilmassa ylittämässä korkeushyppyrimaa.
Ella Junnilan neljäs sija ja tulos 192 olivat tärkeitä MM-rankingia ajatellen. Kuva: Lehtikuva

Raitanen vakuutti

Suomalaisonnistujien lista oli pitkä. Miesten 3 000 metrin esteissä Topi Raitanen osoitti nousukuntoa kirimällä kauden parhaansa 8.19,34.

Naisten 400 metrin aidoissa Viivi Lehikoinen jäi vain 17 sadasosaa viikonloppuna Hengelossa juoksemastaan ennätyksestä 54,96.

Viivi Lehikoiselle uran toiseksi paras aika.

Naisten 800 metrillä ex-aitajuoksija Eveliina Määttänen jatkoi onnistunutta lajinvaihtoaan. 26-vuotias juoksija paransi ennätystään 2,06 sekuntia aikaan 2.01,52. Näillä otteilla Määttänen on juoksemassa itsensä EM-kisoihin.

Eveliina Määttänen paineli 800 metrillä jälleen ennätyksensä.

Hyppylajeissa positiivisinta oli pienestä loukkaantumisesta toipuneen Ella Junnilan esitys. MM-kisoihin tähtäävä Junnila hyppäsi kauden parhaansa 192.

Naisten seiväshypyssä Wilma Murto jatkoi tasaisia otteitaan ylittämällä toisessa kisassa peräkkäin 450.

Ojaniemeä ilahdutti etenkin Raitasen vire. Suomalaisjuoksija on EM-kisoissa yksi Suomen kovimmista mitalitoivoista.

Raitasen ennätys on kaksi vuotta sitten Monacon Timanttiliigassa juostu 8.16,57.

– Raitasen vauhdinjako oli haasteellinen. Hän sai kuitenkin taisteltua lopussa. Topin juoksu oli mielestäni lupauksia antava.

Ulkomaalaisista urheilijoista kovassa vireessä olivat keihäässä ennätyksensä 89,30 heittänyt Intian Neeraj Chopra sekä kiekossa kauden parhaansa 70,62 nakannut Ruotsin Daniel Ståhl.

Daniel Ståhl kiskaisi tuloksen 70,62

Huipputulos oli myös muun muassa britti Max Burginin 800 metrin ennätys 1.43,52, joka on tämän kauden maailmantilaston ykkösaika.

Ylen yleisurheilulähetykset jatkuvat lauantaina, kun vuorossa on Kuortaneen gp-kilpailu. Suora lähetys klo 17.20 TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Lue myös:

Äiti huokaisi helpotuksesta samalla, kun Oliver Helander jakoi faneille nimikirjoituksia kesken kisan: "Olen nähnyt sen tuskan hänessä"

Annimari Korte sai tietoa huolestuttavasta vaivastaan – edessä kova päätös valmennustiimin kanssa

Suomen huippuheittäjillä hurja läheltä piti -tilanne Turussa, olivat jäädä auton alle: "Jalkani on aika sininen"

Tältä Suomen joukkue yleisurheilun MM-kisoihin näyttää juuri nyt – Paavo Nurmen kisoilla voi olla ratkaiseva merkitys kisapaikan tavoittelussa

Suosittelemme