Hyppää sisältöön

Suomen ennätysnainen Sara Kuivisto sivuun yleisurheilun MM-kisoista: "Vähän erilainen kausi tästä tuli"

Terveysmurheista pitkin kevättä kärsinyt juoksija keskittyy nyt peruskunnon kohottamiseen ja tähtää elokuussa käytäviin EM-kisoihin.

Sara Kuivistolla on Suomen ennätykset naisten 800 ja 1 500 metrillä. Kuva: All Over Press
Paavo Forsberg

Kestävyysjuoksija Sara Kuivisto jättää heinäkuussa käytävät yleisurheilun MM-kilpailut väliin. Kuivisto oli valittu Suomen joukkueeseen sekä 800 että 1 500 metrille.

Kuivisto kärsi kevään mittaan sitkeästä suolistoloisesta, joka heikensi juoksijan yleiskuntoa rajusti. Sen jälkeen juoksijan vaivoina olivat jalkojen iho-ongelmat ja kipeytynyt akillesjänne.

– Tässä tilanteessa Eugenen MM-kilpailut tulevat liian nopeasti. Ensimmäisen kovemman harjoituksen vaikeuksien jälkeen tein vasta kaksi viikkoa sitten, Kuivisto sanoo Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

– Se, että olisin ylipäätään kilpaillut kesällä MM- ja EM-kisoissa, olisi vaatinut, että kaiken olisi pitänyt mennä nappiin keväällä ja kesällä.

Loinen ja iho-oireet on saatu kuriin.

– Oikea akillesjänne on edelleen kipeä ja sen kanssa pitää olla varovainen.

Heinäkuussa kisavauhdin hakemista

Kuivisto oli ennen terveysmurheitaan erittäin kovassa iskussa. Hän juoksi Tokion olympialaisissa Suomen ennätykset 800 metrillä (1.59,41) ja 1 500 metrillä (4.02,35).

Lisäksi Kuivisto juoksi talvella 800 ja 1 500 metrin sekä mailin halliratojen Suomen ennätykset. Kuivisto valittiin Eugenen MM-kisoihin jo maaliskuussa.

Nyt katse on elokuun EM-kisoissa.

– Valmentajan kanssa päätettiin, että toukokuun tavoite oli saada minut virkoamaan. Kesäkuu menee peruskuntoharjoittelun parissa ja heinäkuussa aletaan hakea kilpailuvauhtia. Silloin on tarkoitus myös juosta kesän ensimmäiset kilpailut, Ari Suhosen valmennuksessa harjoitteleva Kuivisto sanoi tiedotteessa.

Kuiviston päätähtäin EM-kisoissa on 800 metrillä, sillä juoksijan treenimäärät ovat olleet vähäisiä 1 500 metrin kilpailua silmällä pitäen.

– Vähän erilainen kausi tästä tuli. Uskon, että pystyn juoksemaan kovaa vielä tänä kesänä.

Lue lisää:

"Urheilu on joskus julmaa" – Annimari Korte ei pääse MM-kisoihin

Tältä Suomen joukkue yleisurheilun MM-kisoihin näyttää juuri nyt – Paavo Nurmen kisoilla voi olla ratkaiseva merkitys kisapaikan tavoittelussa

Seitsemän urheilijaa nimettiin yleisurheilun MM-joukkueeseen – SE-tykki Sara Kuivisto juoksee jälleen kaksi matkaa

Suosittelemme sinulle