Hyppää sisältöön

Vanha pihlaja kaatui Kuopiossa Snellmaninpuistossa – latvus ei yltänyt asvaltille asti

Pihlaja lepää puistossa yön yli ja se haetaan pois perjantaina aamulla.

Kaatunut vanha pihlaja Snellmaninpuistossa Kuopiossa 16.6.2022.
Puu kaatui kohti Minna Canthin kadun jalkakäytävää. Kuva: Markku Malinen / Yle
Anne-Pauliina Rytkönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopion keskustassa, noin 400 metrin päässä Kuopion torilta, kaatui iltapäivällä näyttävä vanha pihlaja. Päivällä oli voimassa Ilmatieteenlaitoksen varoitus voimakkaasta tuulesta. Tuulen nopeus oli puuskissa 15 m/s.

Kuopiossa on käytössä alueurakointi ja keskusta-alueen viheralueista vastaa Mestar Kuopio oy. Päivysvuorossa oleva Pekka Karkkonen kertoo, että kova tuuli oli juuri se, mikä luultavasti kaatoi vanhan puun.

Tuuli on jo iltaa kohden hellittänyt, joten vanha pihlaja lepää hiljaisessa tihkusateessa. Kaikeksi onneksi se kaatui nurmelle, eikä aiheuttanut kaatuessaan suoranaista vaaratilannetta. Puu kaatui kohti Minna Canthin kadun jalkakäytävää, mutta sen latvus ei yltänyt asvaltille asti.

– Käyn vielä itse illalla paikan päällä katsomassa, Karkkonen sanoo.

Pitkään ei pihlaja Snellmaninpuistossa ehdi levätä.

– Metsuri tulee aamulla hakemaan sen pois, hän jatkaa.

Kaatunut vanha pihlaja Snellmaninpuistossa Kuopiossa 16.6.2022.
Vanha pihlaja rysähti rikki aivan rungon juuresta. Kuva: Markku Malinen / Yle

Suosittelemme