Hyppää sisältöön

Suomessa myydään hyönteismyrkyllä kyllästettyjä vaatteita – Tukes: Todella myrkyllinen aine vesieliöille ja hyönteisille

On mahdollista, että permetriinivaatteiden myyntiin pitäisi olla Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin lupa.

Permetriinillä kyllästetty paita retkeilyvaateliikkeen hyllyssä.
Suomessa on saatavilla esimerkiksi paitoja, joissa on hyönteismyrkkykäsittely. Kuva: Niko Mannonen / Yle
Aino Ässämäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Kesäkuussa sosiaalisen median retkeilyryhmissä on kuhistu vaatteista, jotka on kyllästetty hyönteismyrkyllä. Suomessa on jo vuosien ajan ollut saatavilla vaatteita, jotka sisältävät permetriini-nimistä myrkkyä.

Kuhina on kiirinyt myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin käytäville kansalaiskyselyjen muodossa.

– Kysyttiin, onko myynti laillista. Toinen kysymys oli, onko teollisellla käsittelyllä eroa siihen, kun aiemmin ihmiset itse suihkuttivat vaatteita permetriiniä sisältävillä valmisteilla, kertoo ylitarkastaja Hannu T. Mattila Tukesista.

Verkkosivullaan Tukes vastaa näin: "Jos permetriinillä käsittelee esimerkiksi vaatteita, sateessa tai pesukoneesta viemäristön kautta kemikaalia joutuu vesistöön. Tämä on ympäristölle erittäin haitallista ja lisäksi lainvastaista: Suomessa ei ole yhtäkään permetriinivalmistetta, joka olisi hyväksytty ulkoiluvaatteiden käsittelyyn."

– Permetriini on aika hankala aine, erityisesti ympäristön kannalta ja siksi sen käyttö on tosi rajattua. Se on todella myrkyllinen vesieliöille ja kaikille hyönteisille, perustelee Elina Rydman Tukesista.

– Ihmisille se on herkistävä, suora kontakti iholle ei ole kauhean hyvä juttu.

Vaatteiden laillisuus selvitettävä tapauskohtaisesti

Permetriinillä käsitellyn vaatteen laillisuus on kuitenkin toinen kysymys. Valmistajat lupaavat, että teollisessa käsittelyssä aine on kuiduissa niin tiukassa, että sitä ei liukene pesussa tai siirry iholle.

Tuotteen laillisuutta tarkastellaan kuitenkin EU:n biosidiasetuksen kautta.

– Se ei ole ollenkaan yksinkertainen asia selvitellä. Vaatteista pitäisi tutkia tapauskohtaisesti, mikä on tehoaineen pitoisuus ja minkälaisia markkinointiväittämiä on käytetty, sanoo Mattila.

EU:n komissio on käsitellyt vuonna 2016 tapausta, jossa ratkaistiin, oliko tietty hevosen loimi ensisijaisesti loimi vai biosidivalmiste. Tässä tapauksessa komissio päätyi siihen, että kyse on ensisijaisesti biosidivalmisteesta, jolloin loimen myyminen edellytti myyntilupaa.

Tukesin käsittelyssä ei tällä hetkellä ole yhtään tapausta, jossa tutkittaisiin sitä, onko permetriinillä käsitelty vaate ensisijaisesti vaate vai biosidivalmiste.

– On mahdollista, että Suomessa myydään vaatteita, jotka vaatisivat luvan, sanoo Mattila.

Asiaa hankaloittaa vielä eri EU-maiden erilaiset tulkinnat asiasta. Tuotteiden lainmukaisuudesta vastaavat kuitenkin kauppiaat.

Menekki Suomessa vaatimatonta

Permetriinillä kyllästettyjä vaatteita myyvät Suomessa ainakin Partioaitta ja Scandinavian Outdoor. Vaalea, beigensävytteinen valikoima ja leveälieriset hatut vievät ajatukset Afrikan safareille.

– Kun nämä tuotteet on otettu valikoimaan, on ajateltu niitä matkailijoita, jotka ovat lähdössä alueelle, jossa on mahdollista altistua malarialle tai vastaaville viruksille, sanoo ostopäällikkö Markus Mäkinen Partioaitasta.

Permetriinillä kyllästetty hattu retkeilyvaateliikkeen hyllyssä.
Jälleenmyyjän mukaan valikoima on suunnattu erityisesti tropiikkiin matkaaville. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Permetriinin käytöstä vaatteissa on kerrottu selkeästi verkkokaupan tuotetiedoissa. Mäkisen mukaan näiden vaatteiden menekki ja osuus valikoimasta ovat merkitykseltään vähäiset.

– Yksi yksittäinen hyttyssuihke myy enemmän kuin nuo vaatteet. Jos suihke on kympin ja paita 80 euroa, se kertoo mittaluokasta.

Mäkinen itse käyttää länsirannikon punkkialueella puutarhatöissä toisinaan sukkia, joissa on permetriinikäsittely.

Lasten ja lemmikkien tekstiileissä käytetään karkotetta

Myös lapsille on tarjolla hyönteisiä karkottavia asuja. Lastenvaatevalmistaja Reiman tuotetiedoissa näiden asujen vaikuttavaksi aineeksi on merkitty IR3535. Kun permetriini luokitellaan myrkyksi, IR3535 luokitellaan karkotteeksi.

Tukesin Elinan Rydmanin mukaan ainut kyseiselle aineelle merkitty haittavaikutus on silmien ärsytys.

Samaa ainetta käytetään myös lemmikeille markkinoiduissa punkkihuiveissa. Niillä tulisi aina olla Tukesin lupa.

Jyväskylän yliopiston kemian professori Petri Pihkolle permetriini on tuttu, mutta IR3535 jossain määrin vieraampi aine.

– Permetriini kuuluu synteettisiin pyretroideihin, joihin kuuluu myös alletriini ja pralletriini, Pihko sanoo.

Pralletriini on aine, jota käytetään paljon kritisoidussa Thermacell-laitteessa.

– Hyönteisille ne ovat hermomyrkkyjä.

Pyretroideista on olemassa paljon tutkimusta., samoin hyönteiskarkotteissa yleisestä dietyylitoluamidista. IR3535:n osalta Pihko uskoo tutkimuksen olevan jossain määrin kesken.

–Yleisesti nämä on suhteellisen nopeasti otettu käyttöön, vaikutuksia on mahdollisesti alettu tutkia myöhemmin.

Pihkon mukaan oikein käytettynä monet aineet voivat olla turvallisia, mutta on huomioitava, että niitä käytetään suuria määriä ympäri maailmaa. Vaatteissa kemikaalit vaikuttavat vaikealta yhtälöltä.

– Permetriinillä kyllästetty vaate kuulostaa kyllä lähtökohtaisesti epäilyttävältä. Niin tiukasti se ei siellä ole, etteikö sitä pikkuhiljaa lähde pesun mukana pois. Jos laboratoriossa olisi jollain tuollaisella aineella saastunut vaate, lähettäisimme sen vaarallisen jätteen käsittelyyn.

Uutista varten on haastateltu myös Eeva Nurmea ympäristöministeriöstä.

Voit keskustella aiheesta 23.6.2022 klo 23 asti.

Lue lisää:

Osa paheksuu Thermacellia ympäristöriskien takia, toisia ei kiinnosta pätkääkään – kysyimme suomalaisilta, miten he suojautuvat hyttysiltä

Suosittelemme