Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Trombi eli eurooppalainen pyörremyrsky ja syöksyvirtaus ovat molemmat voimakkaita kesäisiä sääilmiöitä. Ilmiönä trombi on sama, kuin tornado tai vesipatsas. Niitä esiintyy voimakkaiden ukkospilvien yhteydessä vuosittain.
Trombeja esiintyy Suomessa keskimäärin 14 vuodessa., eniten heinä- ja elokuussa.
Syöksyvirtauksia esiintyy trombien tavoin useana päivänä kesässä. Kaikkein pahinta tuhoa aiheuttavia syöksyvirtausparvia, joiden yhteydessä esiintyy laajoja tuulivahinkoja jopa useiden maakuntien alueella, esiintyy selvästi harvemmin.
Katsotaan seuraavaksi, miten ilmiöt syntyvät.
Pyörteessä tuulen nopeus on vähintään 18 metriä sekunnissa. Äärimmäisen voimakkaissa trombeissa tuuli yltyy yli 117 metriin sekunnissa.
Koska ilmiö on hyvin pienialainen, määritellään trombien voimakkuus sen aiheuttamien tuhojen perusteella. Suomessa trombien halkaisija on 10–50 metriä ja kesto muutamia minuutteja.
Pohjois-Amerikassa voimakkaimpien pyörremyrskyjen eli tornadojen halkaisija on satoja metrejä. Ne voivat kestää useista kymmenistä minuuteista jopa yli tuntiin.
Syöksyvirtauksessa kylmä ilma romahtaa ukkospilvestä alaspäin. Laskuvirtaus törmää maanpintaan ja leviää eri suuntiin. Kovimmat puuskat etenevät usein ukkospilven kulkusuuntaan.
Syöksyvirtauksen aiheuttamat tuhot ovat symmetrisiä virtauksen suuntaan nähden, eli puut kaatuvat siististi pääosin samaan suuntaan. Tällaisia laskuvirtauksia esiintyy suurimmassa osassa ukkospilviä, mutta vain voimakkaimpia ja riittävästi tuhoja aikaan saavia puuskia nimitetään syöksyvirtauksiksi.
Tuulivahinkoja syntyy eniten, kun tuuli yltyy 20 metriin sekunnissa. Voimakkaimmissa tapauksissa tuulet voivat havaittujen tuhojen perusteella yltää jopa 50 metriä sekunnissa lukemiin.
Lähde: Ilmatieteen laitos